Sunnuntai ja maanantai 7.-8.10.

7.10.2018

Ensimmäinen aamu valkeni erittäin kuumana. Isäntäperheeni antoi minun nukkua 8 asti jonka jälkeen puoli yhdeksältä oli aamupala. Aamupalaksi tarjottiin leipää, salaattia kirsikkatomaatti, munakasta sekä paikallista pekonia joka mielestäni muistutti ennemmin paistettua kinkkua. Sen lisäksi sain greippimehua ja jugurttia.

Minulle oli yritetty kovasti selittää mitä tulisimme päivän aikana tekemään mutta silti oli päivän suunnitelmat hieman hämärän peitossa. Suuntasimme metrolla isäntäperheidemme ystävän asunnolle jossa tapasimme Iidan ja hänen vaihtarinsa. Pääsimme osallistumaan teeseremoniaan yhdessä vaihto-oppilaidemme kanssa.


 

Teeseremonian päätyttyä menimme taksilla Asakusan lähelle. Meidät ohjattiin ompelimoon jossa sekä minulle että Iidalle puettiin kimonot ja hiukset laitettiin kauniille nutturalle. Meistä otettiin parisataa kuvaa vaihto-oppilaidemme äitien että tuntemattomien toimesta. Pidimme kimonoja muutaman tunnin kierrellessämme ympäri aluetta.

Palautettuamme kimonot menimme Tokyo skytree:hin. Maisemat olivat uskomattomat ja niitä ihaillessa meni parituntia. Ilta päättyi upeaan illalliseen paikallisessa sushibaarissa jossa söimme läjäpäin tuoreita susheja.

8.10.2018

Herätys oli aamulla kello 6.45 ja aamupala varttia yli seitsemän. Lähdimme ripeästi aamupalan jälkeen koko perheen voimin metrolla jonnekkin erittäin kauas nimittäin matka kesti liki kolme tuntia. Menimme Tokyon eteläpuolella olevalle tulivuorelle.

Matkustimme neljällä metrolla, raitiovaunulla ja lopuksi gondolilla. Huipulla oli erittäin sumuista eikä sieltä nähnyt juurikaan mitään. Söimme siellä mustia kananmunia joiden uskotaan pidentävän elämää. Piipahdimme myös matkamuistomyymälässä ja paluumatkalla poikkesimme kuumalle lähteelle missä liotettiin jalkoja tulikuumassa vedessä. Maisemat oli upeat ja vastaan sattui myös suomalainenperhe.

 

– Hanna Mononen

 

Jussin maanantai

Hostillani Masalla oli heti aamukuudelta rugby-ottelu ja sain nukkua pitkään. Lähdin hostini isän, Takashin, kanssa kaupungille hakemaan ramenia aamupalaksi. Menimme samurai-asein tyyliteltyyn ruokapaikkaan. Ramen oli herkullista, mutta annos oli valtava joten en saanut syötyä kaikkea.

Aamiaisen jälkeen otimme vuokrapyörät ja pyöräilimme kohti Tokyo Toweria. Liikenteessä oli aluksi pelottavaa, koska Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne ja koska en ollut ikinä ennen käyttänyt sähköpyörää, mutta kaikenkaikkiaan oli hauskaa nähdä Tokion liikennettä. Monet ”japaninmatkalaisista” menivät myös Tokio Towerille samana päivänä. Tokio Towerilla käymisen jälkeen menimme katsomaan keisarillisen palatsin edessä olevaa puutarhaa. Se oli paljon hienompi kuin luulin.

Seuraavaksi Masa liittyi seuraan ja menimme Shibuyaan. Kuljeskelimme siellä hetken ympäriinsä ja söimme kunnes menimme Oskarin ja hänen hostinsa kanssa testaamaan VR:ää(virtual reality). Erään Shibuyassa sijaitsevan pelisalin yläkerrassa oli monia VR-pelejä joita pelasimme pari tuntia. Minulla oli sen jälkeen vähän omituinen olo mutta menimme silti kaikki syömään. Ruoka oli hyvin rasvaista ja en saanut paljoa syötyä oudon olon takia. Ruoan jälkeen menimme kotiin nukkumaan.

