Pyrstötähtien Joulukuu

Joulukuun ensimmäinen kokonainen viikko aloitettiin perinteisesti maanantaina lelu – ja leikki-päivällä, jota oli muokattu oman pelin päiväksi. Eskareilta tuli monenlaisia pelejä ja he käyttivätkin aamupäivän niiden parissa joko pareittain tai pienryhmissä. Ippen järjestämään pakohuoneeseen menivät aamupäivällä puolipäiväiset, joilla ei ole iltapäivisin sinne mahdollisuutta päästä. Joulupukilta oli muisti mennyt ja pakohuoneessa etsittiin avainta vihjeiden perusteella. Pakohuone ei ollut tällä kertaa niin jännittävä kuin viimeksi, mutta vaati lapsilta enemmän pähkäilyä.

Jatkoimme kirjainten tekoa, kun viikko oli saatu vauhtiin oman pelin päivän merkeissä. Tiistaina teimme K-kirjainta vihkoon ja valmistelimme myöhemmin viikolla tehtävää kännykkäaskartelua. Askartelu poikkesi normaalista sillä, että olimme ottaneet materiaalina käyttöön puun. Tarkoituksena oli noin viiden tuuman puupalasista luoda omia matkapuhelimia. Eskarit saivat tehdä omanlaisensa näytön ja maalata sekä tuunata puhelimensa mieltymystensä mukaan. Kännykät pääsivät näytille luokkaan ja kaikki tekivät vielä oman jalustan puhelimilleen.

Loppuviikosta pääsimme saliin jumppaamaan ja aikuiset olivat tehneet lähes koko salin kokoisen temppuradan, jossa lapset pääsivät tekemään kuperkeikkoja eteen – ja taaksepäin, kiipeilemään puolapuilla vanteiden läpi, hyppimään kahdella eri trampoliinilla, loikkimaan penkeillä eri tavoin sekä harjoittamaan koordinaatiota erilaisten hyppyjen että liikkumistapojen muodossa. Liikuntarata nousi eskareiden keskuudessa todella suureen suosioon ja saimme seuraavalla viikolla mahdollisuuden yhteistyöhön kolmosluokkalaisten kanssa salissa olevalla isommalla jumpparadalla.

Kuun toinen viikko alkoi uuden eskarin tutustumisella, leikkipäivällä ja opiskelijamme ohjaamalla kuusiaskartelulla. Jatkoimme viikkoa tekemällä L-kirjainta sekä vih-koon että liikennemerkkinä kartongille. Keskiviikkona päiväkotiin saapui Otso ja Varpaansyöjät näytelmä, johon koko päiväkoti kaikkein pienimpiä lukuun ottamatta osallistui. Humoristinen yhden miehen näytelmä nauratti lapsia ja esitys oli menestys. Loppuviikko jatkui Pyrstötähtien ja Komeettojen yhteisellä lauluhetkellä musiikkiluokassa, jonne olimme saaneet Päivi-kanttorin säestämään. Viikon viimeisenä päivänä jumppasimme kolmasluokkalaisten kanssa koko salissa edm. jumpparadan muodossa.

Pipareita leivoimme vuoden viimeisen eskariviikon maanantaina ja viikko jatkui tiistaina linja-autokyydityksellä Satusillalle teatteria vastapäätä. Katselimme valaistusta ja kuuntelimme, mitä ääniä silta päästeli ja nautimme raikkaasta pakkasilmasta. Ehdimme ennen eskariin saapumista käydä vielä leikkipuistossa ja ylittämässä Aurajoen Förillä. Loppuviikosta osallistuimme koulun järjestämään joulukirkkoon koulun salissa, siellä laulettiin joululauluja ja nautittiin esityksistä. Eskarit valmistautuivat joulun viettoon leikkimällä toistensa kanssa ja askartelemalla talvisia töitä.

Syksy 2017 oli eskareille tapahtumarikas ja paljon ehdimme lasten kanssa tehdä ja oppia. Mukavinta on ryhmän hyvä yhteishenki, toisista huolehtiminen ja innostus uusia asioita kohtaan! Retkiä riitti, nautimme kulttuurista ja koimme elämyksiä, jotka jatkuvat tuttuun tapaan joululoman jälkeen. Pyrstötähtien aikuiset ja lapset haluavat toivottaa kaikille oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2018!

Kuvissa Ippen luomaa Jouluista pakohuonetta