Kuvagalleria Pyrstötähtien alkusyksystä

Final Countdown

Viimeinen esiopetuskuukausi pyörähti käyntiin aurinkoisena ja lämpöä riitti Hirvensalossa. Toukokuu oli eskareille kiireinen kuukausi tapahtumien suhteen. Vapun päivän jälkeen uimakoulu alkoi pienryhmissä Suvituulessa ja saimme arvokasta oppia uimisen alkeista.

Toukokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla keskityimme äitienpäivälahjan tekoon ja siitä kaikki äidit pääsivät nauttimaan tulevana viikonloppuna. Saimme ryhmäämme pariksi päiväksi myös TET-harjoittelijan, joka näki millaista toimintaa esiopetusryhmässä on. Tiistai oli tuleville koululaisille tärkeä päivä, sillä he kävivät aamulla kouluun tutustumassa ja saivat tietää omat luokkansa sekä luokkatoverinsa. Samaan aikaan Pyrstötähtiin saapuivat tulevat eskarit katsomaan, millaisessa tilassa he toimivat tulevana vuonna.

Jatkoimme tutustumista helatorstain jälkeisenä perjantaina, kun kävimme koulun iltapäiväkerhossa katsomassa, millaisessa tilassa osa tulevista koululaisista ensi vuonna koulupäiviensä jälkeen aikaansa viettävät. Viikolla 20 teimme maanantaina yhteistyötä vastapäätä sijaitsevan 2.-luokan kanssa. Teimme koulun yläkertaan vievien rappusten alla olevaan ”akvaarioon” vesikasveja sekä erilaisia merenpohjan eliöitä eri askartelutavoin.

Uimakoulu jatkui normaalisti keskellä viikkoa ja eskarit pääsivät nauttimaan Suvituulen lämpimästä altaasta. Loppuviikosta harjoittelimme ja kertasimme perusasioita lasten kanssa, eli perunoiden kuorintaa sekä kengännauhojen solmimista. Kuuden kilon perunateatteri oli lapsille sekä haastava että mieluisa kokemus. Samalla opettelimme ruokapöydän etikettisääntöjä haarukan ja veitsen käytöstä. Kengännauhojen solmiminen osoittautui monelle vielä työlääksi. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin ja kaikki onnistuivat solmujen teossa ja eskareilla oli tennareissaan lopulta hienoja rusetteja.

Viikolla 21 lähdimme Vähä-Heikkilään pelaamaan jalkapalloa. Viime syksynä olimme kotijoukkue, kun kohtasimme toisen esiopetusryhmän Haarlan koulun kentällä. Tällä kertaa pääsimme pelaamaan sekä tekonurmikentällä, että sisätiloissa ja lopputuloksena oli tiukka tasapeli. Lämpöä riitti aurinkoisessa säässä ja pelin intensiteetti oli huipussaan. Tiistaina oli vuorossa Pyrstötähtien kevätkirkko Moikoisissa. Ilona-pappi oli tuttuun tapaan siunaamassa lapsia koulutielle ja vanhemmat pääsivät nauttimaan lasten lauluesityksestä.

Keskiviikko ja torstai olivat viimeiset uimakoulukerrat Suvituulessa. Moni lapsista osasi jo uinnin alkeita entuudestaan, mutta uimakoulussa kaikki saivat vahvistusta vedessä toimimiseen. Perjantaina kävimme eskariryhmän kanssa kiertelemässä kaupungissa ja nauttimassa Auringonpaisteesta.

Toukokuun viimeinen viikko alkoi matkalla Ruissaloon. Kansanpuistossa vietimme aikaa nauttien mahtavista keleistä sekä grillaten ja syöden vatsat täyteen eväitä. Keskiviikkona vietimme Pyrstötähtien omaa kevätjuhlaa, jossa eskarit saivat eskaritodistukset ja ruusut. Lisäksi näimme valokuvia eskarivuodesta ja lasten tekemät elokuvat.

Viimeisenä esiopetuspäivänä vietimme kesällä syntyneiden synttärit ja kävimme kauppatorilla jäätelöllä, jonka tarjosi paikallinen jäätelöyrittäjä. Lämmintä riitti ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun tulevat koululaiset nauttivat viimeisistä hetkistään eskareina.

