Minä liikun!

Olemme tänään jutelleet liikkumisesta, liikunnasta ja sen tärkeydestä. Tutustuimme kehonosiin ja niiden nimiin liikkumalla ja Kutita kaveria! -leikin avulla.  Yllättäen esimerkiksi olka- ja kyynärpää menivät monella sekaisin eikä useimmilla ollut hajuakaan mikä voisi olla vaikkapa jalkapöytä. Teimme myös harjoituksen, jossa äänettömästi koko ryhmän piti asettua pituusjonoon ja pohdimme missä liikuntalajeissa voisi olla hyötyä pituudesta tai lyhyydestä. Juttelimme myös välituntileikeistä ja aktiivisen välitunnin tärkeydestä vastapainona oppitunneille. Liikkuminen on tälle ryhmälle luonnollinen olemassa olemisen tapa, joten yritämme hyödyntää sitä mahdollisuuksien mukaan kaikilla oppitunneilla. 🙂

Toiselle ekaluokkamme pikkuryhmälle lähti kotiin yhdessä vanhempien kanssa täytettävä lomake, jossa pohditaan omia liikkumisen tapoja ja mieltymyksiä, toinen ryhmä saa lomakkeen huomenna  ympän vihkoihinsa. Lomake löytyy myös TÄÄLTÄ

Päivän kohokohta oli ehdottomasti Turkka-opettajamme luotsaama ja  kuudennen luokan toteuttama Murkkuterkut-keskusradiolähetys. Ohjelma sisälsi muun muassa haastatteluja, uutisia, tiedenurkan, musiikkia ja terveisiä. Ihan mahtavaa, että meillä on tällaista toimintaa koulussamme! Lähetystä kuunnellessani mietin, miten tämäntyyppistä toimintaa voisi enemmänkin harrastaa koulussa ja millaisia erilaisia oppimiskokonaisuuksia tällaisen radiolähetyksen ympärille voisi rakentaa. Oppilaiden mielestä oli mainiota kuunnella toisia oppilaita äänessä ja lähetystä kuunneltiin täydellisin hiljaisuuden vallitessa. Olipahan haastateltavaksi kutsuttu meidänkin luokalta muutama oppilas!

Jos säätiedotukset pitävät paikkansa, niin huomenna taitaakin päästä hiihtämällä kouluun ja pääsemme käymään jokavuotisia lumipallonheittelykeskusteluja.

Iloisin ajatuksin, Riikka

Muurahaisia ja temppurataa

Ensi viikolla meidän luokassamme aloittaa uusi oppilas ja hän oli tänään tutustumassa kouluumme. Upeasti oppilaat lupasivat näyttää pihaa, opettaa koulun tavoille ja ottaa mukaan leikkeihinsä. Pohdimme miltäköhän tuntuu tulla ihan outoon kouluun, kun ei tunne ketään ja miten voisimme tulokkaan kotiutumista helpottaa. Ihanan empaattisia ajatuksia ja ideoita syntyi!

Tänään tutkimme yhteenlaskun vaihdannaisuutta ja kokeilimme ja tutkailimme yhteenlaskettavien paikkojen vaihtamista sähköisten oppimateriaalien avulla. Animoidut esimerkit tuntuvat houkuttelevan tehokkaasti oppimisen äärelle.

Oppilaat puhkesivat spontaaneihin applodeihin astuessaan liikuntasaliin, jonne olimme Helin kanssa suunnitelleet ja toteuttaneet temppuradan kuudennen luokan poikien avustuksella. Riemu oli katossa koko tunnin ajan ja ehdimme harjoitella liikkumista monella eri tasolla, kun pisteissä heiteltiin, kiipeiltiin, roikuttiin, keinuttiin, kieputtiin, tehtiin kuperkeikkoja, joogattiin, liu’uttiin, juostiin, hypeltiin, ryömittiin ja venyteltiin. Oppilaat kulkivat toimintapisteissä neljän hengen ryhmissä ja avustivat toisiaan ja selvittivät ohjekorteista, mitä kuului milloinkin tehdä.

