Jännitystä ja jälleennäkemisen riemua

Kastanjoille koitti erityinen hetki, kun eskarin lähiopetus alkoi jälleen hallituksen linjausten mukaisesti 14.5. usean viikon tauon jälkeen. Vaikka päivä oli monille jännittävä, ilmassa oli eskaritovereiden välistä jälleennäkemisen riemua! Aloitimme eskaripäivän tuttuun tapaan pihalta klo 9, jossa lauloimme Kastanjoiden tervehdyslaulun ja leikimme pihaleikkejä leikkivarjon kanssa.

Kastanjat kokoontuivat varjon ympärille laulamaan ja tervehtimään toisiaan.
Meno muuttui vauhdikkaammaksi, kun kaksi eskarilaista vaihtoi paikkaa keskenään varjon alla juosten muiden laulun säestämänä.
Kaikki varjon alle ÄN-YY-TEE-NYT!
Kastanjat kokosivat yhteistyössä istuinalustoista suuren K-kirjaimen…
…ja muodostivat kehoistaan monen monta K-kirjainkaveria yhtä aikaa! Yhteisen ryhmätuokion jälkeen lapsilla oli aikaa leikkiä pihalla vapaasti kavereidensa kanssa. Kiinnitämme koko loppukevään ajan erityistä huomiota ryhmäytymiseen, jotta kaikilla on ryhmässä hyvä ja turvallinen olo.
Pihan uudet kiipeilytelineet herättivät kiipeilyinnostusta ennen sisälle siirtymistä.

Lounaan jälkeen jatkoimme päivää pöytähommien merkeissä. Taittelimme  sorminäppäryyttä harjoittavat ja jo aiemmin suosiota saavuttaneet ”paperikirput”, johon lapset kuvittivat kahdeksan erilaista tunnetta. Pohdimme yhdessä, millainen ilme kuvastaa parhaiten mitäkin tunnetta. Kun kirput olivat valmiit, eskarilaiset kiersivät arvuuttelemassa toistensa tunteita kirppujen avulla, ja pian luokkahuone täyttyi kirppuilmeiden vertailusta, puheensorinasta ja naurunpyrähdyksistä. 🙂

Paperitaittelut käynnissä!
Eskarilaiset keskustelivat keskenään ja opastivat toisiaan kirpun taittelemisessa.
Mahtaako tämä kirppu sisältää yhtä iloisen hymyn kuin hupparin Pikku Myyllä?
kokoelma valmiita tunnekirppuja
Tämä aukitaiteltu kirppu paljastaa laajan tunneskaalansa – ovathan erilaiset tunteet aina jännityksestä suruun ja iloon saakka osa meidän jokaisen elämää. 🙂

Lämminhenkistä viikkoa toivottavat,

Kastanjat

 

Unelmien liikuntapäivä

Kastun päiväkodilla järjestettiin kaikkien ryhmien yhteinen unelmien liikuntapäivä. Päivän ohjelma koostui radasta, johon kukin ryhmä  oli suunnitellut liikuntarastin, ja jota ryhmät pääsivät vuoron perään kokeilemaan. Radalla päästiin harjoittelemaan ja hassuttelemaan seuraavanlaisten tehtävien merkeissä:

Siivotaan! Tässä vauhdikkaassa leikissä joukkueet pyrkivät heittämään täytetyt pikkumuovipussit rajan yli toisen joukkueen puolelle. Minuutti kerrallaan täyttä vauhtia ja meininkiä!
Seuraavalla pisteellä leikittiin leikkivarjohippaa. Vikkelät eskarilaiset onnistuivat väistelemään varjoa varsin tehokkaasti!
Seuraavaksi oli aika puikkelehtia hämähäkkiverkon läpi ilman, että osuu itse verkkoon. Tehtävä toimi mainiona tasapaino- ja venyttelyharjoituksena.
Puun juurella väijynyt nälkäinen hämähäkki aisti herkästi verkon värähtelyt!
Tasapainoilu jatkui jännittävän tasapainoköyden parissa…
…jonka kaikki kävelivät kunniakkaasti maaliin saakka! 🙂
Eskarilaiset kokeilivat myös vuorikiipeilyä köyden varassa…
…sekä turvallisia laskeutumistekniikoita taitavien vuorikiipeilijöiden elkein.
Lapset bongasivat lähimetsiköstä myös kiipelyköyden ja puiset tikkaat…
…joille kipuaminen yllätti lapset, sillä huojuvat tikkaat vaativat keskittymistä ja monipuolista lihashallintaa.
Eskarilaisilla riitti energiaa vielä liikuntapäivän jälkeenkin, joten jäimme hetkeksi kiipeilemään koulun pihan telineisiin J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivän liputuksen alle! 🙂

