Tervetuloa Martin Touhumaan kerhoon!

Vielä on kesää jäljellä… ja Touhumaassa on muisteltu kesän herkkuja, kun on askarreltu jäätelöitä ja maalattu mansikoita,Nam!

Manne-matokin pitää omenoista, pidätkö sinäkin?

Liikunta pitää mielen virkeänä ja perjantaisin retkeillään ja jumpataan joko Martin koulun salissa tai ulkona lähiympäristössä. Ajatuksissa onkin jo melkoiset sirkustemput! SIISPÄ TULE MUKAAN SINÄKIN!! t. Mirja ja Jonna

Kerhon kesäkuun puuhia Touhumaassa

Pikku papu hyräilee pientä sävelmää, heinäsirkka kuuntelee ja viulun virittää. Marakassin multaisen tuo mato mukanaan, lurittelee perhonen soolon huilullaan. Kärpänen on taitava huuliharppuineen, kirppu osaa ulkoa soinnut kanteleen. Leppäkerttu rytmin saa tamburiinista, sen lapsilauma taputtaa ja laulaa mukana.

Kesäkuussa pörriäisiä, ötököitä ja paljon retkeilyä luonnossa.

Kesäkuun aiheet ja ideat ovat lähtöisin lapsilta ja niinpä…

ke.5.6.”Automaalausta”

pe.7.6.Hauvaretki, jonne saadaan ihan oikea koira mukaamme. Lähdemme heti yhdeksän jälkeen omasta pihasta.

ma.10.6. retkeilemme ”MUUMIPUISTOON”laskemaan liukumäkeä. Lähdemme pihasta n.klo 9.00.

ke.12.6. Kirjapäivä. Tuothan oman mielikirjasi kerhoon.

pe. 14.6. Lähdemme sorsalammelle ruokkimaan sorsia.

ma.17.6. Lääkärileikkejä. Tuo oma pehmolelusi lääkärin hyvään hoivaan.

ke.19.6. Musiikkimaalausta.

pe. juhannusaatto kerho on suljettu! OIKEIN MUKAVAA JUHANNUSTA KAIKILLE!!

Viikolla 26 yhdessäoloa ulkokerholaisten kanssa ma.24.6 ja pe.28.6. Ja lisäksi tietenkin kesäisiä puuhia muutenkin.

KESÄLOMAA VIETÄMME HEINÄKUUN AJAN JA KERHO AVOINNA PE.2.8. alkaen.

KIITOS KAIKILLE IHANILLE KERHOLAISILLE JA AURINKOISTA KESÄÄ KOKO PERHEELLE TOIVOVAT MIRJA JA IINA

Touhumaan kerhon toukokuun puuhia

”Toukokuu on kukkakuu”

”Kukkia poimin, kukkia kannan, kauneimmat niistä äidille annan!” Viikolla 19 äitienpäiväaskarteluja.

Perjantai 10.5.UNELMIEN LIIKUNTAPÄIVÄ yhdessä puiston ja ulkoleikkikerhon lasten kanssa.

Perjantai 17.5. TEATTERIESITYS Martin koulun salissa klo. 9.45. KAS KUMMAA! esittää ”ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ MERENPOHJASSA”

Keskiviikko 22.5. KERHON KEVÄTJUHLA klo.13.00 alkaen yhdessä perheen kanssa.

Torstai 23.5. KEVÄTKIRKKO klo. 9.30. Martin kirkossa.

Keskiviikko 29.5. KEVÄTNÄYTELMÄ.

Perjantai 31.5. RETKI SEIKKAILUPUISTOON, nam. jäätelölle…!!

AURINKO,AURINKO, KORKEALLA TAIVAALLA LOISTAA JO! AURINKOISIA TOUKOKUUN PÄIVIÄ KERHOLAISILLE TOIVOO MIRJA JA IINA

Touhumaan kerhon huhtikuu

Kuvassa lapsi tutkii päivänkakkaroita.
Kevät on kukkien aikaa.
Aurinko, aurinko lämmittää, korvaa ja nenää se virkistää.
Ihana, ihana aurinko, pyöreä kultainen lammikko!