– Jussi Palonen

Oskun päivä 7.10

Heräsin aamulla ja ihmettelin miten kello oli jo 10 ja olin nukkunut 13 tuntia. Aamupalaksi söin riisipalloja jotka olivat herkullisia. Aamupalan jälkeen lähdimme Asakusaan missä moni muukin vaihtoon kuuluva kävi, siellä oli hyvin ruuhkaista. Matkalla sinne tiet näyttivät sekavilta ja siltä että ajaminen niillä teillä turistina olisi todella hankalaa. Kävellessä hostini kertoi että paikalliset pyöräilevät eli pyöräilijöiltä kannattaa kysyä ohjeita paikkaan jonka osoitetta ei tiedä. Ostin Asakusasta paljon tuliaisia, kuten japanilaisen lampun. Sen jälkeen lähdimme värjäämään paitoja Aizome väreillä (siellä oli 48 eri sävyä sinistä ja kaikilla sävyillä oli oma nimi) . Tämän jälkeen kävimme kaivertamassa laseihin erilaisia symboleja kuten Davidin tähtiä, kaiversin siihen myös oman nimeni Kanjiksi. Tämän jälkeen söimme jäähilettä eri mausteilla.

Seuraavaksi lähdin hostin kanssa metrolla Asakusasta Shibuyaan ja sieltä Jiyugaokaan (en olisi löytänyt tietäni metroissa yksin, eksyminen pelotti minua hiukan). Jiyugaokassa tapasin vanhan hostini Shunsuken. Söimme Korealaista BBQ:ta joka oli erinomaista. Markus oli myös siellä hostinsa kanssa ja he pitivät ruoasta myös. Päivän lopulla tajusin että oli sunnuntai, mutta mitkään paikat eivät olleet kiinni.

-Oskar Elenius

Ensimmäinen päivä 6.10

Laskeuduttiin viimein Naritan lentokonekentälle…

Takana oli pitkä 9,5h lento ja maksimissaan 1h yöunia. Mutta jostakin kumman syystä minua ei väsyttänyt (jännitys oli kova). Heti kun saavuimme Japaniin huomasimme ilmastoeron sekä myös sen, kuinka tarkkoja Japanissa ollaan matkustajista ja siitä mitä heillä on mukanaan Japaniin tultaessa. Turvatarkastuksien jälkeen noudimme laukut ja piipahdimme vessassa missä odottikin eksoottinen kokemus.

 

Kentän ulkopuolella meitä odotti bussi joka vei meidät Keio-Futsubun kouluun. Bussissa saimme eväspussukat ja ensimmäiset maistiaiset japanilaisista välipaloista.

Istuimme noin 2,5 bussissa. Matkalla pysähdyimme kauppaan ja vessatauolle. Osa testasi myös juoma-automaatteja.

Kun viimein saavuimme  koululle kaikkia jännitti. Ilmapiiri oli yliväsyneen pirteä. Pääsimme koululla heti lounaalle josta menimme harjoittelemaan esitystämme. Sitten saimme esittelykierroksen koulusta.

Tämän jälkeen oli avajaisjuhlan aika. Japanilaiset juonsivat juhlan ja pitivät puheita ja me suomalaiset lauloimme Maamme laulun sekä Hämähämä häkin suomeksi ja japaniksi. Sekä minä että Seela juonsimme juhlan Suomi – tietovisa osuuden.

Juhlan jälkeen tapasimme host perheemme ja kaikki lähtivät omille teilleen. Minun matkani jatkui suoraan kotiin. Olimme kotona n.1h jonka jälkeen lähdimme kauppaan ostamaan välipalaa (asioita joita halusin maistaa).

Söimme ostokset ja kävimme kävelyllä. Tämän jälkeen annoin heille tuliaiset ja lähdimme syömään. Menimme sushiravintolaan jossa jouduimme jonottamaan 2h.

…mutta se oli sen arvoista. Kun olimme syöneet lähdimme kotiin. Kotona menin suihkun kautta nukkumaan. Tähän päättyi ensimmäinen päiväni Japanissa.

-Veera Sellgren

5.-6.10.2018 Menomatka

Matkamme alkoi perjantaina kello 12.00 Luostarivuoren koululta. Matkustimme bussilla Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Sinne saavuttuamme chekkasimme sisään ja jätimme matkalaukut. Turvatarkastuskin meni huoletta.

Lentokentällä kävimme kahvilassa, josta saimme kaikki pieniä eväitä, jonka jälkeen kaikki saivat itse kulkea ryhmissä hiukan aikaa.

Tapasimme neljän aikaan lähtöportilla ja lento lähti 16.45. Kone oli suhteellisen tilava ja koneen näytöissä oli runsas valikoima hyviä elokuvia ja sarjoja.

Ruokaasaimme kuuden aikaan (Suomen aikaa, toim.huom.). Vaihtoehtoina oli kanaa tai lihapullia.

Puoli yhdeksän maissa valot menivät pois päältä ja oli aika nukkua.