Aktiivista viikkoa toivottavat,

Kastanjat

Yllättävä löydös, merkityksellinen lopputulos

Viimeisimpien viikkojen aikana Kastanjoiden luokkahuoneessa on käynyt  surina, jota yksi jos toinenkin on käynyt kummastelemassa (ja ihastelemassa!). Ennen kuin paljastamme, mistä on kyse, annamme vihjeen: kaikki sai alkunsa tästä alla olevasta, viattoman näköisestä purkista.

Kyseessä on maitotölkistä askarreltu, Kastanjoiden oma kynäpurkki. Myös lapset askartelivat omat kynäpurkkinsa, ja olimme varanneet koristeluihin värikkäitä papereita, silkkipapereita, huopaa, koristehelmiä ynnä muuta mukavaa. Suunnitelmat muuttuivat, kun löysimme varastosta kansioita, jotka sisälsivät erilaisia kangasnäytteitä. Päällystimme kynäpurkkeja kankailla, ja jäimme ihastelemaan toinen toistaan kauniimpia kangasnäytteitä. Niitä oli pakko päästä hyödyntämään muuallakin! Kangaspalojen koot olivat juuri sopivia esimerkiksi pienten pussukoiden valmistamiseen. Ideasta innostuneina saimme luokkahuoneeseen lainaksi lastenhoitajamme ompelukoneen, jolla itse kukin on ommellut useita töitä viimeisten viikkojen aikana. Surinamysteeri on nyt paljastunut!

Aluksi tutustuimme ompelukoneen osiin ja saimme tuntumaa koneen ohjaamiseen paperilla, johon ommeltiin sekä suoraa että siksak-kuviota. Lapset valitsivat suuresta kangasvalikoimasta silmää miellyttävimmät kankaat ja toimivat apureina nuppineulojen kiinnittämisessä. Tämän jälkeen oli aika aloittaa itse ompeleminen!

Ommeltaessa lapset ohjasivat kangasta ja aikuinen piti vauhtia yllä polkimella.
Kangaspalojen siksakkausten ja suoraompeluiden jälkeen pussukka pääsi lasten sanojen mukaisesti parturiin eli leikkasimme siitä ylimääräiset langanpätkät pois. Seuraavaksi käänsimme pussukan ja viimeistelimme sen yläreunan.
Ensimmäinen omatekoinen pussukka on valmis!

Myös opettajat pääsivät verestämään ompelutaitojaan, ja into jatkoi kasvamistaan ompeluprojektien edetessä ja valmistuessa. Keksimme, että kankaista saisi aikaan lahjoja, jotka taatusti ihastuttaisivat äitejä tulevana merkkipäivänä! Lapset päättivät ommella äitienpäivälahjoiksi kassit. Alla muutama esimerkki äideille lahjoitetuista paketeista:

Tässä lahjapaketissa kukkateema yhdistyy sekä kassissa että kortissa…
…ja tässä teema toistuu myös lahjapaketissa. 🙂
Merihenkistä meininkiä!

Kortin askartelu sujui seuraavasti:

Aloitimme kukkakortin valmistamisen leikkaamalla paperista neljä samankokoista suikaletta.
Liimasimme suikaleet keskeltä yhteen ja taitoimme keskenään vastakkaiset suikaleet kuvan osoittamalla tavalla.
Ruukussa lapset käyttivät joko paperia tai kangasta valintansa mukaan. Lehdet leikkasimme vihreästä paperista…
…ja liimasimme lehdet osittain ruukun taakse. Piippukrassit toimivat kukuanvarsina.

Loppusilausten jälkeen näyttävä kukkakortti on valmis!

Ahertaminen kannatti, ja eskarilaiset olivat erittäin tyytyväisiä ompelutöihinsä ja innokkaita ojentamaan itsetehdyt kassit äideilleen! On hauska huomata, että yllättävistä löydöksistä voi kehittyä jotakin merkityksellistä. 🙂

Kastanjat toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua ja äideille mitä ihastuttavinta äitienpäivää!