Tämä on myös viimeinen blogi vuoden 2017-2018 Pyrstötähtien osalta ja mennyt lukuvuosi oli tapahtumarikas kaikin puolin. Pääsimme toteuttamaan toiminnallista esiopetusta kirjaimellisesti ja uusia kokemuksia tarttui lapsille matkaan lukuisia. Ryhmämme henkilökunta haluaa kiittää niin lapsia kuin vanhempiakin mahtavasta vuodesta ja toivottaa jokaiselle oikein aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Pyrstötähtien huhtikuu

Eskarit palasivat takaisin sorvin ääreen nautittuaan pitkän viikonlopun pääsiäisen merkeissä. Huhtikuu käynnistyi rennosti leikki –ja lelupäivällä. Viikko jatkui kuvausprojektilla, jossa uuteen pienryhmiin jaetut lapset saivat ryhmissä luoda oman elokuvan iPadillä kuvaten. Projektimme kulki nimellä ”Tabletti tutuksi”. Kävimme tarkasti läpi elokuvan luomisprosessia käsikirjoitusten ja muun rekvisiitan kautta. Olimme tätä harjoitelleet aiemmin tekemällä pieniä trailereita iMovie-ohjelmalla, jolla teimme myös pienryhmäleffamme.

Huhtikuun toisella viikolla jatkoimme projektia ja kävimme välillä piipahtamassa Wäinö Aaltosen Museossa. Hannu Väisäsen ”Anna Ahmatovan neljä huonetta” -näyttely tarjosi lapsille taidetta monin eri tavoin tehtynä. Saimme kulttuurikierroksellemme myös oppaan mukaan, jolta kuulimme teosten taustoja ja tekijänkin elämästä enemmän. Lisäksi lapset saivat lipukkeet, joilla sai tuoda koko perheen nauttimaan taide-elämyksistä. Loppuviikosta jatkoimme projektimme parissa ja teimme elokuvat valmiiksi, sillä deadline oli viidennentoista viikon lopussa.

Viikolla 16 käynnistyivät lasten keskustelut vanhempien kanssa, joihin myös eskarit pääsivät alkuun kertomaan ajatuksiaan menneestä vuodesta. Samalla viikolla käynnistyi myös lukuviikko, jolloin pyrimme tutustumaan mm. aapiseen ja lasten vanhempien lempikirjoihin haastattelulomakkeen pohjalta. Lukuviikon aikana pyrimme myös muistuttamaan lukemisen ja kuuntelemisen tärkeydestä.

Huhtikuun neljännellä viikolla oli uuden valokuvausprojektimme vuoro nimeltä ”Maailman ihanin eskari”. Siinä otamme lapsista kuvia, jossa he saavat itse päättää rekvisiitan, ympäristön sekä eleet että ilmeet. Projekti jatkuu seuraavallekin viikolle, sillä neljäs viikko piti myös sisällään päiväkodin aikuisten kehittämispäivän. Loppuviikosta perjantaina oli vuorossa koulun Talent-show, jossa oppilaat olivat suunnitelleet ryhmässä tai kaverin kanssa esityksiä, jotka toivat heidän lahjakkuuttaan esille. Eskarit pääsivät parhaille paikoille katsomaan esityksiä. Tämän lisäksi koulu oli järjestänyt kilpailun parhaimmasta kampauksesta. ”Crazy Hair Day” toi väriä ja muotoja niin eskarilaisten kuin koululaistenkin hiuksiin. Tapahtuma oli menestys ja hyvä laskeutumisalusta lähenevään vappuun.

Huhtikuun viimeinen päivä juuri ennen vappua sujui rennoissa merkeissä. Lapsia oli jäänyt nauttimaan pitkästä vapaasta monessa perheessä ja eskariin oli löytänyt kourallinen lapsia. Aurinkoisella säällä suoritettu kierros jokirannassa kruunasi kuun viimeisen päivän.

Pyrstötähtien maaliskuu

Helmikuu taittui maaliskuuksi kesken viikon ja me jatkoimme yhteistyötä koulun kanssa pelaamalla bingopelejä naapurissa olevien ykkösluokkalaisten kanssa. Puolikkaan ryhmän pelatessa Pyrstötähdissä, toinen porukka teki matemaattisia tehtäviä ekaluokkalaisten opettajan kanssa. Koulun ja eskarien välinen yhteistyö on osoittautunut erittäin menestyksekkääksi ja kaikenlainen yhdessä toimiminen palvelee nykyisten eskarien tulevaa koulun polkua. Perjantai oli pyhitetty jumppapäivälle ja kävimme vuorollamme salissa liikkumassa.

Maaliskuun toinen viikko alkoi perinteiseen tapaan maanantaina lapset opettajina-päivällä, jossa tutustuimme kissoihin ja dronen lennättämiseen sekä sen toimintaan. Tiistaina jatkoimme uuteen kirjaimeen ja teimme M-kirjaimesta muumiaskartelun. Lapset saivat töissään koristella omat muuminsa ja seinät täyttyivätkin hyvin kirjavista muumilaakson asukeista. Torstaina pääsimme pitkästä aikaa musiikkiluokkaan, jossa lauloimme tuttuja ja talvisia kappaleita sekä tutustuimme hieman tulevaan kevätjuhlalauluun. Viikko numero 10 huipentui luisteluhetkeen, jossa harjoittelimme jarrutuksia ja käännöksiä sekä potkuja pienryhmässä. Toinen ryhmä pelasi lätkää pallolla.

