Shaking up tech -tapahtuma herätti kiinnostuksen tekniikan alaa kohtaan

Teksti: Karoliina Koliseva, Eeva Koivu, Mimosa Ajalin ja Lotta Marttila

Kuvat: Mimosa Ajalin

Shaking up tech on Aalto-yliopiston, Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUT:n ja Tampereen yliopiston järjestämä tapahtuma, jonka tavoitteena on innostaa ja kannustaa lukiota käyviä nuoria naisia opiskelemaan tekniikan alaa lukion jälkeen. Meidän lukiostammekin tapahtumaan Aalto-yliopistolle lähti neljä opiskelijaa.

Shaking up tech -tapahtuman mainoskyltti.

Aalto-yliopiston logosta tehty A-valokirjain.

Päivä alkoi innostavilla puhujilla ja tarinoilla. Puhujina oli tekniikan alalla eri tavoin työskennelleitä ja opiskelleita naisia. Päivän avasi Linda Liukas, joka kertoi omasta urastaan ja tarinoiden merkityksestä. ” Se, mikä on heikkoutesi nyt, voi olla vahvuutesi myöhemmin”, Liukas totesi. Toinen erityisesti mieleen jääneistä puhujista oli Riina Salmimies. Salmimies painotti naisten pärjäävän tekniikan alalla siinä missä miehetkin. ”Ei ole ainuttakaan oikeaa syytä, miksi sinä et voisi”, hän toteaa.

Näkymä luentosalin katsomosta.

Iltapäivä kului workshoppien ja messujen merkeissä. Meidän workshoppimme oli Energia Aalto, jossa pohdimme, mistä käytettävä energia tulee tällä hetkellä ja miten energiaa voisi tulevaisuudessa tuottaa vastuullisemmin. Workshop oli mielenkiintoinen ja pääsimme näkemään myös käytännön puolta.

Kuvaa messualueelta.Messuilla tutustuimme Aalto yliopiston monipuolisiin koulutusmahdollisuuksiin ja tarjontaan tekniikan alalla. Meille esittäytyivät monet yhteistyötä tekevät yritykset. Lisäksi saimme nauttia Aallon eri opiskelijayhdistysten esityksistä.

Maalajeja esittelevä messupiste.Kokonaisuudessaan päivä oli antoisa ja mielenkiintoinen. Se auttoi meitä kaikkia tulevaisuuden opiskelupaikan miettimisessä. Tekniikan ala ei kuulosta ollenkaan huonolta vaihtoehdolta.

Terveisin Lotta, Eeva, Mimosa ja Karoliina

Kuvassa näkyy parin opiskelijan jalat ja Aalto-yliopiston kangaskasseja.