Turvallisuus ennen kaikkea

Eskarivuosi etenee jo toukokuussa, joten tällä viikolla oli aika järjestää liikennekasvatusviikko! Liikennekasvatus on osa Kasvan ja kehityn – oppimiskokonaisuutta, joka on yksi viidestä esikoulun sisältöjä ja tavoitteita määrittävistä kokonaisuuksista.  Esiopetussuunnitelman perusteissa todetaan: ”Opetuksessa harjoitellaan lähiliikenteessä liikkumisen sääntöjä […] ikäkaudelle sopivalla tavalla.” (s. 38) Niinpä tällä viikolla olemme opetelleet niin liikennemerkkejä, liikenteessä liikkumista kuin hätänumeroonkin soittamista.

Liikennemerkkejä väristyskuvina. Huomasimme, että sinivalkoiset merkit opastavat ja punakeltaiset kieltävät ja varoittavat. Eskarilaiset pääsivät käyttämään luovuuttaan suunnittelemalla omat liikennemerkit. Niissä varoitettiin suurista väkijoukoista ja kimalaisista hunajatilalla, ohjattiin leikkimökille sekä opastettiin tie Kuusamoon!
Bongailimme liikennemerkkejä liikkuessamme koulun ympäristössä. Suojatiemerkki ja kuvassa näkyvä STOP-merkki olivat lasten suosikkeja, kun valitsimme väritettäviä liikennemerkkejä.
Muistipelien pelaaminen on Kastanjoille mieluisaa puuhaa.
P niin kuin parkkipaikka (tai poseeraus!) 😀
Eskarin seinälle taiteiltu värikäs liikennemerkkikokoelma.

Viikon mittaan kävimme läpi myös pyöräilykypärän käyttöä ja sitä, miksi se on tarpeellista ja tärkeää. Liikenneturva on julkaissut Youtubeen videon nimeltä ”Kypärätesti”, jossa havainnollistetaan kypärän käytön tärkeyttä kananmunan avulla. Video herätti eskareissa rikasta pohdintaa ja keskustelua, minkä jälkeen tarkistimme jokaisen kypärän säädökset kuntoon, sillä huolellinen kiinnitys estää kypärää lentämästä pois päästä mahdollisessa onnettomuudessa. Liikenneturvan sivuilla todetaan, että kypärällä on erityisen tärkeää suojata otsa, sillä otsaan kohdistuu eniten iskuja kaatumistilanteissa. Yksityiskohtaiset ohjeet kypärän valintaan ja säätämiseen löytyvät sivustolta Pyöräilykypärä I Liikenneturva

Napakasti istuvat kypärät valmiina seuraavan päivän pyöräilykoitokseen! 🙂
Lapset värittivät unelmakypäriä joko itselleen tai kavereille kolmin kappalein.

Viikon lopuksi kokosimme päiväkodin viereiselle kentälle pyöräilypujotteluradan! Rata sisälsi tötsien läpi pujottelua, kaarroksia, vauhdin kiihdyttämistä, ja punaisten tötsien kohdalla teimme äkkijarrutuksen.

Suoritimme radan molemmin päin – maali vaihdettiin aloituspisteeksi muutaman kierroksen jälkeen.
Oman vuoron odotus sujui eskarilaisilta hienosti!
Rata suoritettu esimerkillisesti!
Aluksi hiekassa ajaminen tuntui haasteelliselta, mutta alkukankeuksien jälkeen eskarilaiset kiisivät hiekalla kuin vanhat tekijät konsanaan!
Lapset kokeilivat, miten nopeaksi pyörän vauhti kiihtyy jo pienessäkin alamäessä.
Lopuksi harjoittelimme pyöräilemistä oikealla puolella tietä.
Viimeisen harjoituksen jälkeen oli aika rauhoittua ja lähteä nauttimaan hyvin ansaitusta lounaasta! 🙂

Turvallisia tulevia koulutaipaleita toivottavat,

Kastanjat

Vappuhulinaa!

Tällä kertaa Kastanjoiden viikko sujui värikkäiden vappuaskarteluiden merkeissä! Vappufiilis kohosi sitä mukaa, mitä enemmän erilaisia askarteluja valmistui koristamaan luokkaa ja odottamaan käyttöä päiväkodin pienimuotoisia torstain vappukekkereitä varten. Ensimmäiseksi vuorossa on kuvamateriaalia valmistamistamme eläinaiheisista vappunaamioista.

