Kohti kestävää koulua

KESTOA – kestävä toinen aste -hanke päättyy 31.5.2024. Verkostoprojektissa mukana olleet Vantaan Varia, Tikkurilan lukio, Stadin AO ja Turun lukiokoulutus panostivat muun muassa kestävän toimintakulttuurin systematisointiin, verkkomateriaalien tekemiseen, ilmastovastuulliseen tutkintoon ja lähialueen ekologiseen kehittämiseen. Suuri merkitys oli yhdessä tekemisellä ja kokemusten jakamisella ilmasto- ja kestävyysaiheiden parissa työskentelevien kanssa.

Turussa KESTOA-hankkeen päätavoite oli luoda Turun lukioille yhteinen kestävyystiekartasto. Tätä varten tehtiin lukioihin kartoituskyselyt, joissa tarkasteltiin lukioiden kestävyystilannetta. Kyselyjen perusteella lukioissa on jonkin verran toimia, jotka edistävät kestävyystoimintaa, mutta toiminta on hajaantunutta eikä sillä ole struktuuria. Kipukohdiksi koetaan muun muassa ajan puute ja kiire sekä se, ettei teeman ympärillä ole perinnettä.

Teimme myös lukiolaisille ja henkilökunnalle ympäristökyselyt. Opiskelijavastaajia oli yli 1 600, joka on erinomainen määrä. Myös henkilökunnalta saatiin yli 70 vastausta. Kyselyssä kysyttiin muun muassa asenteista, energiankulutuksesta, ruokailusta, liikkumisesta, kierrättämisestä ja kuluttamisesta. Sekä opiskelijat että henkilökunta pitävät ympäristönsuojelua tärkeänä ja uskovat, että jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen. Vastausten perusteella molemmat kyselyn kohderyhmät tietävät hyvin kestävyysasioista.

Opiskelijoiden vastauksissa näkyi useassa kohdassa se, että vaikka halukkuutta toimia kestävästi on olemassa, siihen ei aina ole mahdollisuuksia. Esimerkiksi polkupyörällä kouluun tuloon vaikuttaa kodin ja koulun välinen etäisyys, kevyen liikenteen väylien saatavuus ja kunto, pyöräparkit ja toki myös vuodenajat. Kasvisruokailusta kysyttäessä niin henkilökunta kuin opiskelijat söisivät enemmän kasvisruokaa, jos se maistuisi paremmalta ja kouluruokailussa olisi enemmän kasvisruokavaihtoehtoja tarjolla.

Oulun kaupunki koordinoi valtakunnallista lukioiden kestävyyskasvatuksen tiekarttatyötä. Lopputuloksena syntyy tiekartastojulkaisu, jonka jokainen lukio voi ottaa käyttöön. Siihen on koottu muun muassa asiantuntija-artikkeleita, koulujen kokemuksia kestävän tulevaisuuden toteuttamisesta, ehdotuksia siihen, miten lukiot voivat aloittaa systemaattisen kestävän kehityksen edistämisen sekä GreenCompin viitekehys.

Turun lukioiden kestävyystiekartta pohjautuu tähän. Tarkoituksena on, että sitä käytetään rinnakkain valakunnallisen kestävyystiekartaston kanssa. Turun tiekartastoon on koottu keskeiset etapit, joiden avulla kukin lukio voi tehdä omalle koululleen tarkemman ja konkreettisemman tiekartan, jota lähivuosina toteuttavat. Lukioiden tehtävänä on vision ja koulunsa nykytilan selvittämisen jälkeen nostaa kahdesta viiteen kehittämiskohdetta, joihin seuraavana viitenä vuotena panostavat. Kehittämiskohteet voivat liittyä esimerkiksi materiaaleihin, energiaan tai asenteisiin.

KESTOA-projektissa Turku teki yhteistyötä paitsi Stadin AO:n, Tikkurilan lukion ja Varian myös muiden kestävyyshankkeiden kanssa.  Yhteistyö osoitti sen, että kestävyyskasvatuksen toimijat todellakin tarvitsevat toisiaan tukemaan, jakamaan ideoita ja keskustelemaan mieltä painavista asioista yhdessä.

Kestävän koulun rakentaminen ei ollut tässä. Toivottavasti työtä tärkeän asian eteen tehdään jatkossakin.