Uusi lapset opettajina-päivä sisälsi tietoa jalkapallosta ja origamilaatikon taittelusta. Viikko jatkui V-kirjaimeen tutustumisella ja vastakohta-askartelun tekemisellä. Viikon puolivälissä aloimme paneutua dokumentointiprojektiimme Ipadillä kuvaamisen muodossa. Lapset pääsivät ottamaan valokuvia ja tekemään pareittain tarinaa kuvien perusteella. Aikuinen oli Imovie-ohjelman kanssa apuna. Lopputuloksesta syntyi reipas minuutin traileri ja seuraavalla kerralla olisi tarkoitus tehdä asiat isommin elokuvana. Loppuviikosta opettelimme Kevätpamauksen kappaletta ja kävimme liikkumassa jumppasaliin rakennetulla radalla.

Viikko 12 jatkui lapset opettajina-teemoilla, nämä opettajat olivat todella innostuneita aiheistaan. Saimme pitkät esitelmät erilaisista koiraroduista ja planeetoiden järjestyksestä sekä siitä, mitä avaruus pitää sisällään. Lapset olivat hienosti suunnitelleet opetettavan sisällön ja lisäksi mukana oli tuotu erilaisia materiaaleja havainnollistamaan tuokiota.

Tutustuimme seuraavana päivänä J-kirjaimeen ja kevään pikku hiljaa tullessa, päätimme tehdä jäätelö-askartelun taideaapiseen. Käytimme Ipadeja avuksi keskiviikon kielenhuollossa ja matemaattisissa ongelmissa. Löysimme jokaiselle oman haasteellisen tehtävän, johon lapsi sai käyttää parhaat ongelmanratkaisutaitonsa. Aamunavaus oli sovitusti torstaina ja kanttorin sekä papin ollessa poissa, oli tilalle hankittu toinen pappi ja koulun opettaja säesti pianon takana. Tätä seurasi laulutuokio, jossa pääasiassa opettelimme Kevätpamauksen esitystä. Perjantai oli perinteinen jumppapäivä, jossa opiskelija pääsi vetämään oman näyttönsä mukaisesti tuokionsa.

Pääsiäistä edeltävä viikko alkoi normaalisti lapset opettajina-tuokioilla. Poikkeuksellisesti aamuun olimme järjestäneet opetustilanteet kolmelle lapselle, ja sen jälkeen kaikki eskarit olivat päässeet kokeilemaan opettajana oloa. Saimme arvokasta tietoa hyppynarulla hyppimisestä, linnuista lintukirjan avustuksella ja kitaransoitosta. Kävimme tiistaina läpi viimeiset kirjaimet aakkosista ja tutustuimme vierasperäisiin kirjaimiin tekemällä rekisterinumerotehtäviä Ipadia hyväksikäyttäen. Samalla kävimme pidemmällä kävelylenkillä tutustuen liikennemerkkeihin sekä virkistämässä muistia liikennekäyttäytymisestä.

Keskiviikkona oli vuorossa Kevätpamaus, jossa Pyrstötähdet lauloivat Aarne Alligaattorin. Lapset kajauttivat kappaleen kovaa ja korkealta, ja saimme raikuvat aplodit. Ryhmän vetäjät olivat hyvin ylpeitä Pyrstötähtien lapsista, jotka pienestä ramppikuumeesta huolimatta suoriutuivat esityksestä mallikkaasti. Pääsiäistä edeltävä viikko huipentui munajahtiin, jossa lapset etsivät pareittain ulkoa munia, joihin oli merkitty yksittäisiä kirjaimia. Eskarit ottivat yhteensä 12 munasta ja kirjaimesta kuvan, jonka jälkeen he saivat päätellä, mikä sana siitä tulee. Munajahti onnistui suunnitelmien mukaan ja lapset olivat innoissaan. Nelipäiväinen eskariviikko päättyi aurinkoisissa merkeissä ja oli aika hengähtää pääsiäisen ajaksi.

Pyrstötähtien Helmikuu

Tammikuu vaihtui helmikuuksi vuoden viidennen viikon loppupuolella. Päätimme jatkaa matkaa heti kuun ensimmäisenä päivänä Parkin kentälle luistelemaan. Aurinkoisesta päivästä ei ollut tietoakaan, vaan tuuli niin kovaa, että lapset liikkuivat sen mukana jäällä. Emme antaneet säälle periksi, vaan nautimme luistelusta täysin rinnoin. Seuraavana päivänä liikuimme vuorostaan koulun salissa, jossa pelasimme mm. salibandya.

