Teksti: Amanda Puerto-Lichtenberg Kuvat: väittelytiimi
Lauantaiaamuna 20.1. minä ja muu unenpöpperöinen Turun klassillisen lukion väittelyjoukkue seisoimme Tuomiokirkon edustalla odottamassa tilausbussia. Reilun kahden kuukauden harjoittelun jälkeen olimme valmiita kohtaamaan haasteemme.
Ajatuksena oli ollut kompensoida perjantain ja lauantain välistä univajetta hyödyntämällä bussimatkaa, mutta puistattava kylmyys sekä pienen pieni jännityksen poreilu vatsanpohjissa ei sallinut meille nukkumisrauhaa.
Kelataanpas kuitenkin pari kuukautta taaksepäin päivään, jolloin ryhmämme kokoontui ensimmäistä kertaa keskustelemaan väittelyn perusasioista. Lähtökohtaisesti keskityimme seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mitä väittelyssä kuuluu välttää? Mihin argumentteihin kannattaa tarttua? Entä millaisia kortteja ei kannata pelata – esimerkkinä väittelymaailman puhkikulunut natsi-kortti, joka on varsinainen NONO.
Kun perusasiat olivat tarttuneet mieleen, alkoi todellinen ”brain storm” – kirjaimellisesti. Kokoonnuimme noin kerran viikossa koulun jälkeen viskelemään maailman suuria kysymyksiä ja teorioita, pohtimaan absurdiuden ydintä ja kaikkea siltä väliltä. Rehellisesti sanoen neljän aikaan iltapäivällä pitkän koulupäivän jälkeen asiat leijuivat semmoisella tasolla, että piti todella olla skarppina, jos halusi pysyä kärryillä.
Tapaamisemme menivät aika pitkälti siihen, että keräsimme argumentteja eri väittämien alle. Parasta harjoittelua oli kuitenkin toisiamme vastaan väitteleminen – kaverin verenhimoinen katse pakottaa aivot keksimään nopeasti vasta-argumentteja, koska milloinkaan ei luovuta omasta kannasta!
Tehokkaan valmistautumisen lisäksi tärkeintä oli ryhmähenki, jonka herättämisessä ei meidän kohdalla ollut minkäänlaisia ongelmia. Väittelyporukassamme toimi kymmenen itsenäistä terävää päätä, joista yhdessä muodostui voittamattoman vahva – ja pelottava – tiimi.
Palataanpas takaisin itse kisapäivään. Kappas vain, saavuimmekin jo Helsingin Paasitorniin! Saavuttuamme Helsinkiin alkoi jännitys jo hieman kasvaa. Paasitornin komea korkeakattoinen aula suurine mustine pylväineen ja majesteettisine portaineen odotti meitä hyvin virallisen tuntuisena.
Vasta kun oli vihdoin aika väitellä, tajusimme, mihin olimme lupautuneet. Istuuduimme riviin, vesilasilliset nenän alla, pöytämikit edessä ja yleisönä kourallinen filosofian harrastajia. Kämmenet hikosivat, sykkeet nousivat, kurkkua kuivasi ja poskia kuumotti… väitteleminen osoittautui pohtimisen sijaan pikemminkin urheilulajiksi.
Kilpailun todellinen haaste paljastui, kun aihe ei itseä ollenkaan kiinnostanut, tai edusti puolta, joka soti omaa ajatusmaailmaa vastaan. Siinä tilanteessa piti ottaa yksi elämän tärkeimmistä taidosta käyttöön – nimittäin se, että kykenee tarkastelemaan asioita monesta eri näkökulmasta ja pystyy hetkeksi irtautumaan omista mielipiteistä.
Ensimmäisen voiton jälkeen olimme yllättyneitä. Toisen voiton jälkeen olimme kaikki viimeistään hereillä. Kolmannen voiton jälkeen soittelimme kotiin ilmoittelemaan myöhemmästä kotiintuloajasta, mutta semifinaaliväittelyn jälkeen käsitimme vasta, miten pitkällä oikeastaan olimmekaan. Olimme yhden väittelyn päässä Suomen mestaruudesta. Yhteistyön, nokkeluuden ja ennen kaikkea hauskanpidon ansiosta olimme tosiaan päihittäneet KAIKKI vastustajamme.
Joukkueemme salainen ase oli väittelyiden väliset tyhjät hetket. Mitä ihmettä me teimme, saattoi moni Paasitornin työntekijä ihmetellä, kun huoneista kuului täysillä ”Eye of the tiger” ja tietysti myös Mulanin rohkaiseva tunnari ”Mies ulos sinusta”. Valmistautumistekniikkaamme kuului musiikin tahtiin joraaminen, pikaiset happihyppelyt ja tietysti eväiden jakaminen ryhmäläisten kesken. Ai niin, ja kunnon turkulainen lounas Hesburgerissa virkisti aivojamme myös hyvin tehokkaasti!
Tärkeintä oli kuitenkin, että emme lähteneet voittamaan, vaan lähdimme väittelemään. Etenimme väittely kerrallaan ja uskoimme omiin taitoihimme. Luotimme siihen, että jos oma pää löi tyhjää, kaveri nappasi ajatuksesta kiinni ja jatkoi sitä.
Voin koko ryhmäni puolesta sanoa, että kokemus oli unohtamaton. Eikä vain mestaruuden takia, vaan siksi, että kilpailusta jäi jokaiselle uusia ystäviä ja suunnatonta iloa.
Väitteleminen on loistava tapa koetella omia rajojaan ja treenata aivoja, mikä on erittäin hyvää meidän kaltaisille nuorille ihmettelyn harrastajille. Tämä on myös hyvä muistaa, kun äiti valittaa siitä, että aina pistetään vastaan…
Muistakaa kuitenkin aina väitellä tasokkaasti!
Vuosittain Nuorten filosofiatapahtuman yhteydessä järjestettävä Sokrates-väittelykilpailu käytiin 19.1. – 20.1. Helsingin Paasitornissa. Kisaan osallistui 27 joukkuetta ympäri Suomen. Turun klassillisen lukion väittelijät Aaro Burmeister, Amanda Puerto-Lichtenberg, Anniina Kankaanpää, Akseli Rautionmaa, Anni Virtanen, Silja Metsätähti ja Lielan Teinilä veivät kisasta kirkkaimman mitalin. Korvaamattomana taustatukena olivat myös koko prosessin aikana apuna olleet väittelykerholaiset Eemeli Väisänen, Eetu Meriö ja Marvell Hommy. Joukkuetta valmentaa filosofian opettaja Laura Apell.