31.5.2024

Anni-Elina Karvonen, projektipäällikkö, Turun kaupunki

KESTOA-hankkeessa Varian verkkomateriaaleja yhteiseen käyttöön, työpajamalli ja yhdessä tekemistä

Vantaan ammattiopisto Varian (Varia) Kestävä toinen aste (KESTOA) -hankkeen hanketuotokset liittyvät hankkeen 2. tavoitteeseen, jossa kehitettiin ilmasto- ja kestävyysosaamista sekä tuotettiin alakohtaisia sisältöjä ja konkretisoitiin ilmasto- ja kestävyysosaamista ammatillisissa materiaaleissa. Tämä tavoite saavutettiin hankkeessa toimineilla matkailu- ja rakennusalalla, joilla kehitettiin uusia opetusmateriaaleja ja työpajamalli.

 Verkostoitumista ja osaamisen kehittämistä

Varialaiset kehittivät osaamistaan mm. benchmarkkaamalla oppilaitosverkostoissa. Vierailimme Savon ammattiopistossa yhdessä KESTU-hankeverkoston kanssa tutustumassa uuteen kampukseen ja koko hankeverkoston oppilaitosten ympäristötyöhön. Stadin ammattiopiston ja Varian opettajat kävivät yhdessä Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa keskustelemassa kaikkien kolmen oppilaitoksen Ilmastovastuullinen toiminta -tutkinnon osan kuulumisista. Lisäksi Varian rakennusalan opettajat vierailivat Tredun rakennusalan toimipisteessä.

Matkailualalla verkkomateriaaleja, ilmastoteemojen pohdintaa ja ympäristöaiheisia leikkejä lapsille

Verkkomateriaaleja tehtiin molemmilla hankkeeseen osallistuneilla Varian aloilla. Matkailualalla luotiin ilmasto- ja kestävyysosaamisen sisältöjä, jotka integroitiin asiakaspalvelun tutkinnon osaan. Matkailualan opettajat myös kehittivät ja testasivat opiskelijoiden työpajamallin matkailualan ilmastovastuullisuuteen perehtymiseen. Lisäksi Varian matkailualan opiskelijat saivat osallistua Vantaan ympäristökasvattajien verkoston (VYYHTI) kestävään kuluttamiseen kannustavan Vihreä perjantai -tapahtuman järjestämiseen.

Opiskelijat tuottivat työpajassa ryhmätöinä hienoja koosteita matkailualan ilmastovastuullisuuden eri teemoista kuten liikamatkailu, Itämeren suojelu ja Luontomatkailu Suomessa. Mukana oleminen Vihreä perjantai –tapahtumassa antoi puolestaan konkreettisen tekemisen kautta opiskelijoille hyvän kuvan siitä, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä käytännön tasolla.  Leikkejä ohjatessaan opiskelijat kokivat tekevänsä oikeasti tärkeää työtä opettaessaan lapsille kestävän kehityksen merkityksestä. Opiskelijat tekivät myös kestävään kuluttamiseen liittyviä julisteita Vihreä perjantai -teeman mukaan.

Rakennusalalla verkkomateriaaleja ja hävikin hyödyntämistä

Rakennusalalla keskityttiin ilmasto- ja kestävyysosaamisen sisältöjen kehittämiseen kahdessa tutkinnon osassa: ´Rakennustyömaalla toimiminen’ ja ´Ilmastovastuullinen toiminta’. Lisäksi suunniteltiin hävikkimateriaalin hyödyntämiskokeilu, joka toteutettiin opiskelijoiden kanssa. Tämä pilotti, jossa hukkamateriaalia käytettiin kukkalaatikoiden valmistukseen, osoitti kierrätysajattelun ja materiaalien uusiokäytön merkityksen.

Varian hanketuotokset ja -tulokset

Hankkeessa toteutui siis yhteensä kolme materiaalikokonaisuutta, työpajamalli ja opettajien osaamisen kasvu. Lisäksi verkosto laajeni ja yhteinen näkemys kestävästä kehityksestä syveni. Opettajien motivaatio ja osaaminen olivat avainasemassa hankkeen onnistumisessa. Opiskelijat otettiin mukaan kehittämistyöhön, mikä lisäsi heidän motivaatiotaan ja ymmärrystään kestävän kehityksen tärkeydestä.