Kuun ensimmäisen kokonaisen viikon aloitimme perinteisesti lapset opettajina-tuokioilla, joissa esiteltiin salibandyn saloja ja tyynyompelun hienouksia. Lisäksi teimme kutsukortit ystävänpäivän avoimiin oviin, jonne lapset saivat kutsua oman ystävän. Ystävänpäivän avoimet ovet olisivat seuraavalla viikolla. Jatkoimme uuteen kirjaimeen ja teimme Panda-askartelut, jotka perustuivat Ähtärin eläinpuiston uusiin asukkeihin, joihin tutustuimme Youtuben ja uutisten kautta.

Viikon puolivälissä pohdimme määrien ja lukujen yhteyttä erilaisin mittaustavoin lasten kanssa. Meillä oli käytössä niin tikkuja, palikoita kuin omatekemä helminauha, jonka avulla helpotettiin laskemista. Loppuviikon jatkoimme liikunnallisilla sisällöillä luistelulla koulun kentällä ja jumppaamalla sisällä.

Ystävänpäiväviikko alkoi lasten opetushetkillä ja leivoimme lasten kanssa riisisuklaapaloja, joita pääsisimme jakamaan vierailulle tuleville ystäville. Laskiaisretkeilyä oli vuorossa tiistaina ja matkasimme eväät laukussa lumiseen ”pääkallometsään” Moikoisiin. Avoimien ovien päivä oli keskiviikkona ja pelejä pelattiin sekä leipomuksista nautittiin. Perjantaina kävimme Parkin kentällä luistelemassa ja pääsimme liikkumaan yllättävänkin tyhjällä kentällä. Punaposkiset lapset pääsivät luistelemaan lähes koko kentän mitalta. Iltäpäivästä välipalan jälkeen lähdimme Ippen järjestämään Ystävänpäivädiscoon, jossa oli mm. vapaata tanssia ja limbokisa. Viikko oli hyvä päättää näin hienoon tapahtumaan ja päästä ansaitulle hiihtolomalle.

Viikolla 8 ei järjestetty esiopetusta hiihtoloman vuoksi, joten jatkoimme toimintaa seuraavalla viikolla. Saimme seuraksemme uuden opiskelijan, joka tuo lisää käsipareja toimintaan. Maanantaina jatkoimme lapset opettajina – teemaa ja teimme taideaapiseen kannet. Tiistaina teimme kirjainharjoituksia vihkoon sekä uuden kirjaimen taideaapiseen. Keskiviikkona oli helmikuun viimeinen päivä. Juhlimme Kalevalan päivää Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaan tutustuen, jonka jälkeen lapset ideoivat ja askartelivat pareittain omat sammot. Pyrstötähtien sammot takoivat mm. rahaa, karamelleja ja suklaata.

Alla kuva Ippelle tehdystä Ystävänpäiväsydämestä, joka tehtiin koko ryhmän voimin.

Pyrstötähtien Tammikuu

Joululoma on vietetty ja vuodenvaihdetta juhlittu, kunnes Pyrstötähtien oli aika kokoontua ja aloittaa kevätlukukausi Haarlan eskarissa. Talvikin teki tuloaan ja palasimme sorvin ääreen 8.1 maanantaina. Aloitimme kevätlukukauden leikkien muodossa ja sen lisäksi saimme uuden eskarin ryhmäämme. Viikon aikana muodostimme uudet pienryhmät, jotka nimettiin lapsilähtöisesti Slimeiksi ja Ronaldoiksi. Jatkoimme myös uuden kirjaimen harjoittelua ja teimme R-kirjaimeen liittyen raketit Taideaapiseen.

Loppuviikosta keskityimme torstaina kuullun ymmärtämiseen, jossa luimme ohjeita eskareille tarinan muodossa ja heidän tuli tehdä paperille ohjeistuksen mukaan. Kehitämme tällä itsetuntoa ja uskoa omaan osaamiseen sekä keskittymistä. Perjantaina aloitimme isomman projektin, jossa lapset toimivat opettajina. Jokainen eskari pääsee viikoittain opettamaan ryhmälle jonkin itseään kiinnostavan asian tai harrastuksen. Tammikuun lopussa ensimmäiset lapset pienryhmissä pääsivätkin opettamaan muita. Näytimme ryhmän aikuisten johdolla esimerkkiä perjantain ja seuraavan viikon maanantain aikana, millaisia opetusmuotoja mahdollisesti voisi olla. Ryhmän aikuisten opetettavat asiat olivat salibandy, ompelu ja lapsijooga.

