Saksan matka 21.4.-1.5.2018

Olimme Saksassa, Wilhemshavenissa vaihdossa. Vaihdossa oli mukana Suomesta Luostarivuoren koulu ja lukio ja St. Olofsskolan, Saksasta mukana oli IGS Wilhemshaven. Saksalaiset olivat Turussa jo syksyllä 2017 ja nyt oli meidän vuoro vierailla heidän luonaan.

Matkamme alkoi lauantai-iltana laivamatkalla Turusta Tukholmaan. Matkassamme oli mukana 32 oppilasta, 3 opettajaa ja yksi Vesman bussi kuskeineen. Laivalla ilta sujui mukavasti, sillä illan esiintyjänä oli JVG. Saavuimme aikaisin aamulla Tukholmaan ja lähdimme ajamaan suoraan kohti Wilhemshavenia. Istuimme koko sunnuntain bussissa ja matka kesti noin 18 tuntia. Matkan aikana näimme paljon uusia maisemia kulkiessamme Ruotsin ja Tanskan läpi. Yöllä saavuimme Wilhemshaveniin, jossa isäntäperheemme odottivatkin meitä jo. Kaikki oppilaat majoittuivat viikon ajan isäntäperheissä, joissa he pääsivät tutustumaan paremmin saksalaiseen elämään.

Maanantai aamuna osallistuimme saksalaisten oppitunneille. Seuraavaksi IGS Wilhemshavenin rehtori piti meille tervetulotilaisuuden. Iltapäivällä menimme koko porukalla pelaamaan lasersotaa ja viettämään aikaa Lasertag areenalle. Iltaa vietettiin omien saksalaisten kanssa.

Tiistaina pääsimme koko päiväksi Hollantiin, Groningeniin. Myös osa saksalaisista oli mukana matkassa. Meillä oli koko päivä aikaa katsella uusia nähtävyyksiä, shoppailla ja syödä hyvin. Paluumatkalla opettajat valitsivat valokuvauskilpailun voittajan. Vietimme taas iltaa perheiden tai ystävien kanssa.

Keskiviikkona osallistuimme kuudelle ensimmäiselle oppitunnille. Söimme lounaan koulussa ja iltapäivällä meillä oli leikkimielinen urheilukisa. Päätimme koulupäivämme maammelauluun ja sen jälkeen lähdimme viettämään iltaa saksalaisten kanssa.

Torstaina osallistuimme taas aamutunneille. Myöhemmin saksalaisten opettaja Frank vei meidät kaupunkikiertoajelulle. Kierroksen jälkeen tapasimme saksalaiset Miss Peppers ravinintolassa. Syötyämme herkullisen aterian, koulupäivämme päättyi.

Perjantai aamuna lähdimme bussilla Bremeniin. Osa saksalaisista oli taas mukana reissussa. Ennen Bremeniä kävimme Universumissa, joka muistutti vähän Suomen Heurekaa. Siellä pääsimme tutustumaan paremmin ihmiskehoon ja kokemaan esimerkiksi millaista olisi kokea maanjäristys tai olla sokea. Sitten saavuimme Bremeniin, jossa näimme mm. Bremenin soittoniekat patsaan ja meillä oli myös vähän vapaa-aikaa. Seuraavaksi matkustimme bussilla Breministä Oldenbirgiin, jossa meillä oli taas hieman vapaa-aikaa, ennen kun menimme katsomaan koripallo-ottelua. Oldenburgin joukkue, Ewe Baskets voitti ylivoimaisesti ottelun. Saavuimme myöhään takaisin Wilhemshaveniin , josta menimme suoraan koteihin.

Lauantaina meillä ei ollut mitään sovittuja menoja, vaan vietimme koko päivän perheiden suunnittelemissa aktiviteeteissa.

Sunnuntaina matkamme oli tullut päätokseensä ja hyvästien jälkeen lähdimme ajamaan kohti kotia. Vietimme yhden yön hotellissa Helsingborgissa, Ruotisssa ja seuraavan yön laivassa kohti Turkua.

Matkamme sujui loistavasti ja toivomme kaikkien jatkavan yhteyden pitoa saksalaisiin.

Reise nach WHV 21.4.-1.5.2018

Wir sind um 23:30 angekommen. Wir haben unsere austauschschüler/innen vor dem Rathaus getroffen.

Am Montag waren erst im Unterricht und danach wurden wir von der Schulleiterin im Forum herzlicht Begrüßt. Wir haben noch in der Schule gegessen. Am Nachmittag waren wir Lasertag spielen also ein Spiel wie Megazone.

Am Dienstag haben wir einen ausflug nach Groningen in die Niederlande gemacht. In Groningen hatten viel zeit zum shoppen/sightseeing/essen usw. Wir sind am späten Nachmittag wieder in Wilhelshaven angekommen.

Am Mittwoch hatten wir wieder Unterricht und wir haben auch wieder in der Schule gegessen. Am frühen Nachmittag hatten wir einen deutschfinnischen Sportwettkampf. Der Sportwettkampf dauerte zirka eineinhalb Stunden.

Am Donnerstag waren wir im Unterricht in den ersten beiden Stunden. Wonach wir zeit für eigene Schulsachen wie Hausaufgaben hatten. Wir haben als nächstes eine Stadtrundfahrt gemacht wo wir die wichtigsten/berühmtesten Sehenswürdigkeiten gesehen haben. Die Stadtrundfahrt endete im Restaurant ”Peppers Club” wo wir zusammen mit den deutschen gegessen haben.

Am Freitag waren wir erst in den ersten beiden Unterrichtsstunden. Dann haben wir zusammen mit einigen deutschen einen Ausflug nach Bremen und Oldenburg gemacht. Als erstes waren wir im Universum in Bremen. Das Universum ist wie Heureka nur größer. Nach dem Universum hatten wie zeit für shoppen und essen in der Innenstadt von Bremen. Später sind wir nach Oldenburg gefahren. Wir hatten zirka zwei Stunden zeit in Oldenburg bevor wir uns vor der Basketball-Arena von Oldenburg getroffen haben. Wir sind nach dem Basketball-Spiel wieder zurück nach Wilhelmshaven gefahren. In Wilhelmshaven sind wir um 23:30 angekommen.

Am Samstag hatten wir Programm zusammen also hatten wir viel Zeit für ausschlafen/shoppen/sport/ feiern/Kino/Familie/Wilhemshaven und Umgebung.

Am Sonntag begann die Rückreise nach Finnland. Wir sind gegen 11:00 uhr losgefahren.