Materiaalit tehtiin oppilaitoksen verkko-oppimisympäristöön, josta ne ovat kaikkien tutkinnon osaa opettavien Varian opettajien käytettävissä. Verkkomateriaalit ja työpajamalli jaetaan aoe.fi-sivuilla valtakunnalliseen käyttöön. Yhteistyöllä ja opettajien ja opiskelijoiden aktiivisella osallistumisella edistetään kestävää kehitystä ja ilmasto-osaamista ammatillisessa koulutuksessa ja luodaan materiaaleja ja malleja myös jatkokäyttöön.

Oli mukavaa ja hyödyllistä osallistua KESTOA-hankkeeseen!

31.5.2024

Anna Kepanen, projektikoordinaattori, VARIA

KESTOA-hanke Tikkurilan lukiossa −tulevaisuuden visiointia

”Isojen rakennusten keskellä aukealla vesi liplattaa ja puheen sorina pulppuaa. Rakennusten muraalit tuovat valoa ja eloa synkän syksyn tultaessa kaupunkiin. Muraaleissa on selkeästi tunnearvoa monille opiskelijoille, koska ovathan he itse ne suunnitelleet. ”Näin opiskelija kuvaa Tikkurilan lukion pihaa ja viereiselle tontille parin vuoden kuluttua kohoavan osaamiskampuksen aluetta.

Opiskelijat toivovat ympärilleen kasveja, vettä ja ulkoilupaikkoja: ”Kuulen veden kohinaa, joka on peräisin seinää vasten nojaavasta modernista vesiputouksesta. Kampuksen luokse kulkee hiekkapolku, jota ympäröi kukkaistutuksilla, kirsikkapuilla, sekä penkeillä täytetty puistoalue. Ilmassa leijailee erilaisten kukkien tuoksujen sekoitus. Puistoalueen ulkoreunalla sijaitsee pieni muutaman laitteen ulkokuntosali. Kampuksen vieressä pihalla kohoaa lasitettu kasvihuone.”

Tikkurilan lukiossa KESTOA-hankkeessa keskityttiin lähialueen ideointiin kestävän ja ekologisen aluesuunnittelun hengessä. Maantieteen opiskelijat tutkivat, millaisia toiveita alueella opiskelevilla ja siellä työskentelevillä on alueen suhteen. Ajatuksia ja toiveita lähdettiin keräämään haastattelututkimuksen kautta.

Kampushankkeen tietoutta syvennettiin kaupungilta saaduilta asemakaavakartoilla, perehtymällä hankesuunnitelmaan Vantaan kaupungin sivuilta sekä kaupungin arkeologi Andreas Koiviston vierailulla. Koiviston vierailu ja esitys liittyi jääkauden jälkeiseen aikaan Jokiniemen alueelta. Tästä esityksestä oli tarkoitus saada ideoita haastatteluihin. Kantavana teemana oli kestävä kehitys, jonka osa-alueista hanke keskittyi sosiaaliseen ja kulttuurilliseen kestävyyteen. Ekologista ja taloudellista kestävyyttä olisi mukana esim. materiaalisissa ratkaisuissa, jolloin muun muassa taideteokset ja/tai tilaan liittyvät rakenteet olisivat mahdollisimman pitkäikäisiä. Kulttuurinen kestävyys ulottuisi tässä yhteydessä teemana aina pronssi- ja kivikauteen asti, jolloin tällä alueella on ollut asutusta. Asutus on ollut Vantaan vanhinta.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelijat perehtyivät niin ikään alueen historiaan sekä maantieteen opiskelijoiden tutkimusten tuloksiin. Luettuaan suomalaisen kirjallisuuden miljöötekstejä he kirjoittivat omia visioitaan kampuksen alueesta. Näitä tekstejä laitetaan näkyville Tikkurilan lukion ja uudelle kampusalueelle vievän kävelytien varrelle, eli eräänlainen urbaani kestävän tulevaisuuden visiointipolku on pian nähtävillä alueella.

Yhteiskuntaopin opiskelijoiden painopisteenä hankkeessa on ollut kestävän kampuksen ekosysteemin suunnitteleminen yhdessä hankkeen muiden toimijoiden kanssa. Tämän toteuttamiseksi opiskelijat ja opettaja ovat osallistuneet Vantaan kaupungin, yrittäjien ja oppilaitosten Tulevaisuuspaja-projektiin VALUE Vantaan alueellisen ennakointimallin luomiseksi sekä Vantaan uuden osaamiskampuksen yrittäjä- ja oppilaitosyhteistyön ideointiin ja suunnitteluun.