Kuun kolmannella viikolla siirryimme jo seuraavaan kirjaimeen ja aloitimme luistelut. Aluksi menimme kokeilemaan Haarlan koulun kentälle, joka oli juuri parahiksi jäädytetty. Tulevan viikonlopun kunniaksi päätimme perjantaina lähteä bussille Parkin kentälle, josta löytyy yksi Turun parhaista ulkotekojäistä. Muita lapsiryhmiä oli samaan aikaan jäällä paljon, mutta onneksi kentällä oli tilaa ja kokemus oli varmasti ikimuistoinen. Palaamme Parkille todennäköisesti vielä tulevaisuudessa, kun mahdollisuus on siellä käydä maksutta ja pääsemme paikan päälle yhdellä bussilla.

Viikolla neljä aloitimme ”lapset opettajina”-projektin lasten vetämänä. Projektimme ensimmäisenä päivänä esiteltiin legorakennuksen saloja ja tutustuttiin jalkapallokortteihin. Jatkamme ”lapset opettajina”-kokonaisuutta aina viikoittain ja arvoimme uudet eskarit seuraavalle viikolle. Tutustuimme viikon aikana vielä H-kirjaimeen ja teimme askartelun hevosiin liittyen. Loppuviikosta jatkoimme kuullun ymmärtämistä lukemalla ja näyttämällä lapsille kuvaa samalla. Perjantai pyhitettiin lajikokeilulle, jossa tutustuttiin sulkapalloon ja tennikseen. Clear-sulkapalloseurasta tuli kaksi valmentajaa ja tennikseen saapui Jarkko Nieminen-areenalta oma asiantuntija. Eskarit pääsivät kokemaan mielenkiintoisia harjoitteita ja aamupäivä oli hyvin ohjeistettu valmentajilta. Päivä oli kokonaisuudessaan hieno paketti.

Näin olemme saaneet vuoden 2018 käyntiin ja monipuolinen toiminta eskarissa jatkuu myös ensi kuussa.

Pyrstötähtien Joulukuu

Joulukuun ensimmäinen kokonainen viikko aloitettiin perinteisesti maanantaina lelu – ja leikki-päivällä, jota oli muokattu oman pelin päiväksi. Eskareilta tuli monenlaisia pelejä ja he käyttivätkin aamupäivän niiden parissa joko pareittain tai pienryhmissä. Ippen järjestämään pakohuoneeseen menivät aamupäivällä puolipäiväiset, joilla ei ole iltapäivisin sinne mahdollisuutta päästä. Joulupukilta oli muisti mennyt ja pakohuoneessa etsittiin avainta vihjeiden perusteella. Pakohuone ei ollut tällä kertaa niin jännittävä kuin viimeksi, mutta vaati lapsilta enemmän pähkäilyä.

Jatkoimme kirjainten tekoa, kun viikko oli saatu vauhtiin oman pelin päivän merkeissä. Tiistaina teimme K-kirjainta vihkoon ja valmistelimme myöhemmin viikolla tehtävää kännykkäaskartelua. Askartelu poikkesi normaalista sillä, että olimme ottaneet materiaalina käyttöön puun. Tarkoituksena oli noin viiden tuuman puupalasista luoda omia matkapuhelimia. Eskarit saivat tehdä omanlaisensa näytön ja maalata sekä tuunata puhelimensa mieltymystensä mukaan. Kännykät pääsivät näytille luokkaan ja kaikki tekivät vielä oman jalustan puhelimilleen.

Loppuviikosta pääsimme saliin jumppaamaan ja aikuiset olivat tehneet lähes koko salin kokoisen temppuradan, jossa lapset pääsivät tekemään kuperkeikkoja eteen – ja taaksepäin, kiipeilemään puolapuilla vanteiden läpi, hyppimään kahdella eri trampoliinilla, loikkimaan penkeillä eri tavoin sekä harjoittamaan koordinaatiota erilaisten hyppyjen että liikkumistapojen muodossa. Liikuntarata nousi eskareiden keskuudessa todella suureen suosioon ja saimme seuraavalla viikolla mahdollisuuden yhteistyöhön kolmosluokkalaisten kanssa salissa olevalla isommalla jumpparadalla.

Kuun toinen viikko alkoi uuden eskarin tutustumisella, leikkipäivällä ja opiskelijamme ohjaamalla kuusiaskartelulla. Jatkoimme viikkoa tekemällä L-kirjainta sekä vih-koon että liikennemerkkinä kartongille. Keskiviikkona päiväkotiin saapui Otso ja Varpaansyöjät näytelmä, johon koko päiväkoti kaikkein pienimpiä lukuun ottamatta osallistui. Humoristinen yhden miehen näytelmä nauratti lapsia ja esitys oli menestys. Loppuviikko jatkui Pyrstötähtien ja Komeettojen yhteisellä lauluhetkellä musiikkiluokassa, jonne olimme saaneet Päivi-kanttorin säestämään. Viikon viimeisenä päivänä jumppasimme kolmasluokkalaisten kanssa koko salissa edm. jumpparadan muodossa.