Viimeisellä tunnilla tutkimme M niin kuin muurahaisen anatomiaa valokuvista, havainnoimme ruumiinrakennetta, jalkojen määrää ja niiden kiinnityskohtia ja mittasuhteita. Ryhdyimme tekemään tämän viikon opeteltavaan kirjaimeen liittyvää kuvataidetyötä, muurahaiskekoa. Työ oli niin innostava ja inspiroiva, että koko luokka hiljeni paikoilleen ja rentouttava instrumentaalimusiikki taustalla vielä syvensi prosessin flowta.

Luokassamme tehdään tällä hetkellä suurella innolla ja vauhdilla hommia. Oppilaiden opiskelutaidot kehittyvät hurjaa vauhtia ja on mahtavaa huomata, että vastuuntunto omasta työskentelystä kasvaa koko ajan. Olen havainnut, että oppilaiden osallisuudella on merkittävä rooli tässä vastuuntunnon kehittymisessä. Meidän luokassa oppilaat saavat tehdä jatkuvasti omaa oppimistaan koskevia valintoja, esimerkiksi valita eri työskentelytapojen  välillä tai suunnitella itse missä järjestyksessä annetut työt/tehtävät toteuttaa.  Osallisuus näkyy luokassamme innostuksena ja positiivisena asenteena. Palaan tähän aiheeseen vielä myöhemmin  uudestaankin ja samalla kerron luokkamme arviointitavoista.

Mukavan päivän päätteeksi jengistämme ylpeänä, Riikka

Mainiota maanantaita :)

Uusi viikko pyörähti käyntiin raikkaassa syysilmassa.  Syysloma oli tehnyt kaikille meille hyvää ja tänään on ahkeroitu hyvin keskittyneesti ja iloisella tuulella. Tuntui mukavalta nähdä pitkän viikonlopun jälkeen ja aloittaa taas kouluhommat meidän mukavalla porukalla.

Tämän viikon kirjaimena on M niin kuin muurahainen. Sitä on maisteltu ja harjoiteltu tänään monella tavalla ja moniaistisesti. Maanantaisin työskentelemme toiminnallisesti kiertopisteissä. Oppilaat ovat upeasti sisäistäneet systeemin ja nyt pääsemme jo nauttimaan mukavasti eteenpäin soljuvasta työskentelystä. Oppilaat pitävät hyvin huolta siitä, että kaverikin kuuntelee ja noudattaa annettuja ohjeita 😉

Viikon kuulumisia

Loppuviikko on taas mennyt kuin siivilllä. Kouluvaarimme Eero on työskennellyt talossa kymmenen vuotta ja keskiviikkona iltapäivällä järjestimme hänelle pienen yllätyshetken salissa. Lauloimme Vaarilla on saari -laulun ja ojensimme lahjaksi esiliinan, jossa oli jokaisen koulun oppilaan itsekirjoittama nimi. Kouluvaari tulee erityisesti ekaluokkalaisille tutuksi ja tärkeäksi, koska hän on mukana aina torstaisin päivissämme. Kouluvaari auttelee käsitöissä, pitää lukupiiriä ja auttaa liikuntuntiemme vilskeessä. On mahtavaa, kun saamme luokkaan lisäapukäsiä ja voimme suoda lapsille aikuisten läsnäoloa.

Tällä viikolla olemme matematiikassa kerranneet alkusyksyn aikana opeteltuja juttuja; lukuja 0-5 sekä yhteenlaskua. Vielä tällä viikolla ehditään palautella mieleen vähennyslaskun saloja. Lukusuoralla luonnikkaasti liikkuminen on yksi ekaluokan tärkeimmistä tavoitteista.

Meillä oli keskiviikkona ensimmäinen tutkimustunti ympässä. Oppilaat saivat valita tutkittavakseen joko karhun, jäniksen, oravan tai siilin. Jokaisella oli oma lomake, johon etsittiin tietoa. Tieto oli piilotettuna QR-koodien taakse, joten opimme samalla käyttämään iPadeja monipuolisesti tiedonhankinnassa. Oppilaat piirsivät eläimen kuvan ja omista taidoista riippuen oppilaat lisäksi kirjoittivat ja/tai piirsivät eläimen ravinnosta ja  talven vietosta tietoa. Parituntinen tutkimussessio oli tosi mieluinen, oppilaat työskentelivät tosi motivoituneena ja töistä tuli upeita. Tulemme varmasti jatkossakin tekemään vastaavanlaisia projekteja!