Ohjelmaan on kuulunut myös Tahdo menestyä Vantaa NYT -seminaari nuorille yrittäjille opintojakson KESTOA-yhteistyökumppanin Varian kanssa sekä Joustavat opintopolut -työpaja toisen asteen opintojen esim. lukion yhteiskuntaopin ja ammatillisen oppilaitoksen matkailun oppiaineen opintojen joustavaksi yhdistämiseksi. Kestävän matkailun konseptin soveltamiseen on haettu ideoita myös Vuosi yrittäjänä -tapahtumasta ja Kestävän matkailun minimessuilta Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta Helsingistä. Opiskelijat ovat osallistuneet tapahtumiin osana yrittäjyyden kursseja.

Hankkeeseen osallistuneilla opettajilla on ollut hankkeen aikana mahdollisuus yhteiseen suunnitteluun ja yhteisopettajuuteen sekä verkostoitumiseen hankkeen muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi olemme kehitelleet yhteistyötä kaupungin aluesuunnittelun eri tahojen kanssa. Nyt aloitettu yhteistyö jatkuu toivottavasti hankkeen jälkeenkin, jossain muodossa.  GreenComp-tiekartan mukaisesti olemme ilmentäneet kestävyysarvoja, perehtyneet monitahoisuuden hallintaan, ilmentäneet kestävyysarvoja ja ennen kaikkea visioineet kestävää tulevaisuutta yhdessä.

31.5.2024

Satu Kiiskinen, projektikoordinaattori, Tikkurilan lukio

Ilmasto- ja kestävyyskasvatuksen hanke: Yhdessä kohti ilmastovastuullisuutta

Ilmastonmuutoksen haasteiden ratkaiseminen edellyttää vahvaa panostusta koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen. Ilmasto- ja kestävyyskasvatuksen hankkeessa on keskitytty edistämään ilmastovastuullista toimintaa osana ammatillista koulutusta. Ilmasto- ja kestävyyskasvatuksen-hanke on kehittänyt ja tukenut uutta valinnaista tutkinnon osaa, ilmastovastuullinen toiminta, joka on valinnainen kaikissa ammatillisissa perustutkinnoissa. Tutkinnon osassa opiskelija kartuttaa ilmastovastuulliseen toimintaan liittyviä tietoja, taitoja ja osaamista. Hän saa valmiuksia tunnistaa keskeisiä ilmastonmuutokseen vaikuttavia tekijöitä omalla alallaan. Opiskelija toimii oman alan työympäristössä, pohtii ratkaisuja sekä edistää ilmastovastuullisia toimintatapoja.

Ilmastovastuullinen toiminta -tutkinnon osa tarjoaa opiskelijoille kattavat tiedot, taidot ja osaamisen ilmastovastuullisesta toiminnasta. Tutkinnon osassa opiskelijat oppivat tunnistamaan keskeiset ilmastonmuutokseen vaikuttavat tekijät omalla alallaan ja saavat valmiuksia edistää ilmastovastuullisia toimintatapoja työympäristössään. He oppivat soveltamaan ilmastovastuullisia käytäntöjä käytännön työssä, analysoimaan ja kehittämään ratkaisuja sekä edistämään kestävää kehitystä alansa kontekstissa.

Hankkeessa on kehitetty Stadin AO:n ilmastovastuullisen toiminnan Classroom-verkkomateriaalia, joka toimii keskeisenä työkaluna tutkinnon osan teoriaopinnoissa. Verkkomateriaalissa on teoreettista tietoa ja käytännön esimerkkejä, mikä tukee opiskelijoiden oppimista ja osaamisen karttumista. Verkkomateriaali tukee teoriaopetusta, jota pääasiassa toteutetaan pajatyyppisenä opetuksena ja ohjauksena eri aloilla työssäoppimisjaksoja myötäillen.

Hankkeessa on perehdytetty Stadin AO:n opettajia, jotta heillä on paremmat valmiudet opettaa uutta tutkinnon osaa ja pohtia alakohtaisia toteutuksia. Tämä koulutus on ollut ratkaisevan tärkeää, jotta opettajat voivat tehokkaasti tukea opiskelijoita ilmastovastuullisen toiminnan oppimisessa ja soveltamisessa käytännössä työssäoppimispaikoilla.