Lapset valitsivat itselleen mieluisimman eläinaiheisen naamiopohjan, jonka he leikkasivat irti mahdollisimman huolellisesti. Väritimme naamiot ja koristelimme ne glitterillä.
Laminoimme naamiot, jotta ne kestäisivät paremmin vappukekkereiden huiskeessa ja hulinassa! Tämän jälkeen kiinnitimme naamioihin kuminauhat ja höyheniä lisäkoristeiksi.
Kirjavankaunis naamiokavalkadi koristamassa Kastanjoiden ilmoitustaulua! Taululle ilmestyi myös irvistävä ilmapallo…
…joka ei suinkaan jäänyt ainoaksi tuunatuksi ilmapalloksi! Löysimme koulun kaappien kätköistä ilmapalloja, joille eskarilaiset innostuivat taiteilemaan erilaisia ilmeitä ja muita vapputeemaan sopivia koristeluja.

Ilmapalloista on moneksi, ja niitä voi soveltaa vaikka matematiikassa: Lapset esimerkiksi pomputtelivat palloja ilmaan siten, että ne eivät saaneet koskettaa yhtäkään pintaa. Jokaisella oli pelin alussa 10 pistettä. Mikäli pallo osui lattiaan, pelaaja menetti 2 pistettä ja muista pinnoista yhden pisteen. Eniten pisteitä säästänyt voitti pelin. Hauska ja toiminnallinen tapa tutustua vähennyslaskujen (ja pienin variaatioin yhteenlaskujen) maailmaan!

Lisäksi askartelimme vappuhuiskia erivärisistä silkkipapereista. Huiskia voi askarrella myös vaikka sanoma- tai aikakauslehdistä. Hapsut leikataan siten, että paperin reunaan jätetään muutaman senttimetrin vara…
…jolloin hapsupaperista voisi tehdä vaikka hapsuhameen, jos silkkipaperi olisi ominaisuuksiltaan huomattavasti kestävämpää! 🙃
Lisäksi huiskaan tarvitaan keppi, pitkät puutikut tai vastaavat, joiden ympärille hapsut joko liimataan tai teipataan.
Valmista tuli! Huiskat liehuivat kovassa vauhdissa kuin liekit konsanaan!
Huiskat leiskuivat myös pääpäivänä eli torstain vappukekkereissä musiikin tahdissa…
…kunnes oli aika rauhoittua herkuttelemaan vappumunkilla ja perinteisellä vappujuomalla eli simalla. Nam!
Juhlapäivinä voi käydä niinkin nurinkurisesti, että herkkuhetket ajoittuvat jälkiruoan sijasta alkupalaksi! Tästä huolimatta nakit ja perunamuusi maittoivat kaikille lounaaksi paremmin kuin hyvin etenkin, kun pöytää koristi näinkin keväinen kattaus. Vappuiltapäivä jatkui vielä lasten valitseman elokuvan merkeissä.

Aurinkoista vappuviikonloppua kaikille toivottavat,

Kastanjat

Kerran partiolainen, aina partiolainen

Kastanjat ja Kultakirsikat (vuoroeskarilaisten ryhmä) yhdistivät voimansa eskarilaisten partioviikolla, jota on vietetty aktiivisesti monin eri kääntein ja meiningein! Maanantaiaamu alkoi Kastanjoiden lastenhoitajan partioesittelyllä, jonka aikana keskustelimme siitä, mikä partio on ja mitä siellä tehdään. Lapset pääsivät myös ihastelemaan ja kokeilemaan partiolaisten pukuja.

suoritusmerkkien ihastelua

Maanantain askareisiin lukeutui partiohuivien kuviopainanta. Eskarilaiset ja aikuiset töpöttelivät huiviinsa yhden valitsemansa kuvion, joihin lukeutuivat muun muassa ruori, laiva ja hymynaama. Perinteisempää partiomeininkiä toivovat valitsivat huiviinsa liljan.

kuviopainannan vaihtoehtoja

Jokaisen tehtävän lopuksi eskarilaiset värittivät viikon mittaan täydentyvää partioviikon taitokorttia. Viikon partio-ohjelma, kuten kaikki esikoulun opetus, pohjautuu esikoulun oppimiskokonaisuuksiin. Ne ovat valtakunnallisia kokonaisuuksia, joiden sisältöjä ja tavoitteita sovelletaan esikoulun oppimistavoitteiden ja työtapojen laadinnassa. Kokonaisuudet ovat kielen rikas maailma, minä ja meidän yhteisömme, ilmaisun monet muodot, tutkin ja toimin ympäristössämme sekä kasvan ja kehityn.

