Aihearkisto: Jänöset

Jänösten alkuvuoden kuulumisia

Talviset terveiset Jänösistä!

Olemme päässeet alkuvuoden aikana nauttimaan ihanista talvisäistä. Lumi ja talvi ovat olleet isoimpia teemoja alkuvuoden toiminnassa. Teimme muun muassa talviset puput, maalaten ja käyttäen erilaisia välineitä.  Lisäksi olemme maalanneet revontulia.

Tällä viikolla olemme viettäneet kirjaviikkoa ja lukeneet yhdessä lasten omia lempikirjoja. Saimme nauttia myös pöytäteatterista ja kaikki Jänöset jaksoivat hienosti seurata esitystä!

Suomi 100 vuotta -itsenäisyysjuhla pienten siivessä

Vietimme tänään Hiirosten, Jänösten ja Lintusten ryhmissä Suomen itsenäisyysjuhlaa. Presidenttipari otti ensin vieraat vastaan, jonka jälkeen kuuntelimme Finlandian, lauloimme ja leikimme juhlaa varten harjoittelemiamme lauluja sekä lopuksi tanssimme.

Jokainen ryhmä oli tehnyt saliin koristeeksi Suomen lippunauhat ja jokaisen lapsen kädenjälki löytyy joutsenesta.

Liikunnan Ihmemaassa

Viime viikon perjantaina teimme alle 3-v ryhmien kanssa yhteisen retken Liikunnan Ihmemaahan. Siellä leikimme, juoksimme, kiipeilimme ja touhuilimme innokkaasti. Retki oli erittäin mukava!

Kerttulin Suomi100 -näyttely

Kerttulin päivähoitoyksikkö juhlistaa 100-vuotiasta Suomea tänä vuonna monin tavoin. Yksi näistä on Suomi100 -teemainen näyttely, johon jokainen ryhmä teki omat taideteoksensa.

Näyttelystä löytyi mm. erilaisia metsäneläimiä, lasten ottamia valokuvia, lasten omia satuja, suomalaisen metsän syksyistä väriloistoa ja jopa 100 itseleivottua ruisleipää. Näyttelyä on voinut tällä viikolla käydä ihailemassa niin lapset kuin vanhemmat, Sibeliuksen soidessa taustalla.

Klikkaa kuva isommaksi!

Klikkaa kuva isommaksi!

Klikkaa kuva isommaksi!

Klikkaa kuva isommaksi!