Työssäoppimispaikkojen kanssa tehtävä yhteistyö on hankkeessa tärkeässä roolissa, sillä tutkinnon osan näyttö suoritetaan työssäoppimispaikalla. Tämä yhteistyö tarjoaa yrityksille erinomaisen mahdollisuuden kehittää omia ilmastovastuullisia toimintatapojaan. Opiskelijat voivat yhteistyössä opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa toimia työpaikoilla muutoksentekijöinä, tuoden uusia näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia ilmastovastuullisuuden edistämiseksi.

Hankkeen aikana tehtiin vierailu Tampereen seudun ammattiopisto Treduun, mikä mahdollisti opettajien hyvien käytänteiden jakamisen ja oppimisen toisiltaan. Tällainen yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa rikastuttaa osaamista ja tukee ilmastovastuullisuuden leviämistä laajemmin ammatillisessa koulutuksessa.

Hanke on vahvistanut kokeilukulttuuria uuden tutkinnon osan käyttöönotossa eri aloilla ja oppilaitoksessa. Tämä on ollut tärkeä askel kohti joustavaa ja innovatiivista oppimista, jossa uusia ideoita ja toimintatapoja voidaan testata ja kehittää jatkuvasti. Kokeilukulttuuri tukee sekä opettajien että opiskelijoiden luovuutta ja rohkeutta tarttua ilmastovastuullisuuden haasteisiin ennakkoluulottomasti.

Ilmasto- ja kestävyyskasvatuksen hanke on ollut jouduttanut vihreää siirtymää edistävän, ilmastovastuullisen toiminnan integroimisessa ammatilliseen koulutukseen. Opettajien valmiuksien vahvistaminen on edistänyt vastuullisen tutkinnon osan ja läpileikkaavan kestävän toiminnan juurtumista osaksi oppilaitoksen arkea ja opiskelijoiden ammattitaitoa.

Hanke on auttanut luomaan puitteet, joissa tulevaisuuden ammattilaiset voivat kasvaa ilmastotietoisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi omilla aloillaan.

31.5.2024

Kaisa Rastas, projektikoordinaattori, Stadin AO

 

Kuva 1: Stadin AO:n opettajat benchmarkkausmatkalla Tampereen seudun ammattiopistolla Tredulla tammikuussa 2024

Kuulumisia Turusta!

KESTOA – kestävä toinen aste

Projektin tavoitteena on muuttaa toisen asteen koulujen toimintakulttuuria nykyistä kestävämmäksi. Vaikka yhden projektin aikana ei kaikkeen pysty paneutumaankaan, paljon voi tehdä, kun mukana on samaan suuntaan yhdessä puhaltavia ihmisiä.

Turussa lukioista on mukana kahdeksan opettajaa, jotka tulevat neljästä eri lukiosta. Opettajat ovat eri oppiaineiden opettajia. Mukana on muun muassa englannin, ranskan, filosofian, matematiikan, maantieteen ja äidinkielen opettajia.  Heillä kaikilla on yhteinen tavoite tehdä projektitöitä kestävän koulun eteen. Opettajat toimivat lukioissaan työparina, mikä toivottavasti lisää tekemisen mielekkyyttä ja auttaa suunnittelussa.

Turussa yhtenä tavoitteena on tehdä Turun lukiokoulutuksen yhteinen tiekartta. Niin mikä, on moni kysynyt.  Trendisanan takana on ihan järkevä ajatus tehdä lukioille kestävän kehityksen visio toimenpiteineen ja aikatauluineen. Samaan aikaan on tekeillä myös kansallinen lukioiden tiekartaston työstäminen, mikä tukee mainiosti Turun projektin tavoitetta.

Lokakuun alussa järjestimme yhteisen vanhojentanssipukujen kirppiksen. Yksinkertaista ja järkevää: abit myyvät omia tanssiasujaan niille, jotka piakkoin tanssivat omat tanssinsa. Kirppistä vai orastavaa kiertotaloutta, kumpaa vain, mutta joka tapauksessa kehittäjäopettajien organisoima tapahtuma on kokeilemisen arvoinen. Ehkä tästä syntyy jokavuotinen perinne?

