Kettu ja kaverit

Syksyn alussa Poutapilvien metsäretkelle ilmestyi suloinen kettu. Kettu halusi tutustua Poutapilviin, vaikka häntä hieman jännittikin uusiin kavereihin tutustuminen. Yhteistuumin Poutapilvien ryhmän lapset toivottivat ketun tervetulleeksi. Kettu toivoi pääsevänsä mukaan erityisesti ryhmämme metsäretkille.

Kettu kertoi, että hän on innostunut harjoittelemaan englannin kieltä. Mikä sattuma, Poutapilvissä on harjoiteltu alkusyksyn aamupiireissä kertomaan oma nimi englanniksi! Jokainen lapsi pääsikin kertomaan ketulle nimensä seuraavaan tapaan: ”My name is ___”. Kettu oli hyvin yllättynyt, että Poutapilvissä on näin taitavia ja reippaita lapsia. kerättyään ensin hieman rohkeutta kettu kertoi hänen nimensä olevan Kuura-kettu.

Poutapilvissä on kolme pienryhmää: Oravat, Kiiltomadot ja Koirat. Ryhmien lapset ovat päässeet itse vaikuttamaan nimien valintaan. Jokaiselle pienryhmälle löytyy myös ryhmän nimeä kuvastava maskotti. Ketun puuhista ja pienryhmien eläinteemaisista nimistä innostuneena Poutapilvissä onkin alkanut ”Kettu ja kaverit” niminen projekti. Seuraamme tiiviisti syksyn aikana ketun, oravan, kiiltomadon sekä koiran puuhia. Kettu, orava, koira ja kiiltomato ovat kaikkien kavereita ja niin myös me Poutapilvet olemme kaikkien kavereita!

Poutapilvissä on kuluneiden viikkojen aikana nautittu ulkoilusta ja ihmetelty luonnossa mm. etanoita, kärpäsiä sekä kauniin värisiä lehtiä. Lisäksi olemme ihastelleet lintujen ääniä ja antaneet paljon haleja puille. Poutapilvien viskarit ovat harjoitelleet metsästä löytyneiden käpyjen kanssa numeroita ja laskemista sekä vertailua.

Me Poutapilvet kannustamme kaikkia lähtemään luontoon seikkailemaan, ihmettelemään ja oppimaan!

 

Iloisin terveisin, Poutapilvet & muu päiväkodin väki

(Teksti ja kuvat Riina Sintonen)

 

Kesäkuulumisia Moikoisten päiväkodista

Meillä Moikoisissa kesää on vietetty iloisella mielellä hauskojen puuhien parissa. Vesileikit ovat olleet kesän ehdoton suosikki lasten keskuudessa. Olemme ottaneet ilon irti niin hellepäivistä kuin sadepäivistäkin. Monenlaisia vesileikkejä on leikitty laidasta laitaan!

Kesän aikana olemme taiteilleet luonnonmateriaaleista upeita taideteoksia. Taideteoksien joukkoon on mahtunut mm. kivimaalausta, hiekkataideteoksia, kauniita kukkarannekkeita sekä käpylehmiä.

Kesällä olemme retkeilleet niin puistoissa, metsissä kuin rannallakin! Rannalla on päästy viilentämään varpaita rantavedessä. Retkien joukkoon on mahtunut myös ihania telttaretkiä sekä eväsretkiä. Meillä Moikoisissa nautitaan ulkoilusta ja liikkumisesta. Luonnossa ihmettely, oppiminen ja oivaltaminen näkyvät arjessamme laajasti ympäri vuoden.

Ihanaa kesää kaikille!

 

Aurinkoisin terveisin,

Moikoisten päiväkodin väki

 

Metsäretki

Aurinko paistaa, linnut laulaa ja on kuivaa(!?) joten mikä sen parempaa kuin viettää aamu metsässä. Suuri kaatunut puunrunko on suuressa suosiossa lasten keskuudessa ja sitä on kiva kulkea edes takaisin ja eri tyyleillä. Samaisessa metsässä on myös iso maja joka on yksi suosikkipaikoista leikkiä. Siitä pidetään hyvää huolta (ettei se mene rikki) ja sitä korjataan ja ehostetaan joka kerta.

Metsässä oli paljon hienoja aarteita joista perustettiin museo. Ja löytyipä metsästä ihan uutta elämääkin…

Kevät ilmoista nauttien,

Moikoisten väki

(Kuvat Pirjo S.)

Jumppatuokio

Lumituiskujen satu-projektiin liittyen saivat Lumituiskujen ja Poutapilvien lapset suunnitella oman jumpan. Ja jumpan aiheeksi muodostui Frozen-rata.

Radassa oli jäävuoria, avantojen yli kuivana selviämistä, lumipallon heittoa, lumessa pomppimista, jääsiltojen ylitystä ja pitipä vielä ohjastaa rekihevosia. Matkalla kuunneltiin myös Frozen teemaan sopivaa musiikkia. Lopuksi oli kyllä vaikeaa päättää mikä olisi ollut kaikkein kivointa niin kun kysyttiin ”Mikä oli jumpassa kaikkein kivointa?” raikasi salissa yhteen ääneen vastaus ”KAIKKI!!”

Jumpan jälkeen päiväpiirissä päästiin kuulemaan Frozen tunnusmusiikki viululla soittaen ja taidettiin siinä vähän muitakin lauluja laulaa säestyksen kera. Ja pääsi sitä viulua myös ihan varo-varo-vasti kokeilemaankin.

Aikuinen soittaa päiväpiirissä viulua ja lapset katsovat ja kuuntelevat etualalla.
Viulu mukana päiväpiirissä.

