Ykkösten amk-vierailulla opittiin testien ja kisojen kautta

Klassillisen uudet ykköset pääsivät ensimmäisellä koeviikollaan vierailulle Turun ammattikorkeakoulun tekniikan puolelle Sepänkadun kampukselle. Vierailuun sisältyi luentoja sekä paljon matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan liittyviä käytännön tehtäviä ja hauskoja kisoja.

Opiskelijat istuvat auditoriossa luennolla.
Opiskelijat kuuntelivat luentoja kiinnostuneina.
Luennoitsijat näyttävät diaesitystä.
Vierailun isännät esittelevät päivän aikataulua ja ohjelmaa.
Kaksi opiskelijaa tietokoneen ääressä.
Yhtenä tehtävä oli harjoitella 3D-mallinnusta tietokoneella.
Neljä opiskelijaa poseeraa rakentamansa pienen sillan vieressä.
Iloiset sillanrakentajat. Silta kesti painokuorman. Tehtävä onnistui!
Kaksi opiskelijaa askartelemassa.
Kuka rakentaa parhaan laskuvarjon? Näistä aineksista syntyi toimivia pieniä laskuvarjoja.
Johtoja, paristo ja petrimalja, jossa on sinistä nestettä.
Tässä on välineet ruuvien kuparointiin elektrolyysillä. Onnistuiko?
Kuparisiksi muuttuineita ruuveja ja avain.
Kuparia syntyi!
Kaksi opiskelijaa tietokoneen ja pienen automaisen robotin ääressä.
Robotin ohjelmointia.
Kolme opiskelijaa tarkastelee taulusienen putoamisesta otettuja kuvia ja tekee laskelmia.
Millaisella kiihtyvyydellä taulusieni putoaa? Asiaa tutkittiin mittaviivaimen ja kameralla otettujen kuvien avulla.
Kolme opiskelijaa virittämässä kuulatykkiä.
Joukkue nimeltä Pasi’s Angels virittää jousella kuulatykkiä tarkkuusammuntakilpailua varten. Voitto tuli!

Kiitos hauskasta ja opettavaisesta päivästä yhteistyökumppaneillemme Turun ammattikorkeakoulussa!