Huivit ovat olleet käytössä koko partioviikon ajan. Ennen tiistain eskaritehtävien alkamista ryhmämme kokenut partiolainen solmi kaikkien huivit kiinni merimiessolmulla.

Partiohuivin solmimisessa käytetään nimenomaan merimiessolmua.
Eskarilaiset valmiina partiohommiin!

Tiistaina eskarilaisten päivä alkoi jakautumalla kahteen pienryhmään ja suunnistamalla päiväkodin lähiympäristössä maamerkkien avulla. Partiolaisten maamerkit kertovat reitin, jota seurata. Niitä voi piirtää maahan tai rakentaa erilaisista luonnonmateriaaleista, kuten kivistä, oksista tai lumipalloista. Partiolaisten maamerkit pohjautuvat luonnonkansojen, esimerkiksi intiaanien, käyttämiin merkkeihin (virke on lainattu PartioWiki-sivustolta).

Tämä maamerkki opastaa oikealle…
…ja tämä kulkemaan nuolen osoittamaan suuntaan.
Maamerkki voi johdattaa esimerkiksi juomaveden äärelle tai takaisin leirille. Eskarilaisten maamerkit johdattivat meidät jatkotehtävän luokse.

Seuraavaksi paljastui, että Suomen metsän eläimet olivat valloittaneet päiväkodin lähiympäristön! Eskarilaisten tehtävänä oli jäljittää eläimet ja etsiä kunkin takaa yksi kirjain. Tiistain tehtävissä yhdistyivät niin liikunta, kirjaintunnistus kuin yhdessä toimiminenkin. 🙂

Päiväkodin lähiympäristössä kuljeskeli komea karhu, joka tunnetaan myös Suomen kansalliseläimenä.
Lapset bongasivat mäeltä ihanan ilveksen ja uljaan peuran.
Kirjaimista muodostui sana PARTIOVIIKKO.

Keskiviikkona viikko jatkui tutustumalla jokamiehenoikeuksiin ja kierrättämiseen. Partiolaisten tärkeitä perustaitoja!

Pohdimme yhdessä, millaisia velvollisuuksia ja oikeuksia jokamiehenoikeudet mahdollistavat luonnossaliikkujalle.
Kierrätykseen tutustuimme ahmattiroskapönttöjen avulla. Jokaisella pöntöllä oli oma, erityinen ruokavalionsa.

Viikon loppupuolella tutustuimme trangiaan eli retkikeittimeen, joka on pieneen tilaan mahtuva retkivaruste ruoanlaittoon. Reippaiden partiolaisten (ja herkkusuiden) tavoin pakkasimme mukaan lettutaikinaa ja pillimehuja, jotta pääsimme nauttimaan retkieväitä luonnon helmaan.

Retkikeitin sisältää monta osaa, kuten kahvi- ja paistinpannun sekä pikkuisen kattilan.
Yhteistyöllä keittimen kokoaminen sujui sutjakasti.
Lettumaestron sanoin: ”Siit tuli nii täydellinen!”
Herkkueväiden voimin eskarilaiset jaksoivat kiipeillä ja leikkiä ulkona ennen päiväkodille paluuta.

Viikko huipentui seremoniaan, jossa eskarilaiset saivat partioviikon päättötodistukset.

Tiesitkö, että partiotilaisuuksissa kättely hoidetaan vasemmalla kädellä?
Viikon aikana eskarilaisille kertyi muhkea tieto- ja tehtäväpaketti kansioon laitettavaksi.

Eskarilaisilta kysyttäessä parhaiten heidän mieleensä jäivät maamerkki- ja eläinsuunnistus sekä jokamiehenoikeudet. Ja tietysti lettukestit!

Syksyn metsäretkiä ja helmikuun tapahtumia

Eskarivuoden mittaan Kastanjat ovat tehneet useita retkiä metsään. Erityisesti syyslukukaudella metsässä on viihdytty kerta toisensa jälkeen erilaisia tehtäviä toteuttaen, luonnon ääniä kuunnellen ja metsän tunnelmasta nauttien. Ensi viikolla vietämme partioviikkoa, johon virittäydymme julkaisemalla arkistojen aarteita kyseisistä metsäretkistä. Palaamme julkaisun jälkipuoliskolla myös kahteen eskarivuoden helmikuiseen tapahtumaan, ystävänpäivädiscoon sekä laskiaisriehaan.