Pipareita leivoimme vuoden viimeisen eskariviikon maanantaina ja viikko jatkui tiistaina linja-autokyydityksellä Satusillalle teatteria vastapäätä. Katselimme valaistusta ja kuuntelimme, mitä ääniä silta päästeli ja nautimme raikkaasta pakkasilmasta. Ehdimme ennen eskariin saapumista käydä vielä leikkipuistossa ja ylittämässä Aurajoen Förillä. Loppuviikosta osallistuimme koulun järjestämään joulukirkkoon koulun salissa, siellä laulettiin joululauluja ja nautittiin esityksistä. Eskarit valmistautuivat joulun viettoon leikkimällä toistensa kanssa ja askartelemalla talvisia töitä.

Syksy 2017 oli eskareille tapahtumarikas ja paljon ehdimme lasten kanssa tehdä ja oppia. Mukavinta on ryhmän hyvä yhteishenki, toisista huolehtiminen ja innostus uusia asioita kohtaan! Retkiä riitti, nautimme kulttuurista ja koimme elämyksiä, jotka jatkuvat tuttuun tapaan joululoman jälkeen. Pyrstötähtien aikuiset ja lapset haluavat toivottaa kaikille oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2018!

Kuvissa Ippen luomaa Jouluista pakohuonetta

Pyrstötähtien juhlatohinaa

Viikko 46 alkoi leikkipäivällä Pyrstötähdissä. Lapset toivat lempilelujaan, ja eskarit saivat hyvät leikit keskenään. Tiistaina saimme koko aamupäiväksi käyttöön toisen ryhmän Smart-älytaulun, jonka parissa pähkäilimme kalenteria ja matemaattisia ongelmia. Olimme vielä lisäksi ottaneet mukaan Ipadit ryhmistä. Lapsista tällainen uusi kokemus Smartilla oli mielenkiintoinen ja uteliaisuutta ryhmässä riitti.

Itsenäisyyspäiväjuhlallisuudet korvaisivat tänä vuonna Meteorikadun päiväkodin joulujuhlan. Sitä varten olemme hyvissä ajoin aloittaneet koristeiden tekemisen Suomi 100-hengessä. Viikko jatkuikin eskareiden jakaantuessa ryhmien kesken askartelemaan aihetta koskevia töitä. Työt jatkuisivat lähiviikkoina ja huipentuvat kuun lopulla pidettävään juhlaan.

Lissujen pienryhmä pääsi Pyrstötähdistä käymään kirjastokurssilla, joka pidettiin Hirvensalon kirjastossa. Linja-auto vei meidät kävelymatkan päähän ja kirjastonhoitaja perehdytti lapset lainaamisen saloihin ja kirjaston sääntöihin. Pääsimme myös kokeilemaan kortilla lainaamista ja kuinka palautus tapahtuu. Eskarit saivat myös lomakkeet kirjastokortin tilaamista varten. Monsterien pienryhmä saapui kurssille viikolla 47.

Viikko päättyi ikimuistoiseen luistelutapahtumaan Marli-Areenalla. Skating Club Turku-taitoluisteluseura oli lähestynyt päiväkotiamme sähköpostitse ja tarjosi luistelun opetusta veloituksetta. Otimme mahdollisuuden ilomielin vastaan, ja kaukalossa kirmanneet lapset saivat opetusta taitoluistelinuorilta ja tanssia jäällä tuttujen kappaleiden soidessa taustalla. Kaukalossa oli samaan aikaan myös muita ryhmiä, mutta se ei vauhtia haitannut. Kiitimme seuran nuoria luisteluopettajia lähtiessämme ja linja-autolla jatkoimme kohti Haarlaa.

Viikko 47 alkoi pikkujoulujuhlan lauluharjoituksella ja jatkoimme itsenäisyyspäiväjuhlien kappaleen treenaamista. Pikkujouluissa eskarit kajauttavat ilmoille ”Tonttu Torvisen” ja joulujuhlan korvaavan itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksien esityksenä on ”Ole Mulle Kaveri”. Tiistaina jatkoimme menestyksellistä yhteistyötä ekaluokkalaisten kanssa. Teimme luokkamme ikkunoihin kynttilät, joista osa päätyi myös K-Market Deliin esille. Saamme kaupasta piparitaikinaa töitämme vastaan.