Teemme myös syksyn aikana opiskelijoille ja henkilökunnalle ympäristökyselyt. Opiskelijoille tehtävä kysely on lähes samanlainen, mitä tehtiin KESTU-hankkeessa Turun ammatti-instituutin opiskelijoille alkuvuodesta. Näin saamme aika kattavan otannan siitä, mitä toisen asteen opiskelijat Turussa ympäristöasioista ajattelevat. Henkilökunta saa myös oman vastaavan kyselyn, sillä kestävän koulun rakentaminen ei ole vain yksittäisten opettajien, rehtorin tai opiskelijoiden tehtävä, vaan siihen kuuluu koko koulun väki. Ympäristökyselyn tuloksista kuullaan marraskuun lopussa.

Paljon muutakin on tekeillä, mutta tässä muutama pääpointti.  Ja tokihan haasteitakin on. Kuten tiedämme, lukioiden arki on aika kiireistä.  Perustyön ja koeviikkojen lisäksi on penkkarit ja vanhojen tanssit, sitten valvotaan ja tarkistetaan ylioppilaskirjoituksia. Ja kohta on joulu ja kesä. Kouluihin liittyvissä projekteissa onkin aikataulujen ja suunnitelmien tekemisessä tärkeää ymmärtää koulujen arki, jotta projektityöt saadaan sujuvasti rullaamaan.

Tästä jatketaan!

Anni-Elina Karvonen, KESTOA-projektin projektipäällikkö, Turun kaupunki

 

Kestävää matkailua ja rakentavaa mökkiprojektia Variassa

Vantaan ammattiopisto Variassa Kestävän toisen asteen koulutuksen eli KESTOA-hankkeen parissa puuhailee matkailualan ja rakennusalan opettajia. Näillä aloilla laitetaan aina tuumasta toimeen, ja siksipä KESTOA-hankekin jo toimii täydellä teholla.

KESTOA-hankkeessa pyritään kehittämään ilmasto- ja kestävyysosaamista ammatillisessa koulutuksessa. Hankkeen tavoitteena on luoda ilmasto- ja kestävyysosaamiseen liittyviä sisältöjä, materiaaleja ja käytäntöjä ammatilliseen koulutukseen.

Rakennusalan opettajat tekivät Varian oppimisympäristö itslearningiin viime keväänä rakennusalan ympäristöosaamisen sisällöt. Syksyn mittaan nämä materiaalit, ja tehtävät ovat olleet opiskelijoiden ahkerassa käytössä. Opiskelijoilta ja opettajilta tulleiden käyttökokemusten perusteella materiaalia ehditään vielä hankkeen puitteissa kehittääkin. Sillä välin kun opiskelijat puurtavat alan kestävän kehityksen osaamisen parissa, suunnittelevat hankeopettajat jo seuraavaa projektia. Projekti kulkee nimellä Mökkiprojekti. Siitä kuulemme lisää myöhemmin!

Matkailualan opettajat käärivät hihat lokakuussa ja silloin aloitettiin matkailualan asiakaspalveluun ympäristöosaamisen sisältökokonaisuus. Hanketoiminta on suunniteltu ja aikataulutettu viime keväänä ja alan osaamislupaukset on mietitty.

Hankkeen aikana sisältöjä tullaan saamaan seuraavista teemoista:

  • Luontomatkailu Suomessa
  • Itämeren suojelu
  • Kulttuurikohteet ja paikalliset matkailukohteet Suomessa
  • Asiakaspalvelun ilmastovastuu
  • Ekomatkailu
  • Ilmastovastuulliset matkustusmuodot
  • Liikamatkailu

Alan vastuullisuuden osaamislupaukset kuvataan seuraavasti:

  • Tunnen vastuuni ja velvollisuuteni asiakaspalvelijana edistää kestävän kehityksen mukaista matkailua.
  • Selvitän työssäoppimisyritykseni toimintatavat kestävään kehitykseen liittyen.
  • Tunnen jokaisenoikeudet.
  • Tiedän, mitä tarkoittavat maailmanperintökohde, luonnonsuojelualue, kansallispuisto ja luonnonpuisto.
  • Ymmärrän, mitä tarkoittaa sosiaalisesti, kulttuurillisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä kehitys matkailualalla.
  • Osaan perehtyä itse sekä kertoa asiakkaille paikallisista matkailukohteista ja kulttuuriperinnöstä.
  • Ehkäisen jätteiden ja hävikin syntymistä ja lajittelen syntyvät jätteet oikein.
  • Tunnen ekomatkailun periaatteet ja osaan suunnitella ympäristövastuullisen matkailupalvelun.
  • Tunnen keinoja yrityksen veden- ja energiankulutuksen vähentämiseksi ja ymmärrän kiertotalouden periaatteet.