Valot tulivat takaisin päälle kuuden aikaan (Japanin aikaa, toim.huom.) ja aamupala jaettiin vähän ennen seitsemää.

Kone laskeutui kahdeksalta Naritan lentokentälle.

-Seela Moilanen

Kuvia, Sylvia Kuusisto:

Luostarivuoren vanhempainillat syksyllä 2018

Luostarivuoren koulun vanhempainillat järjestetään syksyllä 2018 seuraavasti:

– vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille keskiviikkona 24.10.2018
– vanhempainilta 9. luokkalaisten huoltajille tiistaina 13.11.2018.

Vanhempainillat alkavat klo 18 yhteistilaisuudella 3. kerroksen aulassa.

Yhteistilaisuuden jälkeen jakaannutaan luokanohjaajien johdolla luokkatiloihin.

Lämpimästi tervetuloa!
Rehtori ja opettajakunta

Liikenteestä koulun alueella ja piharemontti valmistuu

Luostarivuoren koulu toivoo, että oppilaiden saattoliikenne tapahtuisi siten, että oppilaat jätetään joko Sirkkalan- tai Kaskenkadulle.

Luostarinkadulle ei ajeta lainkaan saattoliikennettä.

Puolalan koulun väistötilojen vuoksi alueella liikkuu paljon myös pieniä oppilaita ja tämä lisää riskejä erityisesti kiireisessä aamuliikenteessä.

Koulun piharemontti on valmistumassa 11.9.

Pihapysäköinti on varattu vain koulun henkilökunnalle.

Koulu alkaa taas!

Toivotan koko henkilökunnan ja kaikki oppilaat lämpimästi tervetulleiksi aloittamaan lukuvuotta 2018 – 2019!

Koulu alkaa oppilaiden osalta keskiviikkona 15.8.2018 seuraavasti:

· 7. luokat aloittavat klo 8:00 (kokoontuminen Luostarivuoren koulun yläpihalla, puiston puolella).
· 8.-9. luokat aloittavat klo 9:00, kokoontuminen ovissa ilmoitettuihin kotiluokkiin.
· Uudet oppilaat (8.-9. lk) kokoontuvat opettajainhuoneen edessä olevassa aulassa (seuraa viitoitusta).

Ensimmäinen koulupäivä päättyy kello 13:00.

Toisena koulupäivänä opiskellaan työjärjestyksen mukaisesti.

Turussa 6.8.2018
Henri Littunen
rehtori

Kansliakin hyvin ansaitulle lomalle

Lukuvuosi Luostarivuoren koulussa alkaa olla lopuillaan myöskin kanslian ja hallinnon osalta.

Kanslia on suljettuna heinäkuun ajan. Rehtori Hannu Isolauri jää lomalle 27.6.2018. Elokuussa 1.8.2018 rehtorin tehtäviä tulee hoitamaan Henri Littunen.

Kiitän kaikkia erinomaisesta yhteistyöstä ja toivotan kaikille oppilaillemme mitä parasta kesää.

Turussa 26.6.2018
Hannu Isolauri
rehtori

KESÄOHJEITA 9. LUOKKALAISILLE

Opot ovat tehneet selkeät kesäohjeet 9.luokkalaisille. Alla tiedotteen teksti:

YHTEISHAUN TULOSTEN JULKISTAMINEN ja OPISKELUPAIKAN VARMISTUS

Lukiot ja ammattioppilaitokset julkaisevat hyväksyttyjen opiskelijoiden nimet aikaisintaan torstaina 14.6.2018. Opetushallitus lähettää hakijoille sähköisen tuloskirjeen. Jokainen saa myös kirjeen postitse.

LUKIOON VALITUT

Hyväksyttyjen opiskelijoiden tulee varmistaa opiskelupaikkansa. Jos olet saanut Opetushallituksen tuloskirjeessä hyväksymislinkin, ota paikka vastaan linkistä klikkaamalla. Ilmoittaudu siinä lukiossa, johon sinut on valittu.

Turun lukioiden uusien opiskelijoiden ilmoittautumispäivät ovat:

Maanantai 18.6.:
Turun klassillinen lukio
Puolalanmäen lukio
Kerttulin lukio: urheilu- ja ICT-linjat
Luostarivuoren Lyseon lukio

Tiistai 19.6.:
Kerttulin lukio: yleislinja
Luostarivuoren Lyseon lukio
Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Muissakin lukioissa ilmoittautumispäivät ovat yleensä juhannusviikolla ma-ke 18.-20.6. Kannattaa varautua olemaan opiskelukaupungissa silloin.
Ota mukaan alkuperäinen peruskoulun päättötodistus.
Varaa aikaa, jotta ehdit tehdä myös tulevan lukujärjestyksesi.

