Uusi kausi on käynnistynyt

Uusi kausi on alkanut Kaerlan päiväkodissa.

Noudatamme edelleen thl:n ohjeistuksia, joihin on keväältä on tullut lievennyksiä. Kuitenkin vielä on jäljellä ohjeistuksia koronavaaraan liittyen.

Unilelun saa tuoda päiväkotiin.

Sairasta/flunssaista lasta ei saa tuoda päiväkotiin ja päivän aikana sairastunut lapsi on haettava kotiin pikaisesti. Negatiivisen koronatestin jälkeen päiväkotiin saa tuoda lapsen, jolla on lieviä flunssan oireita.

Aamulla potapilvien, sadepisaroiden ja revontulien lähtö tähtösistä tapahtuu noin 7:15 ja päivänsäteiden 7:30.

Ulkomailla oleskelun jälkeen ole yhteydessä päiväkotiin ennen lapsen hoitoontuomista.

13.10 tuli voimaan suositus, jonka mukaan lasta tuodessa ja hakiessa vanhemman olisi hyvä käyttää maskia.