Anna Kepanen, Vantaan ammattiopisto Varia, projektikoordinaattori

Lähialueen historia, tulevaisuus ja nykyopiskelija

Tikkurilan lukio, itäisellä Vantaalla, seisoo radan varressa, liki Tikkurilan  asemaa. Se läheisin ympäristö on tyhjä maa-alue, jättömaa, jonka lähistöltä on löydetty kivikauden puolivälistä olevia esineitä, savifiguureja 6000 vuoden takaa.  Tikkurilan alue tunnettiin keskeisenä markkinapaikkana 1500-luvulta lähtien – sana tikkuri tarkoittaakin kymmenen nahan nippua. Myöhemmin alueella on ollut teollisuutta: silkkikutomo, maali- ja lakkatehdas sekä lyijysulatto. Joenvarren kulttuurihistorialliset rakennukset ovat muisto menneiltä ajoilta.

Historian ymmärtäminen on toivon välikappale. Tulevaisuusajattelun ytimessä ovat konkreettiset utopiat.

Tähän ajatukseen nojaa myös Tikkurilan lukion Kestoa-hanke. Teemme kolmessa eri oppiaineessa, maantieteessä, yhteiskuntaopissa ja äidinkielessä, projekteja, joissa konkretisoidaan utopioita. Projektit liittyvät läheisen tontin eli uuden oppimiskampuksen suunnitelmaan ja samalla Tikkurilan lukion oman tontin kehittämiseen.

Maantieteen tutkielmien teko on alkanut lokakuussa. Tunneilla vieraillut arkeologi Andreas Koivisto perehdytti opiskelijoita alueen historiaan. 

Yhteys oppimiskampuksen projektin johtajaan ja muihin projektin toimijoihin poiki paitsi alueen karttoja, myös ajatuksen yhteistyön jatkumisesta Kestoa-hankkeen jälkeenkin.  Opiskelijoiden tutkielmissa perehdytään alueen historian kautta tulevaisuudennäkymiin ja aluesuunnitteluun. Tekovaiheessa opiskelijat ovat yhteydessä kaupungin puistosuunnittelun toimijoihin. 

Kahdella kolmannessa jaksossa alkavalla äidinkielen opintojaksolla visioimme alueen historian ja nykytilanteen pohjalta alueen tulevaisuutta tekstein, jotka tulevat esille oppimiskampuksen ja Tikkurilan lukion yhdistävälle jalankulkuväylälle.

Oppimiskampuksen sivustolla sanotaan, että ”kampuksesta tulee edelläkävijä monin tavoin: muuntojoustavat ja monikäyttöiset tilat sekä laadukas oppimisen ympäristö, jossa luonto ja resurssiviisaus on otettu huomioon”.  Koska kampus sijaitsee välittömästi Tikkurilan aseman läheisyydessä, se kiinnostanee myös matkailijoita. Yhteiskuntaopin ryhmä tutkaileekin aluetta matkailun kannalta.

Työskentely nojaa yhteistyöhön kaupungin toimijoiden kanssa, ja hankkeeseen osallistuvat opiskelijat perehtyvät keinoihin vaikuttaa lähiympäristön kestävään suunnitteluun. Hankkeen aikana me opettajat teemme havaintoja onnistuneista toimintatavoista ja jatkamme lähialueen suunnitteluun osallistavaa konkreettista utopiointia hankkeen loputtua.

Lisätietoa kampuksesta:

https://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus/kaavat/tikkurilan-osaamiskampuksen-kaavoitus

Satu Kiiskinen, Kestoa-hankkeen koordinaattori Tikkurilan lukiossa

 

Mitä kuuluu Stadin ammattiopistoon?

Stadin ammattiopistossa ilmastovastuullinen toiminta on laajentunut kaikille aloille. Lue lisää  Maria Uusitalon kirjoittamasta artikkelista, joka on julkaistu 15.8.2023 helsinginilmastoteot.fi-sivuilla.

https://helsinginilmastoteot.fi/moderni-tyoelama-edellyttaa-ilmasto-ja-kiertotalousosaamista-stadin-aon-ilmastovastuullinen-toiminta-laajenee-kaikille-aloille/

Kaisa Rastas, Stadin ammattiopisto, projektikoordinaattori