 

Kerholaiset ovat innostuneet Batman ja Robotti- aiheista.
Nähtäväksi jää, mihin nämä aiheet kuljettavat meitä mm. huhtikuun aikana.

 

Viikolla 14 Askartelemme rairuohopurkit valmiiksi istuttamista varten.
Perjantaina 5.4. kerholla on ulkoliikuntaa lähiympäristössä.

 

Viikon 15 Touhumaa on suljettuna. Näin ollen viikko on perheille maksuton.
Touhumaa hiljenee myös pääsiäisenpyhiksi pe 19.4. ja ma 22.4.
 
Viikoilla 16 askartelemme lasten valitsemia pääsiäisaskarteluja ja istutamme
rairuohot itämään. Kerholaiset saavat kiikuttaa istutukset kotiin pääsiäiseksi.
Keskiviikkona 17.4. lähdemme lähiympäristöön Piknikille.
Jos sataa hirveästi, seikkailemme mielikuvitusretken sisätiloissa.
 
 
          Viikolla 17 lapset saavat tuoda mukanaan pahvilaatikon tmv. materiaalin
           OMAN ROBOTIN tekemiseen. Myös lähestyvä vappu näkyy kädentöissä.

 

 
Viikko 18 Maanantai 29.4. Vapusta iloitsemme naamiaisten ja terveellisten nyyttäreiden merkeissä. Vuorossa on ilmapalloja, serpentiinejä ja kasvomaalausta.
Mukaan voit myös ottaa omaa musiikkia!

 

Oikein antoisaa huhtikuuta, toivottaa Touhumaan väki

 

 

Maaliskuussa sulaa jää, jää…

”0n pukeminen hankalaa, niin hankalaa se on! Jos joku oikein hoputtaa, on tulos mahdoton!”  On sukka sormissa ja lapaset varpaissa…vai miten ne nyt menikään!?

Tehdäänpä pukemisestakin mukavaa loruin, lauluin ja askarrellen. Askarrellaan eri tekniikoilla lapasia ja sukkia ja muitakin vaatekappaleita.

Laulellaan ja jumppaillaan erilaisia perinnelauluja ja -leikkejä.

JA HUOM! PERJANTAINA 8.3.2019.KERHO ON SULJETTU! HENKILÖSTÖLLÄ ON TUOLLOIN KEHITTÄMISPÄIVÄ.

MAANANTAINA 18.3.kerholaiset pääkirjastossa satutunnilla klo.9.00. Tuothan lapsesi suoraan kirjastoon vähän ennen yhdeksää, kiitos!

PERJANTAINA 22.3. TURUN KONSERTTITALOSSA ”HILLA JA LIISI ”-MUSIIKKISATU ANINKAISTENKADULLA. Tuothan lapsesi tuolloin suoraan Konserttitalolle klo.9.30.! KIITOS!

Sään salliessa luisteluharjoituksia, siitäpä sitten tarkemmin päivämääriä myöhemmin.

Ihanan aurinkoisia maaliskuun päiviä kerholaisille!!

Martin Touhumaan kerhon tammi-helmikuu

”Pieni pilvi pehmoinen, pimpeli pompeli pom, heitti lumihiutaleen..” Ja ”Lumiukot marssivat, marssivat , marssivat!” Ja niinpä viikolla 3 askarrellaankin lumiukkoja ja pilviä.

Perjantait kuluvat edelleen mukavasti liikkuen ja jumpaten.Parittomat perjantait jumpataan Martin koulun salissa (niinkuin nyt esim. viikolla 3). Parilliset perjantait liikutaan ja retkeillään ulkona.

Viikolla 4 tehdään temppuratoja sisätiloihin ja lauletaan jumppalauluja. Jos sää sallii luistelua perjantaina 25.1., niin eikun LUISTELUHARJOITUKSIA. JA HUOM! KYPÄRÄ!

Viikolla 5 SATUTUNTI PÄÄKIRJASTOSSA maanantaina 28.1. klo.9.00. Vanhemmat tuovat tuolloin kerholaisen suoraan kirjastoon.