Aakkosaiheiset tehtävät ovat vilahdelleet eskarilaisten metsäretkillä pitkin vuotta. Syksyn ihkaensimmäisellä metsäretkellä muodostimme A-kirjaimia luonnonmateriaaleista.

Syksyllä löysimme Suomen metsien herkkumarjoja, mustikoita ja puolukoita. Marjoja on hyödynnetty muun muassa luokittelussa, luonnon väritutkimuksessa, käsinaamioden tekemisessä ja tietysti makuaistin virittelyssä. 🙂

Eväiden syöminen on aina odotettu hetki metsäretken aikana. Tähteitä on hyödynnetty maatumisen tutkimisessa.
Metsä on aika jees! Siellä voi liikkua, leikkiä ja vaikka tanssia, kunhan muistaa kunnioittaa luontoa kaikkine sen asukkaineen.
Valokuvausprojektin aikana mietimme muun muassa valon suuntaa ja hyödynsimme eri kuvakulmia metsäretken aikana. Metsäkuva silmän korkeudelta…
…ja yläviistosta.
Kastanjat ovat osoittaneet motorista lahjakkuuttaan muun muassa tasapainoilemalla kivillä ja kiipeilemällä puussa. Pikkuinen hiiritoveri sen sijaan nauttii enemmän oksalla lekottelusta.
Tärkeintä metsäretkillä on luonnon kunnioittaminen, mielen virkistyminen sekä yhteinen, hyvä meininki!

Seuraavaksi takaisinheitto helmikuun tapahtumiin! Ystävänpäiväviikolla menoa ja meininkiä riitti, sillä maanantaina vietimme aamupäivän koulun liikuntasalissa, jossa eskarit sekä 1. ja 2. luokan oppilaat metsästivät toisiltaan nimmareita itsetehtyihin ystävänpäiväsydämiin. Pääpäivänä, perjantaina 14.2., järjestimme eskarilaisten ystävänpäivädiscon yhdessä päiväkodin vuoroeskarilaisten kanssa. 🙂

koko jengi koossa

Osallistuminen discoon lunastettiin pääsylipulla, jota vastaan sai leiman ranteeseen sekä herkuttelukupongin. Aloitimme discon tervetuliasleikeillä sekä popcorn- ja mehuherkuttelulla.

Luokka oli koristeltu näyttävästi ilmapalloineen, serpentiineineen ja sateenkaaren väreissä loistavine discopalloineen.
Eskarilaiset osallistuivat ahkerasti koristeiden tekemiseen. Esimerkiksi katosta roikkuvia, vaaleanpunaisia sydännauhoja askartelimme lepohetkien aikana.
Tunnelma nousi kattoon, kun tanssimme discossa lasten toivekappaleiden tahdissa!

Helmikuun lopussa päiväkodin pihalla järjestettiin koko yksikön laskiaisrieha. Vaikka lunta ei näkynyt mailla eikä halmeilla, tapahtumaan oli kehitetty yhtä sun toista motivoivaa, yhteistä aktiviteettia. Sääkin oli mitä mainioin nostattamaan juhlatunnelmaa!

Rekkakilpailuun riitti osallistujia jonoksi asti. Kaverit kannustivat osanottajia kovaan ääneen!
vauhdin huuma huipussaan
Kastanjat osallistuivat myös muun muassa joukkueviestijuoksuun.

Päivän kruunasi yhteinen makkaranpaisto nuotion ääressä.
Maistuvat eväät katosivat nopeasti vauhdikkaan päivän jälkimainingeissa.

Kastanjat toivottavat kaikille aktiivista alkavaa partioviikkoa! 🙂

Päheetä pääsiäistä!

Kevät on täällä! Huhtikuussa parasta on lisääntynyt auringonvalo ja lämpenevä sää. Eskarissakin kysellään kovasti, joko nyt voi mennä pihalle ilman takkia ja ulkohousuja. Tähän lämpötila ei kuitenkaan ole vielä kohonnut tarpeeksi korkeaksi, mutta ilman pääsiäisaskarteluja ei eskarin huhtikuusta selviä! 🙂

Aloitimme viikon osallistumalla sateenkaarihaasteeseen, jonka tarkoituksena on toivottaa kaikille jaksamista ja muistuttaa ihmisiä siitä, että vallitseva poikkeusajanjakso ei kestä ikuisesti. Sateenkaaren maalaaminen liittyi myös valon taittumiseen, jota tutkimme viikon alussa. Käytimme sateenkaaren maalaamisessa pullovärejä, joihin oli sekoitettu hiukan saippuaa.

