Poikkeuskevään ylioppilaat saivat ansaitsemansa juhlapäivän

Kevään 2020 ylioppilaat pääsivät  vihdoin juhlimaan valmistumistaan lauantaina 29.8. Mikaelinkirkossa. Monipuolinen ja juhlava ohjelma sekä jälleennäkemisen riemu tekivät tärkeästä päivästä ikimuistoisen.

Kuvat: Mattus Alsi

Käsidesipiste kirkon eteisessä.
Kirkossa noudatettiin turvavälejä ja muistutettiin käsihygieniasta.
Viiden hengen lauluyhtye esiintyy kirkon parvella.
Lauluyhtye PETOS esitti upean versionsa kappaleesta Lilja, ruusu ja kirsikkapuu.
Kaksi tanssijaa kirkon etuosassa.
Vilja Kaarenoja ja Ida Tolonen esittivät itse suunnittelemansa Etappi-tanssikoreografian. Koreografiaa oli tekemässä myös Ainu Lindén.
Rehtori puhujanpöntössä.
Rehtori Kai Heino onnitteli ylioppilaita Katri Valan Kukkiva maa -runon sanoin ja markkinoi heitä hauskasti ja osuvasti uusia kykyjä etsiville työnantajille.
Ylioppilaat asettavat lakit päähänsä.
Lakki päähän!
Opettajat eläytyvät runoesitykseensä.
Opettajien huutokuoro ”kukitti” ylioppilaat eri kukkalajeilla ja niihin liittyvillä elämänohjeilla.
Kolme tanssijaa.
Tuore ylioppilas Nea Vuorinen (keskellä) oli suunnitellut upean Leimahdus-koreografian César Franckin Choral no III -musiikkiin, jonka klassillisen entinen opiskelija Kristian Saarinen soitti uruilla. Esityksessä tanssivat myös Anniina Leinonen ja Hanna Rinne.
Ari Tornberg puhuu mikrofoniin.
Juhlassa kuultiin myös ylioppilaiden kotiväen näkökulmaa lukiovuosista ja toivotuksia tulevaan. Huoltajan puheen piti Ari Tornberg.
Pianisti ja laulaja ylioppilaslakeissaan.
Anna Peravina lauloi kauniin version Bon Jovin kappaleesta It’s My Life. Sanni Pihlava säesti pianolla.
Ylioppilaat tuulettavat ryhmänä kirkon portailla.
Kevään 2020 ylioppilaat riemukkaissa juhlatunnelmissa. Paljon onnea!