Puolalan koulun oppilaskunnan blogi

Puolalan koulun oppilaskunta on aloittanut bloggaamisen lukuvuonna 2014-2015. Blogissa oppilaskunnan hallitus kertoo toiminnastaan sekä sanallisesti että kuvin. Kaikki blogista löytyvät artikkelit ovat oppilaiden itse kirjoittamia ja blogi kehittyy koko ajan. Syksyllä järjestimme Halloween-teemapäivän pukeutumiskilpailuineen ja keväällä pidimme ystävänpäiväkahvilaa. Joka perjantai…

Videoita Puolalassa liikkuvista legoroboteista

Robottien kokoamisen ja perusohjelmoinnin harjoittelun jälkeen oppilaat pääsivät tekemään omannäköistään robottia. Lopputuloksena syntyi jos jonkinlaista robottia. Oli robotti, joka kulki neliötä, toinen taas teki komeita silmukoita. Etevimmät käyttivät hyvin sensoreita apunaan ja saivat robotin vaihtamaan suuntaansa esimerkiksi mustan esteen havaitessaan.…