Teippi toimi apuvälineenä maalaamisen alkuvaiheessa.
Sormimaalaaminen oli eskarilaisille mieluista.
Sateenkaaren värimaailma muodostaa harmonisen kokonaisuuden. Kyllä luontoäiti tietää!
Ikkunan katseenvangitsija on valmis! Laittamalla vilkuttavan pikkuotson ikkunaan osallistuimme myös nallehaasteeseen, jonka tarkoitus on sama kuin sateenkaarihaasteella.

Viikon edetessä askartelimme useita pääsiäiskoristeita. Ensimmäiseksi maalasimme käpyjä pääsiäistipuja ja -pupuja varten.

Käytimme maalaamisessa pientä sivellintä, jonka avulla maalia sai levitetyksi myös kävyn keskiosaan.
Seuraavaksi teimme pikkutupsuja, joiden tarvikkeet ovat varsin yksinkertaiset: lankaa ja haarukka, jonka ympärille lankaa kierretään.
tupsut ja maalatut kävyt valmiina seuraavaan vaiheeseen
Huomasimme, että tupsut, joista oli tarkoitus askarrella tipujen ja pupujen päät, eivät sopineetkaan tarkoitukseen niin hyvin kuin ajattelimme. Päätimme käyttää styroksipalloja tupsujen sijasta.
Kun styrokseihin oli liimattu silmät ja nokka/korvat, kiinnitimme käpyvartalot ja styroksipäät toisiinsa kuumaliimalla. Keksimme, että tupsut sopivatkin mainiosti pupujen töpöhänniksi.
Lopuksi teimme tipuille ja pupuille loppusilaukset viimeisin koristeluin sekä liimasimme pohjaan alustan, jonka avulla ne pysyvät pystyssä. Ihanan symppiksiä lopputuloksia!
Tämä tipu on oikea sambakuningatar näyttävine töyhtöpäähineineen.
Tämä sateenkaaren pää johtaa hauskojen pääsisäisaskartelujen luokse.
Kotieskarissakin askarreltiin ihania pääsiäistipuja ja -pupuja 🙂

Seuraavaksi vuorossa oli pupuaskartelu paperisuikaleista. Tässä askartelussa tarvitsimme kärsivällisyyttä, eikä liimaisilta sormiltakaan vältytty.

Aloitimme pupun vartalosta. Leikkasimme paperista neljä suikaletta, joiden pituus oli 35 cm ja paksuus 2 cm. Mitä lyhyempi pituus, luonnollisesti sitä pienempi pupu. Suikaleet liimattiin niiden keskikohdasta kiinni toisiinsa.
Seuraavaksi vastakkaisten suikaleiden päädyt liimattiin kiinni kuvan osoittamalla tavalla…
…jotta suikaleista muodostui pallo.
Kun vartalo oli liimattu valmiiksi, jätimme sen kuivumaan, ja askartelimme samalla tekniikalla pienemmän pallon pääksi (mitat 25 x 2 cm). Lisäksi leikkasimme vaaleanpunaisesta ja sinisestä paperista pupulle korvat.
Seuraavaksi liimasimme silmät ja korvat sekä piirsimme pupulle nenän ja suun. Leikkasimme pupulle myös ruohikkoalustan ja kiinnitimme osat yhteen kuumaliimalla. Kotona pään ja vartalon voi nitoa yhteen, ja Erikeeperilläkin kiinnittäminen onnistuu kunhan antaa osien kuivua rauhassa.
Nämäkin puput ovat nyt valmiita! Pupukaverukset poseeraavat vierekkäin valokuvassa.
Pupu valmiina loikkaamaan ikkunalaudalle!
Vaaleanpunaiset puput pääsivät nallen seuraksi tervehtimään ikkunan ohi kulkevia tovereita. Käpypuput ja -tiput pitävät vahtia pöydän toisella puolella.

Lapset kommentoivat, että tällä viikolla eskarissa on toiminut oikea askartelukerho, ja mikäpä sen mukavampaa!