Viikon puolessa välissä lapsilla ja aikuisilla oli vuorossa valokuvaus. Pyrstötähdet menivät kameran eteen heti aamusta ja ryhmäkuvan lisäksi halukkaat saivat kaverikuvan muistoksi. Aikuisten vuoro oli ryhmien kuvausten jälkeen. Loppupäivän lapset jatkoivat keskeneräisiä töitään ja askartelivat sekä leikkivät niin ulkona kuin sisälläkin. Seuraavana päivänä toinen ryhmä pääsi vuorostaan kirjastokurssille, kun viime viikolla kurssin suorittaneet eskarit keskittyivät saduttamiseen.

Viikon viimeisenä päivänä saimme syödä aamupalan omassa ryhmässä. Joulupuuroa oli tarjolla jokaiselle ja tontut hyppivät ikkunoiden takana vuodenaikaan sopivasti liittyen. Päivän tärkeimpänä oli vuorossa kuitenkin koko päiväkodin pikkujoulut salissa. Tonttulakit päässään lapset esittivät omissa ryhmissään jouluisia lauluja muille päiväkodin lapsille. Kattilaa hämmennettiin ja huikeat esitykset siivittivät ryhmämme käymään heti pikkujoulujen jälkeen 5C-luokkaan, jossa saimme kunnian nähdä oppilaiden itsensä käsikirjoittaman ja esittämän tarinan Heinähatusta ja Vilttitossusta.

Juhlaviikolla valmistelimme alkuviikosta lasten kanssa tonttuovea, josta eskarin oma tonttu pääsisi kurkkimaan, mitä lapset ovat tehneet sekä tuomaan mahdollisia viestejä. Askartelemme tonttuoven ympärille myös jouluisan maiseman, johon jokainen eskari sai mielikuvitusta hyväksi käyttäen keksiä oman teoksen. Viikon puolessa välissä vedimme kenraaliharjoituksen, jossa jokainen ryhmä pääsi lavalle esiintymään. Varsinaisessa juhlassa nähtiin ryhmien esitykset sekä lopuksi laulettiin yhteisvoimin Maamme-laulu.

Viikon viimeisenä ja joulukuun ensimmäisenä eskaripäivänä kävimme kaupunkiretkellä. Ihastelimme jouluikkunoita ja Kauppatorin joulutoria kuusineen ja valoineen. Lopuksi kiersimme Vanhassa Kauppahallissa sekä nautimme pipareista ja mehusta Sinisessä Junassa.

Lokakuun blogille jatkoa…

Ilmat alkoivat kylmetä ja lumihiutaleita tippui jo taivaalta, kun lokakuu Pyrstötähtien ryhmässä alkoi lähestyä loppuaan. Monipuolinen toimintamme eskarissa jatkui sekä uudet kirjaimet tulivat tutuksi ja taideaapiseen saimme täytettä kirjainaskartelujen muodossa.

Viikolla 42 oli vuorossa Syyspamaus, jonne alkuluokkien oppilaat ja kaikki eskarit osallistuivat. Jokaisella ryhmällä oli oma esityksensä ja pääsimme nauttimaan lasten hienoista lauluista sekä loruista. Pyrstötähdet lauloivat omalla vuorollaan laulun viikonpäivistä. Tilanne oli monen eskarin mielestä jännittävä mutta jokainen selviytyi esityksestä hienosti. Syysloma oli viikon loppupuolella, jolloin esiopetusta ei ollut ja päivähoitoa tarvitsevat lapset olivat päiväkodin puolella. Ansaittu hengähdystauko hektiseen arkeen tuli pitkän viikonlopun muodossa.

Viikko 43 aloitettiin kevyesti leikki – ja lelupäivällä, jota on nyt lasten toivomuksesta muutettu tapahtuvaksi aina maanantaisin. Viikon aikana valmisteltiin ryhmää perjantaina käytäviin naamiaisiin ja discoon. Lapset pääsivät kokeilemaan myös jännittäviä tehtäviä eri ryhmissä. Kurpitsat, kummitukset ja hämähäkit koristivat Pyrstötähtien luokkaa koko viikon ajan.

Marraskuun lopussa Haarlan päiväkoti järjestää Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi itsenäisyyspäivän juhlat, jossa ryhmät esittävät koulun salissa mm. lauluja vanhempien nauttiessa katsomossa. Tätä juhlaa varten valitsimme ryhmistä presidenttiehdokkaat, jotka saisivat juhlan juontajan kanssa olla lavalla edustamassa koko päiväkotia. Vaalit olivat menestys ja uurnilla käytiin tiuhaan tahtiin. Lapset saivat itse päättää äänestyksellä kuka on presidentti ja hänen puolisonsa.

