Otteita Aurinkojen vuodesta

Terveisiä Auringoista!

Vuoden aikana olemme pienten kanssa tutustuneet eri oppimisen alueisiin leikin ja tekemisen kautta.

Kieltä olemme kehittäneet laululeikkien ja lorujen avulla. Lapset ovat saaneet ilmaista itseään kädentaitojen kautta ja tutkia ympäristöä lähimetsässä. Olemme liikkuneet lisäksi jumppasalissa viikoittain sekä tehneet yhteistyötä muiden ryhmien kanssa oppimisen edistämiseksi.

Ulkoleikkien ohessa voi harjoitella vaikka hernepussien heittelyä koriin.

Syksyn metsäretkeltä mukaan tarttui marjoja, joista teimme taideteokset. Lapsista marjojen painelu muovin läpi oli jännän tuntuista ja lopputulos oli sopivan sotkuinen.

Ryhmien välisestä yhteistyöstä hyötyvät molemmat osapuolet. Eskarilaiset opettelivat tarinan kerrontaa ja pienet puolestaan harjoittelivat kuuntelua sekä poimivat uusia sanoja.

Vesivärimaalaus voi olla sotkuista puuhaa, joten puimme suojavarusteet ja rupesimme hommiin. Tässä maalasimme vesiväreillä sokeri-vesiseoksen päälle ja lopputuloksena saimme kiiltävän tahmaisen taideteoksen seinälle.