Viikon aikaansaannokset yhdistettynä suomen kieltä ja Mikael Agricolaa juhlistavaan liputukseen on komea tapa toivottaa kaikille oikein mukavaa ja leppoisaa (ja otsikon mukaisesti päheetä) pääsiäistä! 🙂

Etäeskaritunnelmia (päivittyvä postaus)

Suurin osa eskarilaisista viettää poikkeusaikaa hallituksen linjausten mukaisesti kotona. Julkaisemme tässä postauksessa tunnelmia kotona toteutetuista eskaritehtävistä. Kuvista saa myös kivoja vinkkejä omaan tekemiseen. Blogia lukiessa kannattaa siis aina käydä kurkkaamassa tämän postauksen päivitykset! 🙂

vauhdikkaan näköinen jumppatuokio
ulkoilua aurinkoisessa kevätsäässä
taimien istutusta
kevätistutukset käynnissä
kevätistutuksien ensimmäinen kaste
Huhtikuun auringossa on mukava ulkoilla ja aloittaa pyöräilykausi.
Kävystä, vanusta ja kananmunakennoista askarreltuja suloisia pääsiäistipuja ja -pupuja.
Tämän pajunkissan pajunkissat nököttävät oksalla tyytyväisen näköisenä. 🙂
hyvän mielen kortteja
välipalaksi herkullista hedelmäsalaattia
T-kirjainharjoituksia ja veikeä, itseaskarreltu kulmakirjanmerkki (taitteluohjeet löytyvät postauksesta ”Viikon hitit: Kulmakirjanmerkki ja linnunpönttö”).
T-kirjainharjoituksia eskarivihkossa
Myös etäeskarissa on otettu ilo irti pulkkamäestä!

Samba, ay caramba!

Samba on Brasilian Rio de Janeirossa 1900-luvun alussa kehittynyttä tanssia ja musiikkia, jolla on portugalilaiset ja afrikkalaiset juuret (virke  on lainattu Wikipedian Samba-artikkelista). Tällä viikolla eskarilaiset kokeilivat sambatanssin huumaa – ja millaisten asusteiden siivittämänä! Näyttävät ja koristeelliset asut kuuluvat olennaisena osana sambaesityksiin. Eskareiden lastenhoitaja on ideoinut tyttärensä sambaharrastuksen myötä toinen toistaan upeampia ja luovempia asusteita, joita eskarilaiset pääsivät kokeilemaan:

kettu-, Brasilia- ja tiikeriasusteet

Alkulämmittelynä jammailimme Banana Banana Meatball -tanssin menevässä tahdissa (tanssi löytyy Youtubesta).

”Make a pattern, make a pattern, let’s make a pattern, all right…”
Seuraavaksi harjoittelimme erilaisia tanssiliikkeitä…
…ja kokosimme niistä esityksen.
Sambaesitys käynnissä!

Tässä vielä muutama tarkempi kuva upeista sambapäähineistä ja -asusteista sekä tekijän vinkkejä:

Brasiliapuvun asusteisiin kuuluu tämä näyttävä päähine. Kaikki päähineiden ja rinkkojen ihoa vasten osuvat kohdat päällystetään sekä muovilla että kankaalla.
Tiikeripuvun kaunis päähine. Työläintä päähineiden tekemisessä on niiden muotoileminen ja hitsaaminen rautalangasta. Koristeluun tarvitaan neula, lankaa/siimaa, kuumaliimaa, mielikuvitusta ja ennen kaikkea tekemisen iloa! 🙂
Tiikeripukuun kuuluvaa rinkkaa on koristeltu muun muassa aurinkolasien linsseillä, ja sen sulat on tehty margariinipaketin kannesta! 
Esimerkki lopullisesta samba-asukokonaisuudesta, joka on saanut inspiraationsa tekoälystä.

Tällä viikolla pääsimme liikkumaan ja leikkimään myös pulkkamäkeen. Aivan oikein, pulkkamäkeen, sillä huhtikuu alkoi lumisateella, joka peitti maata ohuella mutta pulkkailuun riittävällä lumikerroksella! Takatalvesta ei oikeastaan voi puhua, sillä etelässä terminen talvi ei alkanut talvikuukausina lainkaan… 🤔 Tiesimme joka tapauksessa, että lumesta on otettava kaikki ilo irti, sillä tähän vuodenaikaan lumi sulaa maasta nopeammin kuin ehtii tokaista lumiukko!

Pulkkamäkitunnelmia…
…ja lumisurffausta!
Hienoa tasapainoilua!
Etäeskarissakin ollaan nautittu lumesta! 🙂

Levollista viikonloppua toivottavat,

Kastanjat