Muodostimme Pyrstötähdissä myös uudet pienryhmät, joita kutsutaan Monstereiksi ja Lissuiksi. Jatkoimme myös tutustumista matematiikan maailmaan mm. mittaamisen muodossa. Pääsimme kuun vaihteen jälkeen myös Ippen kehittelemään pakohuoneeseen, jossa lapset pääsivät ratkaisemaan arvoituksia aikuisen avustuksella. Lisäksi saimme ryhmäämme uuden opiskelijan seitsemäksi viikoksi. Tuleva kuukausi pitää sisällään Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet, erilaisia askarteluja kuten mm. kutsujen tekemistä ja juhlien valmisteluja sekä naamiaisviikolla peruuntuneen luisteluvuoron.

Pyrstötähtien lokakuun alku

Kuun vaihtuessa alkoi sää muuttua Hirvensalossa sateisemmaksi ja viileämmäksi. Sään muutokset eivät kuitenkaan Pyrstötähtien ryhmän vauhtia hidastanut, vaan toiminnallinen eskari jatkoi matkaansa. Heti kuun ensimmäisenä maanantaina teimme vierailun Villa Hirvensaloon, jossa vanhukset odottivat jo eskareita innoissaan. Olimme valmistelleet painantatyön, jossa valmiita sapluunoita käyttäen painoimme vaahteralehtien kuvia paperille. Iäkkäämmät ihmiset auttoivat lapsia ja olivat ahkerasti askartelussa mukana.

Viikko jatkui U-kirjaimen ja sadun parissa. Kirjainaskartelussa kyselimme lapsilähtöisesti eskareilta, millaista työtä he haluaisivat tehdä. Lasten mielikuvitus pääsikin valloilleen ja töistä tuli värikkäitä sekä upeita. Pyrstötähtien musiikkiluokan vuoro oli torstaina. Saimme alan ammattilaisen vierailemaan ryhmäämme, sillä koulussa usein vieraileva Päivi-kanttori soitti pianolla meille upeita kappaleita aina lastenlauluista klassiseen musiikkiin. Kokemus oli varmasti mieleenpainuva, sillä lapset saivat hyviä neuvoja lauluun ja soittamiseen liittyen. Ennen viikonloppua pääsimme vielä jumppasaliin ottamaan hikeä pintaan.

Kuun toisella viikolla saimme ryhmäämme TET-harjoittelijan, joka oli heti lasten suosiossa ja aktiivisesti toiminnassa mukana. Kirjallisuus oli kokonaisuudessaan tärkeä teema tällä viikolla, sillä se sisälsi mm. Aleksis Kiven päivän, jolloin luimme lapsille Seitsemää Koiraveljestä Mauri Kunnakselta. Eskarit saivat myös piirtää 7 veljeksen tarinaan liittyen ja julkaisimme työt luokan ovessa.

Toisen viikon keskiviikkona oli vuorossa Karuselli-sarjan jalkapallopeli, jossa vastaan asettui Lautturin Meritähdet koulun kentällä. Peliaamuna valitsimme joukkueelle kapteenin ja kävimme sääntöjä läpi. Pyrstötähdet olivat järjestävä joukkue, joten tuomarikin löytyi ryhmämme aikuisista. Peliaika oli 2×15 minuuttia ja puoli-ajalla saivat lapset tankata nestettä ja levätä. Peli oli alusta lähtien hengästyttävän vauhdikasta ja eskarit juoksivat lakkaamatta kentän päästä päähän. Peli oli hyvin tasaista ja tällä kertaa Meritähdet veivät voiton viime hetken maalilla. Ottelun tärkeimmät teemat, eli hauskan pitäminen ja kavereiden kannustaminen, toteutuivat täydellisesti. Loppuseremonioissa jaoimme reilun pelaajan palkinnon, taputimme jokaiselle ja kättelimme vastustajaa kapteenin johdolla.

Torstaina oli vuorossa jälleen yhteistyötä Haarlan koulun ykkösluokan kanssa. Lähdimme heti aamusta eväsretkelle kohti Moikoista ja Pääkallometsää. Retken kohde oli saanut nimensä suuresta kalliosta, joka muistutti legendaarisen sarjakuvan Mustanaamion pääkalloluolaa. Metsä oli sen verran laaja, että löysimme koko porukalle ison aukean, jossa syötiin maittavat eväät ja leikittiin ekaluokkalaiset ja eskarit yhdessä. Koululuokka lähti koululle lounastamaan ensin ja me seurasimme heitä myöhemmin linja-autolla. Sää oli koko retken ajan varsin kostea, mutta hyvällä pukeutumisella Pyrstötähdet pärjäsivät.

Viikko päättyi oman kirjan päivään. Kirjallisuuden viikko sai ansaitun päätöksensä, kun lapset saivat tuoda lempikirjojaan eskariin. Niitä luimme ja lapset pääsivät esittelemään teoksia sekä niiden kohokohtia. Seuraavien viikkojen aikana eskarissa on tiedossa Syyspamaus, syysloma ja kaikkien odottamat naamiaiset.