Käsityössä tehdyt ompelukuvat saimme valmiiksi, ja ensimmäiset pihlajanmarjamobilet alkavat myös valmistua. Solmuja on harjoiteltu kieli keskellä suuta 🙂

U niin kuin undulaatit lennähtivät luokkaan muiden aakkostaideteostemme eli Aarne Alligaattorin, ilmapallojen, namujen, oravan pesien, osmankäämien ja suhisevien siilien seuraksi. Mitäköhän ensi viikolla keksitään L-kirjaimesta?  🙂

Iloista loppuviikkoa kaikille!

Tiistaikuulumisia

Päivät ekaluokassa hujahtavat vauhdilla! Huihau!

Olemme tänään opetelleet U-kirjaimen kirjoittamista. Jokainen sai itse valita millä tavalla ”opettaa omia aivojaan” kirjoittamaan u-kirjaimen oikealla tavalla. Valittavana oli tussitaulua, liitutaulua, laminoituja mallikirjaimia, vapaata harjoittelua aakkospassiin, parin selkään sormella piirtelyä ja perinteistä kynällä paperille harjoittelua.  Pohdimme mitkä ovat u-kirjaimen kirjoittamisen vaikeimmat kohdat ja totesimme, että usein u alkaa näyttää n-kirjaimelta tai sitten pienen u-kirjaimen jalka kasvaakin liian pitkäksi. Päätimme kiinnittää näihin asioihin huomiota. Havainnoimme myös  missä kohti suussa/kurkussa u-äänne tuntuu.

Otimme käyttöön Kätyreiden pienryhmässä Seikkailujen aapisen digitaaliset lisätehtätävt, jotka johdattivatkin meidän mukavasti mm. kuuntelemaan alkuäänteitä ja alkutavuja vähän uudenlaisessa oppimisympäristössä. Oppilaat levittäytyivät erittäin motivoituneina itselleen mieluisiin paikkoihin luokassa, käytävällä ja viereisessä tyhjässä luokkatilassa harjoittelemaan. Sitä ennen tietenkin olimme harjoitelleet tarkkaavaista kuuntelua ja ohjeiden noudattamista, kun harjoittelimme omilla tunnuksilla kirjautumista digipalveluun. Sudenpentujen pienryhmän kanssa harjoittelemme digilisätehtäviin kirjautumista torstaina TVT-tunnilla.

Sinä aikana, kun Kätyrit uppoutuivat digimaailmaan, saivat Sudenpennut nauttia hauskasta ja toiminnallisesta kirjoitusharjoituksesta Helin kanssa. Taululla oli nurinpäin käännettyjä tavu-/sanalappuja, joista lapset kävivät lukemassa yhden, palasivat omalle paikalleen ja yrittivät kirjoittaa lukemansa tavun/sanan.  Kirjoittamisen jälkeen oma tavu/sana tietenkin käytiin vielä tarkistamassa. Palkinnoksi oikeasta kirjoituksesta sai valita legopalikan. Mitä enemmän sanoja/tavuja oli kirjoittanut, sitä hienomman legorakennelman sai tehtyä 🙂

Matikan tunnilla ihmettelimme arvoituksellisia tehtäviä, joissa toinen yhteenlaskettava puuttui ja se piti päätellä summan perusteella. Aijai kuinka hyvää aivojumppaa saatiin kaikki! Päässälaskut ovat alkaneet ahkeran harjoittelun seurauksena vähitellen sujua, mutta käytämme ajattelun tukena apukuvia ja -lukuja. Tähän asti matematiikka on ollut pitkälti eskarin kertausta, mutta nyt alkaa tulla jo vähitellen esiin erot matemaattisissa taidoissa. Kotonakin on oikein hyödyllistä laskea ja luetella lukuja lukusuoralta sekä pohtia vaikkapa iltapalapöydässä tyyliin leipäkorissa on seitsemän sämpylää, joista neljä syödään, kuinka monta jää jäljelle?

