Torstaina 15.2. vietettiin jälleen riehakasta penkkaripäivää. Klassillisen abit olivat valinneet teemakseen 90-luvun, ja sen kunniaksi koululla vilisi ysäriltä tuttuja hahmoja ja julkkiksia sekä hauska kattaus menneen vuosikymmenen tyylistä.
Aamu alkoi abien ja opettajien yhteisellä kahvihetkellä. Sen jälkeen abit kiertelivät luokissa tervehtimässä ykkösiä ja kakkosia. Kello 11 alkoi huikea abishow, jossa nähtiin useampikin abien toteuttama video, kisailtiin Napakympin hengessä ja jaettiin palkintoja.
Päivä huipentui penkkariajeluun, kun eri lukioiden rekat kiersivät levittämässä karnevaalitunnelmaa Turun kaduille.
Lauantaiaamuna 20.1. minä ja muu unenpöpperöinen Turun klassillisen lukion väittelyjoukkue seisoimme Tuomiokirkon edustalla odottamassa tilausbussia. Reilun kahden kuukauden harjoittelun jälkeen olimme valmiita kohtaamaan haasteemme.
Ajatuksena oli ollut kompensoida perjantain ja lauantain välistä univajetta hyödyntämällä bussimatkaa, mutta puistattava kylmyys sekä pienen pieni jännityksen poreilu vatsanpohjissa ei sallinut meille nukkumisrauhaa.
Väittelykerholaiset valmiina kisapäivään.
Kelataanpas kuitenkin pari kuukautta taaksepäin päivään, jolloin ryhmämme kokoontui ensimmäistä kertaa keskustelemaan väittelyn perusasioista. Lähtökohtaisesti keskityimme seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mitä väittelyssä kuuluu välttää? Mihin argumentteihin kannattaa tarttua? Entä millaisia kortteja ei kannata pelata – esimerkkinä väittelymaailman puhkikulunut natsi-kortti, joka on varsinainen NONO.
Kun perusasiat olivat tarttuneet mieleen, alkoi todellinen ”brain storm” – kirjaimellisesti. Kokoonnuimme noin kerran viikossa koulun jälkeen viskelemään maailman suuria kysymyksiä ja teorioita, pohtimaan absurdiuden ydintä ja kaikkea siltä väliltä. Rehellisesti sanoen neljän aikaan iltapäivällä pitkän koulupäivän jälkeen asiat leijuivat semmoisella tasolla, että piti todella olla skarppina, jos halusi pysyä kärryillä.
Tapaamisemme menivät aika pitkälti siihen, että keräsimme argumentteja eri väittämien alle. Parasta harjoittelua oli kuitenkin toisiamme vastaan väitteleminen – kaverin verenhimoinen katse pakottaa aivot keksimään nopeasti vasta-argumentteja, koska milloinkaan ei luovuta omasta kannasta!
Tehokkaan valmistautumisen lisäksi tärkeintä oli ryhmähenki, jonka herättämisessä ei meidän kohdalla ollut minkäänlaisia ongelmia. Väittelyporukassamme toimi kymmenen itsenäistä terävää päätä, joista yhdessä muodostui voittamattoman vahva – ja pelottava – tiimi.
Palataanpas takaisin itse kisapäivään. Kappas vain, saavuimmekin jo Helsingin Paasitorniin! Saavuttuamme Helsinkiin alkoi jännitys jo hieman kasvaa. Paasitornin komea korkeakattoinen aula suurine mustine pylväineen ja majesteettisine portaineen odotti meitä hyvin virallisen tuntuisena.
Vasta kun oli vihdoin aika väitellä, tajusimme, mihin olimme lupautuneet. Istuuduimme riviin, vesilasilliset nenän alla, pöytämikit edessä ja yleisönä kourallinen filosofian harrastajia. Kämmenet hikosivat, sykkeet nousivat, kurkkua kuivasi ja poskia kuumotti… väitteleminen osoittautui pohtimisen sijaan pikemminkin urheilulajiksi.
Joukkue keskittyneenä tositoimissa.
Kilpailun todellinen haaste paljastui, kun aihe ei itseä ollenkaan kiinnostanut, tai edusti puolta, joka soti omaa ajatusmaailmaa vastaan. Siinä tilanteessa piti ottaa yksi elämän tärkeimmistä taidosta käyttöön – nimittäin se, että kykenee tarkastelemaan asioita monesta eri näkökulmasta ja pystyy hetkeksi irtautumaan omista mielipiteistä.
Ensimmäisen voiton jälkeen olimme yllättyneitä. Toisen voiton jälkeen olimme kaikki viimeistään hereillä. Kolmannen voiton jälkeen soittelimme kotiin ilmoittelemaan myöhemmästä kotiintuloajasta, mutta semifinaaliväittelyn jälkeen käsitimme vasta, miten pitkällä oikeastaan olimmekaan. Olimme yhden väittelyn päässä Suomen mestaruudesta. Yhteistyön, nokkeluuden ja ennen kaikkea hauskanpidon ansiosta olimme tosiaan päihittäneet KAIKKI vastustajamme.
Finaaliväittelyn aihe ei ollut helppo.