Jos ei pääse kyseisenä päivänä lukiolle, kannattaa ottaa jo keväällä yhteyttä lukioon saadakseen ohjeet, miten toimitaan. Opiskelupaikka on vastaanotettava kesäkuussa, muuten se menee varasijalla olevalle!

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITUT

Hyväksyttyjen opiskelijoiden tulee varmistaa opiskelupaikkansa. Jos olet saanut Opetushallituksen tuloskirjeessä hyväksymislinkin, ota paikka vastaan linkistä klikkaamalla.
Saat valintojen tuloksista myös kirjeen oppilaitokselta. Se sisältää mm. ohjeet paikan vastaanottamisesta ja ilmoittautumisesta.
Ilmoittaudu oppilaitokseen ja ota opiskelupaikka vastaan oppilaitoksen ohjeiden mukaan.

JOS JÄÄ ILMAN OPISKELUPAIKKAA / LISÄHAKU ja JATKUVA HAKU
Jos jäit ilman opiskelupaikkaa varsinaisissa hauissa, voit hakea mahdollisille vapaille paikoille vielä kesän ja alkusyksyn aikana. Oppilaitokset ilmoittavat vapaista paikoista Opintopolkuun ja/tai omilla verkkosivuillaan. Lukion ja kymppiluokan vapaille paikoille haet lisähaussa. Ammatilliseen perustutkintoon tai ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen haet jatkuvassa haussa. Katso tarkat hakuajat koulutusten kuvauksista tai oppilaitosten verkkosivuilta.
Lukion, kymppiluokan tai lukioon valmistavan koulutuksen mahdollisille vapaille paikoille voit hakea varsinaisten hakujen jälkeen. Koulutukset alkavat syksyllä. Lisähaussa mukana olevia koulutuksia voi etsiä osoitteesta www.opintopolku.fi 16.6. alkaen. Lisähaku tapahtuu myös sähköisesti Opintopolussa. Tarkista kunkin koulutuksen hakuaika erikseen, sillä eri oppilaitoksilla ja koulutuksilla on eri hakuajat. Lisätietoja vapaista koulutuspaikoista saa myös suoraan oppilaitoksista.
Kevään yhteishaussa jää vapaita paikkoja ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa. Oppilaitokset järjestävät vapaille paikoille omia jatkuvia hakuja. Saat lisätietoja hakuajoista ja valintaperusteista oppilaitoksilta tai Opintopolusta.
Varsinaisen yhteishakuajan jälkeen voi vielä saada opiskelupaikan varasijalta. Kevään yhteishaun paikkoja täytetään varasijoilla olevilla hakijoilla. Varasijat ovat voimassa 17.8.2018 saakka.

HAKU KYMPPILUOKILLE JA VALMENTAVIIN KOULUTUKSIIN 22.5. – 24.7.2018
Osoitteessa www.opintopolku voi hakea myös perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen: kymppiluokille sekä valmentaviin koulutuksiin. Nämä löytyvät Opintopolusta 22.5.2018 alkaen. Valmistavien koulutusten haussa voi hakea enintään kolmeen koulutukseen.
Lukuvuonna 2018-2019 Turussa kymppiluokka alkaa Turun kristillisessä opistossa. Lisätietoja: http://turunkristillinenopisto.fi/10-luokka
Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavia koulutuksia (VALMA) järjestetään mm. Turun ammatti-instituutissa, Rasekon ammattiopistossa (Raisio), Turun aikuiskoulutuskeskuksessa, Lounais-Suomen ammattiopisto Novidassa (Lieto, Loimaa, Uusikaupunki) sekä Salon seudun ammattiopistossa. Lisätietoja Turun ammatti-instituutin VALMAsta on osoitteessa: http://www.turkuai.fi/turun-ammatti-instituutti/koulutukset/valmistava-ja-ohjaava-koulutus

URAOHJAAJAN PALVELUT

Uraohjaaja Emmi Berghem ohjaa kesällä ilman opiskelupaikkaa olevia.
Emmi päivystää 18.6.-29.6. Ohjaamossa (Yliopistonkatu 25 A 4.krs) klo 12-15 (ovisummeri 17).
Emmin puh. 040 527 4768.

OPOT KOULULLA KESÄLLÄ 2018

Opot Sari Hietanen, Pekka Heino ja Teija Jalanne ovat Luostarivuoren koululla
tiistaina 19.6.2018 klo 10-14.
Kesän aikana voit ottaa yhteyttä myös sähköpostitse.

AURINKOISTA KESÄÄ!