 

Jumpallisin ja musikaalisin terveisin

Moikoisten väki

(Kuvat Pirjo S.)

Moikoisten autopesula

Poikkeustilanteen aikana päiväkodissa on hämmentävän hiljaista. Touhua ja tohinaa on hyvä pitää yllä. Kavereita odotetaan palaavaksi, mutta sillä aikaa – odotellessa Moikoisten päiväkodin väellä; lapsilla ja aikuisilla on yhteinen tahtotila saada leikkiä näkyväksi. (Varhaiskasvattaja 2020 messujen, Hanne Nyman: Leikki ja oppimisympäristö – kolmas kasvattaja luennon innoittamana) Olemme yhdessä lasten kanssa alkaneet suunnitella oppimisympäristöjä niin, että lapset ja leikki tulevat näkyväksi.

 Salamat- ryhmä alkoi suunnitella isoille rekka-autoille ja mopoille leikki ympäristöä. Autoleikkiin tarvitaan bensa-asema tai tankkauspiste, autopesula ja korjaamo.

Tuumasta toimeen

Keväthän on hyvää aikaa huoltaa ja pestä autot 🙂

T: Moikoisten väki

(Teksti ja kuvat Johanna Silvius)

 

Tulevaisuus

Isolle kartongille lapset ovat maind map-tyylisesti piirtäneet kuvina heidän ideansa omasta tulevaisuudesta.
Tulevaisuussuunnitelmat.

Koko Suomen Tulevaisuuspäivää vietettiin maaliskuun alussa 6.3. Maaliskuun ensimmäisenä viikkona Lumituiskut pohtivatkin, mitä asioita tulevaisuuteen voisi liittyä. Mitä tulevaisuudessa voisi olla tai tapahtua? Minkälaisia unelmia ja toiveita lapsilla on tulevaisuudesta? Lumituiskut piirsivät unelmiaan ja ajatuksiaan ­- piirroksissa esiintyi muun muassa robotteja, lohikäärmeitä, maailman pisin kerroskakku, superauto ja jopa ’’joku ihme lentoteline’’. Piirrokset koottiin yhteen teokseen, jota on maaliskuun aikana päässyt ihastelemaan Lumituiskujen ilmoitustaululta.

Tulevaisuutta kohden menossa niin,

Moikoisten iso kuin pienempi väki 🙂

Lumihiutaleiden kevät

Terveisiä Lumihiutaleiden ryhmästä!

Helmikuun vanhempainillassa vanhemmat pääsivät askartelupuuhiin. Nyt tilaa piristää vanhempien näkemys omasta lapsesta ja lapsen vahvuuksista.

Kiitos vanhemmille hienosta heittäytymisestä! Näitä lapset katselevat mielellään ja heille on kerrottu, mitä omat vanhemmat ovat heistä kirjoittaneet.

Narulle ripustettu vanhempien lapsistaan tekemit muotokuvat. Muotokuvat on tehty valmiiksi tehdyistä muodoista esim kolmioista, neliöistä, ympyröistä.
Vanhempien taidenäkemys omasta lapsestaan.

 

Lumihiutaleiden tekemiä rairuohopurkkeja, joista näkee kasvua tarkasti juurista lähtien.

Pilttipurkkiin on istutettu rairuohoa ja ulkopuolelle flacee-kankaasta leikattu tipu jonka siipinä toimii värikkäät höyhenet.
Lumihiutaleiden rairuihopurkit.

 

Italiasta liikkeelle lähtenyt sateenkaarihaaste on rantautunut päiväkoteihin kautta Suomen maan. Haasteessa maalataan ikkunaan sateenkaari, joka symboloi toivoa ja rakkautta.

Ajatuksena on piristää ja luoda yhteyttä ihmisiin. Lumihiutaleiden ryhmä otti osaa tähän haasteeseen!

Ikkunaan on maalattu sydämin sateenkaari.
Lumihiutaleiden sateenkaari.

 

T: Lumihiutaleet ja muu Moikoisten väki

Timanttien metsästystä…

Vaikka rajat on kiinni niin matkustamaan pääsee silti 🙂 Afrikan tutkiminen (=lue pelaaminen) on ollut nyt kovassa huudossa.

Katsotaan mikä peli lyö itsensä läpi seuraavaksi 🙂

Peliterveisin,

Moikoisten väki

 

Lahja voi olla laulu….

Lumituiskujen, Salamoiden ja Tähtösten lapsista innokkaat kävivät ystävänpäivänä 14.2.2020 viemässä laulutervehdyksen Meri-Karinan palvelukeskukseen.

Esiintyjät olivat keikkapaikalla ajoissa paikalla. Esiintymisjännitystä lievennettiin ja odotteluaika hyödynnettiin ihastelemalla tauluja. Samalla päästiin harjoittelemaan museokäsiä.

Nuotin vieressä oli onneksi hyvin tilaa. Jännitystä, iloa, uskallusta ja roppakaupalla rohkeutta sekä ylpeyttä mahtui tähän ystävänpäivään.

Kotimatkalle lähdettiin kävellen hymyissä suin, myös aurinko helli meitä. Vaan kas…metsäpolulta tuli vastaan yllättäviä esteitä… O-ou edessä oli kaatunut puu ja toinen ja vielä kolmaskin…. Mikä neuvoksi? Tutussa laulussa laulettiin sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ohittaa… Täytyy mennä sen läpi….

Iloisia terveisiä toivottaa koko Moikoisten väki

(Teksti: Johanna Silvius. Kuvat: Marika Penttilä (Huivikuva: Johanna Silvius))