Joukkueemme salainen ase oli väittelyiden väliset tyhjät hetket. Mitä ihmettä me teimme, saattoi moni Paasitornin työntekijä ihmetellä, kun huoneista kuului täysillä ”Eye of the tiger” ja tietysti myös Mulanin rohkaiseva tunnari ”Mies ulos sinusta”. Valmistautumistekniikkaamme kuului musiikin tahtiin joraaminen, pikaiset happihyppelyt ja tietysti eväiden jakaminen ryhmäläisten kesken. Ai niin, ja kunnon turkulainen lounas Hesburgerissa virkisti aivojamme myös hyvin tehokkaasti!
Tärkeintä oli kuitenkin, että emme lähteneet voittamaan, vaan lähdimme väittelemään. Etenimme väittely kerrallaan ja uskoimme omiin taitoihimme. Luotimme siihen, että jos oma pää löi tyhjää, kaveri nappasi ajatuksesta kiinni ja jatkoi sitä.
Valmistautumista hyvässä yhteishengessä.
Voin koko ryhmäni puolesta sanoa, että kokemus oli unohtamaton. Eikä vain mestaruuden takia, vaan siksi, että kilpailusta jäi jokaiselle uusia ystäviä ja suunnatonta iloa.
Väitteleminen on loistava tapa koetella omia rajojaan ja treenata aivoja, mikä on erittäin hyvää meidän kaltaisille nuorille ihmettelyn harrastajille. Tämä on myös hyvä muistaa, kun äiti valittaa siitä, että aina pistetään vastaan…
Muistakaa kuitenkin aina väitellä tasokkaasti!
Uunituoreet mestarit!
Vuosittain Nuorten filosofiatapahtuman yhteydessä järjestettävä Sokrates-väittelykilpailu käytiin 19.1. – 20.1. Helsingin Paasitornissa. Kisaan osallistui 27 joukkuetta ympäri Suomen. Turun klassillisen lukion väittelijät Aaro Burmeister, Amanda Puerto-Lichtenberg, Anniina Kankaanpää, Akseli Rautionmaa, Anni Virtanen, Silja Metsätähti ja Lielan Teinilä veivät kisasta kirkkaimman mitalin. Korvaamattomana taustatukena olivat myös koko prosessin aikana apuna olleet väittelykerholaiset Eemeli Väisänen, Eetu Meriö ja Marvell Hommy. Joukkuetta valmentaa filosofian opettaja Laura Apell.
Syksyllä lukiollamme saattoi havaita jälleen merkkejä siitä, että jotain oli tekeillä. Illiluokka sekä kellarin huoneet eivät juurikaan ehtineet ammottaa tyhjinä, ja käytäville alkoi ilmestyä mystisiä mainoksia erilaisista esityksistä. Ne olivat taas täällä – teatteridiplomit.
Broken Heart Story
Syksyllä järjestettiin viisi eri teatteridiplomiesitystä, joissa diplomin teki 14 opiskelijaa ohjaamisen, näyttelijäntyön sekä valo- ja äänisuunnittelun saralla. Keskeisinä teemoina niissä nousivat esiin erilaiset ihmiskohtalot, aikuiseksi kasvaminen sekä tietysti rakkaus sen kaikissa olomuodoissa. Esimerkiksi Karoliina Vuorisen ohjaama Missä minä elän? sekä Linnea Lindgrenin ohjaama Broken Heart Story tuskailivat minäkuvan, nykymaailman ja ihmissuhteiden solmukohdissa.
Missä minä elän?
Samoissa teemoissa pyöri myös Enni Eerikäisen ohjaama Sisimmän sota, joka kuvasi syyllisyydentuntoa ja riipaisevaa perheidyllin repeilyä sodan kärsimyksen keskellä. Niki Rajalammen teos Keinottelua puolestaan kertoi nyky-yhteiskunnan taloudellisen epätasa-arvon ahdingosta.
Keinottelua
Huumoripläjäyksen diplomien kirjoon toi Pepe HakalanJotain hiihdosta. Farssimainen komedia käsitteli ironisella otteella suomalaisuutta, ennakkoluuloja sekä ensimmäisten parisuhteiden pattitilanteita hiihdon ja jääkiekon vastakkainasettelun kautta.
Jotain hiihdosta
Marraskuussa pidetyn kaksipäiväisen diplomikatselmuksen lisäksi esityksistä järjestettiin 12 lisäesitystä. Penkkirivit olivat tuttuun tapaan reunojaan myöten täynnä katsojia, kun koulumme lahjakkaat opiskelijat laittoivat parastaan. Diplomiesityksen rakentaminen on aina varmasti intensiivinen ja raskas mutta myös uskomattoman antoisa projekti, johon tulevienkin abien kannattaa ehdottomasti tarttua.
Mikä teatteridiplomi?
Teatterin lukiodiplomi on ikään kuin taideaineen ylioppilaskirjoitukset, jossa abiturientit voivat saada objektiivisen kuvauksen taidoistaan. Diplomin voi suorittaa esimerkiksi ohjaajantyössä, näyttelijäntyössä, dramaturgiassa, lavastuksessa, puvustuksessa, maskeerauksessa, näyttämötekniikassa, näiden yhdistelmässä tai jossain muussa teatterin osa-alueessa. Diplomin arvostelee siihen nimitetty koulun ulkopuolinen henkilö, joka antaa työstä vapaamuotoisen palautteen sekä numeroarvosanan. Koulussamme voi suorittaa lukiodiplomin teatterin lisäksi myös tanssissa, musiikissa, kuvataiteessa, mediassa tai liikunnassa.