Viikolla 5 puput saapuvat myös Touhumaahan askartelun merkeissä.

Viikolla 6 KIRJAVIIKKO. Voit ottaa mukaasi lempikirjasi tai loruvakkasi.

Viikoilla 6-7 ystävänpäiväaskarteluja.

Viikolla 7 teatteriesitys ”Kun sammakko rakastuu” ke.13.2.klo.13.15.

Viikolla 9 kerholaisten ISOVANHEMMAT ovat tervetulleita Touhumaahan keskiviikkona 27.2.klo.13.00. TERVETULOA!!

Mukavaa Uuden Vuoden 2019 alkua kerholaisille !! t. Mirja ja Iina

Kiitos kerholaiset kuluneesta kaudesta ja oikein hyvää joulua ja uutta vuotta 2019!!

Avaamme jälleen Martin Touhumaan kerhon oven maanantaina 7.tammikuuta. Tervetuloa uudet ja entiset kerholaiset tammikuun valkoiseen värimaailmaan, jossa edelleen seikkailevat dinomme yhdessä pikkupupujen  ja lumiukkojen kera.

”Pieni pilvi pehmoinen, pimpeli, pompeli pom, heitti lumihiutaleen. pimpeli,pompeli pom..” Nallenko nöpökuonolle? No,sitten se selviää..

Tammikuu on myös ulkoliikunnan aikaa. Koska luistellaan, lasketaan mäkeä ja tehdään lumiukkoja? No, tietenkin talvella!

Täältä Touhumaasta nyt oikein rauhallista ja mukavaa joululomaa kaikille! toivovat Mirja, Tuija ja Iina

Touhumaan kerhon joulukuu

”Pikkuinen tonttu hyppeli näin, jalassa tossut väärinpäin. Pikkuinen tonttu huuteli näin : tästä se joulu alkaa! Tip, tap, huuteli näin. Tip, tap , huuteli näin. Tip, tap, huuteli näin, tästä se joulu alkaa!”

Kerholaisten joulukalenteri on toiminnallinen. Jokainen kerholainen vuorotellen saa kurkistaa toiminnan luukkuun…

Joulujuhlia vietetään koko perheen yhteisin voimin keskiviikkona 19.12. klo. 13.00. TERVETULOA!

Joulukirkko Martin kirkossa torstaina 20.12. klo. 9,30.

Ja paljon punaisia tonttuja seikkailee askarrellen ja jumpaten kohti JOULUMAAN DINOLANDIAA!

Joululomaa vietämme 22.12.2018- 6.1.2019.

Touhumaan kerhon marraskuu

Manne-mato on lähtenyt etsimään sataa pientä ystäväänsä ja matkalla hän löytää ”DINOLANDIAN”, jossa pieni dinosaurus tuli alas vuoreltaan. Dino oli hännätön ja hyvin suruissaan. Kauan etsi häntäänsä ja viimein löysi sen. Sinä olet häntäni, nyt olen iloinen!

Kerholaisten ”DINOLANDIA”-projekti käynnistyy. Koko kuukauden työstämme Dinolandiaa lapsilta tulleiden ja tulevien ideoiden pohjalta. Teema tulee jatkumaan niin kauan kuin ideoita riittää. Matkaan mahtuu niin Hämä-hämä-häkkikin kuin Bling-Blingiäkin!

Bling-Bling tuo säihkettä marraskuun mustaan ja harmaaseen väriteemaan.

Marraskuussa jumpataan erilaisilla välineillä ja harrastamme myös musiikkiliikuntaa.

Isänpäiväksi nikkaroidaan viikot 44 ja 45.

Keskiviikkona 21.11. on henkilökunnan teatteriesitys kerholaisille (HUOM. lasten oikeuksien päivää vietetään 20.11.) Esitys on nimeltään ”Risto-Rotta”.

Pikkujoulujen merkeissä perjantaina 30.11. Tarkempi info ohjelmasta myöhemmin.

Kimaltelevan kirpeitä marraskuun mukavia kerhopäiviä Touhumaasta!