Liikuntatunnilla nautimme ihanan lempeästä syyssäästä koulumme kentällä. Tunnilla ehdimme tasapainoilla, tunnistaa lähiympäristön kasveja, juosta ja leikkiä monta leikkiä. Posket punaisina palailimme vielä yhdeksi tunniksi luokkaan. Yksi oppilas totesi lopuksi, että tänään on tehty niin monenlaista kivaa, ettei enää edes muista mitä kaikkea!

UU-uu-si viikko edessä

Tällä viikolla harjoittelemme u-kirjainta. Toimintapisteissä olemme tänään piirtäneet, kirjoittaneet, lukeneet, pelanneet muistipeliä, harjoitelleet tussitauluun u-kirjaimen kirjoittamista ja aloittaneet Aakkospassiin u-aukeaman. Jokaisen oppilaan pöydälle lennähti undulaatti ilman värejä! U-kirjaimia riveihin kirjoittamalla teimme höyhenpeitteen ja tussitekniikkaa harjoittelemalla annoimme undulaateille upeat värit. Touhukkaiden aapistuntien jälkeen oli ihana laskeutua rauhoittavan musiikin auttamana viimeisen tunnin ajaksi rauhalliseen ja rentouttavaan värityspuuhaan.

Olen huomannut, että näinä yhteen asti kestävinä päivinä oppilaat alkavat olla viimeisellä tunnilla ihan väsyksissä. Niin tänäänkin! Värittäminen oli siis oikein sopivaa puuhaa päivän lopuksi 🙂

Joko te olette saaneet koulukuvat? Meille opettajille ainakin kuvat tulivat ja oikein oli onnistuneita otoksia.

Torstai touhua täynnä!

Tämän viikon teemana on ollut Syksy tulee! ja uutena kirjaimena on ollut S niin kuin siili. Olemme askarrelleet syksyisistä lehdistä siilit ja suhistelleet ässällä alkavia sanoja. Olemme myös kuunnelleet kuinka monta ässää kuuluu sanan keskellä ja harjoitelleet piirtämään S-kirjainta monella eri tavalla. Oppilaat ovat tehneet Aakkospasseihinsa kirjaimeen liittyviä harjoituksia ja lisäksi on laulettu, leikitty, piirretty, leikattu, kirjoitettu ja luettu. Olemme myös käyttäneet iPadeja erilaisissa tehtävissä pitkin viikkoa ja se on herättänyt suurta riemastusta oppilaissa.

Tänään olemme koonneet yhteen viikon tuotoksia Aakkospasseihin ja oppilaat ovat käyneet opettajan avustuksella kirjoittamassa s-kirjaimella alkavia sanoja tietokoneella. Oppilaiden kirjoittamat sanat tulostamme Aakkospasseihin lukuläksyksi.

Aapistunnilla luimme erilaisissa ryhmissä eri puolilla koulua. Meidän opettajien apuna ryhmissä olivat koulunkäynninohjaaja Katja sekä kouluvaarimme Eero.

Liikuntatunnilla leikimme sisällä, koska hiekkakenttämme oli niin märkä eiliseen sadepäivän jäljiltä. Hienosti oli liikuntavaatteet mukana useimmilla! Tämän hetkisenä hittinä on erilaiset viestijuoksut ja juoksuleikit. Leikimme Pokemonien etsimistä, nurkkajuoksua ja karkkikauppaa. Sali täyttyi punaposkisista lapsista ja riemunkiljahduksista.

Helin käsityötunneilla on tänään harjoiteltu solmujen solmimista, kun oppilaat ryhtyivät valmistelemaan syksyisiä pihlajanmarjamobileita. Solmujen harjoitteleminen kotonakin olisi oikein tervetullutta ja tärkeää 😉

Moikka maailma!

Tervetuloa upouuteen luokkamme blogiin! Täältä pääset kurkistelemaan luokkamme arkeen ja hauskoihin puuhiimme. Lapset eivät aina enää kotona muista, mitä koulussa on tapahtunut tai kiepänä ollessa voi katsoa mitä kaverit koulussa on tehneet. Joka päivä emme lupaa pitkiä juttuja kirjoitella, mutta läksyt kirjoittelemme tänne.