Blogikuulumisia

Päiväkotimme blogissa on ollut jonkin hetken hiljaisempaa mutta nyt harjoittelemme taas blogirytmiin pääsemistä ja syksyllä aloitammekin taas aktiivisemmin päivittämään blogiamme. Syksystä lähtien blogista pystyy saamaan mielenkiintoisen, tiiviin, koonnin päiväkotimme arjesta ja tapahtumista. Mutta parhaimman tiedon saa suoraan lapsilta (ja ehkä myös henkilökunnalta:) )

Kuulemisiin,

T: Moikoisten väki

Aallokon lauluhetki pihalla

Ilmat ovat vihdoin kesäiset ja päätimme, että Aallokon lauluhetki järjestetään päiväkodin pihalla. Lapset olivat ajatuksesta innoissaan! Ensin leikimme pihalla ja sitten keräännyimme piiriin lauluhetkeä varten. Lauluhetkellä harjoittelimme kevätjuhlaa varten lauluja, kuten ”Jos sull lysti on”, ”Pieni iloinen tie” ja ”Pikku päästäinen”. Lauluhetken lopuksi otimme myös toivelaulu-osion, missä lapset saivat toivoa erilaisia lauluja. Tällä kertaa lasten suosikkilauluja olivat ”Elefanttimarssi”, ”Tuiki-tuiki-tähtönen”, ”Bussilaulu” ja ”Leipurihiiva”. Kaikki nauttivat lauluhetkestä ulkona ja toivommekin kovasti, että kesäiset ilmat palaavat pian!
Kaikki halukkaat pääsivät elefanttimarssi-laululeikkiin mukaan.

Lapset kulkevat jonossa poispäin kuvaajasta.
Monta pientä elefanttia marssi näin…

T: Aallokon väki

Korallien unelmien liikuntapäivä

Unelmien liikuntapäivä oli 10.5.2019. Lähdimme selvittämään mitä lapset haluaisivat tehdä.

Miten haluaisitte liikkua unelmien liikuntapäivänä? Millaisia tapoja liikkua keksitte?
– Kävellä

No missä haluaisitte kävellä?
– Autotiellä

Kolme autoa kulkee autotiellä.Voiko autotiellä kävellä?
– No, ei

Miksi autotiellä ei voi kävellä?
– Voi jäädä auton alle

Miten voisimme toteuttaa lasten liikkumisen unelman turvallisesti??? Siitä se ajatus sitten lähti… Hirvensalon laskettelurinteellä on mäkiautorata. Sitähän voidaan kävellä turvallisesti ylös ja alas.

Liikkumisen iloa!

T: Korallit

(Kuvat ja teksti Johanna Silvius, LTO)

Korallien pääsiäisen seikkailu

Rouva Kanasella oli ongelma… Kana-käsinukke pääsiäisvärityskuvan päällä.Munimisautomaatista oli loppunut väripatruuna
ja pääsiäismunista tuli ainoastaan mustavalkoisia. Lapset olivat innokkaana heti auttamassa. He lupasivat värittää rouva Kanasen munan iloisen värisiksi.Käsi värittää pääsiäismunavärityskuvaa.Rouva Kananen oli erittäin ylpeä ja kiitollinen lapsilta saamastaan avusta. Mutta VOI EI ja pettymys sentään. Köypelivuoren noidan pääsiäistaiat olivat jonkin verran ruosteessa. Rouva Kananen oli juuri kuljettamassa lasten värittämiä pääsiäismunia pesäkololleen kun noidan loitsu tarttui Kanasen koriin ja HUPSIS…. kaikki munat lensivät ympäri metsää… Lapset olivat taas innokkaana auttamassa Rouva Kanasta. Kyllä me etsitään pääsiäismunat metsästä.

Eipä siinä vielä kaikki, pääsiäisnoidan loitsu olikin haastavampi kuin alkuun luulimme. Noidalle ei riittänytkään, että me vain etsisimme kadonneet pääsiäismunat metsästä. Kadonneiden munien taakse oli ilmestynyt loitsuja, jotka piti murtaa. Jos me tekisimme yhdessä tehtävät, raukeisikohan noidan taika? Päätimme kokeilla…

Piti tasapainoilla kuin noidat.Lapset tasapainoilevat puunrungon päällä.
Pinkoa kuin pupujussit.Lapsi hyppii säkin kanssa ja kaksi lasta odottaa omaa vuoroaan.

Heittää höyhentä pitkälle.

Syödä eväitä.

Koota palapeli.Lapset kokoavat palapeliä.

Selvittää Rouva Kanasen yllätys. Ja mikä olikaan se YLLÄTYS???? Yllätys oli iso muna, jonka sisältä paljastui SUKLAAMUNAT KAIKILLE KIITOKSEKSI!Lapset istuvat maassa ja syövät nauttien suklaamunia.

Lopuksi vielä lasten mietteitä retkestä: ”Löydettiin munia, Kana oli kiva, Kana jätti meille suklaamunat, Oli vähän pelottavaa, Haettiin munia, Syötiin munia, Löydettiin pelottava noitahattu, Syötiin suklaamunia”

Mukavaa kevään odotusta kaikille.

T: Korallit

 

Aallokon toiveiden viikko -projekti

Aallokossa on syksystä lähtien ollut käynnissä lasten toiveiden viikko-projekti. Tässä päivityksessä avaamme sitä hieman. Lapset ovat saaneet esittää omia toiveita, joita pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan niin hyvin kuin suinkin, lapsen oman toiveviikon aikana.

Syksyllä on ehditty esimerkiksi:

tutkia ötököitä..Ötökkänäyttely jossa lasten tekemiä ötököitä ja sieniä.

pelata polttopalloa..Lapset pelaavat polttopalloa.

tutustua palomiehiin..Tutustumassa paloauton varusteluun.

Katsella esityksiä..Ilmapallotaiteilija esiintyy lapsille.

Ja paljon muuta.

Toiveiden viikko-projekti on koko toimintakauden kestävä projekti jota on toteutettu syksystä tähän kevääseen asti. Talven ja kevään toiveita esitellään myöhemmin toisessa postauksessa.

Kesäisin terveisin

Aallokon väki