Ilpoinen News / elokuu

 

Päivän aiheita:

1. Koulussa kerättiin adresseja

2. Remontit jatkuvat Ilpoisissa

3. Ekaluokkalaiset saivat lippalakit ja aapiset

 

Viime viikolla Ilpoisten koulussa kerätiin adresseja. Adresseista pyydettiin allekirjoituksia, joilla lupauduttiin käyttäytymään tyylikkäästi ruokalassa, vastustaa kiusaamista ja laittamaan tavarat siististi naulakkoon.

Koulukiusaamista vastusti yhteensä 50 allekirjoittajaa. Ruokalassa hyvää käytöstä vaati 67 allekirjoittanutta. Siistiä naulakkokäyttäytymistä vaati peräti 92 allekirjoittanutta. Kaikki adressit nähtiin siis tarpeellisiksi. Muistakaa siis kiinnittää huomiota koulukäytökseen!

 

Kesän aikana Ilpoisissa on jatkunut suuri remontti. Selvityksemme mukaan koulussa on uudistettu seitsemän luokkaa. Näitä ovat mm. musiikki- ja käsityöluokat. Uuden ilmeen ovat saaneet myös arabia-, Ennin-, Samelin, Marin ja Suvin luokat sekä koko ippe. Rehtori Johanna Järvisen mukaan remontti on aiheuttanut lisää työtä, mutta siitä seuraa lopulta iloa kaikille.  Koulumme Abdi-siistijä on samaa mieltä rehtorin kanssa.  Hänestä remontti on hyvä juttu, mutta siitä on hänelle kovasti työtä. Opettaja Anne Vilanderin mukaan remontissa on hyvää, että luokkiin saadaan seinille älytaulut ja käsityöluokkaan on saatu uusia huonekaluja. Anne-opettajan mielestä on ikävää, että remontin aikataulu on venynyt, mutta onneksi sen unohtaa, kun se on valmis. Laura-opettaja on samoilla linjoilla: hyvä juttu, mutta aikatauluongelmat ja keskeneräisyys harmittavat. Enni-opettajan mukaan huono puoli on se, että liitutauluja ei enää ole. Muuten hänestä remontti on hyvä juttu. Me Newsissä ajattelemme, että remontti on tosi kiva juttu, koska saadaan kouluun kaikkea kivaa uutta.
Elokuussa koulun hyve-teemana on ollut iloisuus, joka sopii tunnukseemme ”Ilpoinen on iloinen!” Iloisena uutisena kerromme, että ykköset saivat lippikset ja aapiset. Koulussamme aloitti tänä vuonna neljä uutta ekaluokkaa, joilla opiskelee yhteensä noin 80 ekaluokkalaista. Viimeksi näin monta ekaluokkalaista on aloittanut koulussamme vuonna 2007 eli tasan kymmenen vuotta sitten. Tervetuloa Ilpoisiin. Toivomme, että viihdytte täällä!