Tammikuu 2017

Kevätkauden starttaus….

Joskus sitä miettii että mihin se aika oikein kuluu. Ennen kuin huomasimmekaan vuosi 2016 oli jo vaihtunut vuoteen 2017 ja tammikuu oli jo täydessä vauhdissa. Vuosi 2017 aloitettiin siihen mihin edellinen vuosi lopetettiin: Taideaapinen sai jälleen uusia sivuja kun P-kirjaimen ”Pingviini”, K-kirjaimen ”Kuningas”, L-kirjaimen ”Leijona” ja sanomalehtiviikon kunniaksi M-kirjaimen ”Mainos” astuivat esiin. Taideaapisessa on siis jo lähes puolet aakkosista koossa 🙂

Suomen talvi näytti meille Pyrstötähdille taas tänäkin vuonna vaihtelevat sääolosuhteensa: Välillä ulkona paukkuivat hurjat pakkaslukemat, ja välillä vesisade kasteli koko pihamaan. Luistelemaan päästiin siis vain yhden kerran, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ja toisaalta kun huomasi miten taitavia luistelijoita tämän vuoden eskarilaiset ovat, ei luisteluharjoituksille varsinaista tarvetta olisi ollutkaan. Luistelun sijaan pääsimme kuitenkin jumppaamaan sisälle ja saimme mahtavan opetuksen koripallon ja sulkapallon alkeista meille järjestetyn lajikokeilun myötä. Isot kiitokset järjestäville tahoille!

Näiden lisäksi tietenkin askarreltiin, vietettiin tammikuulapsen synttäreitä, laulettiin, leikittiin ja laskettiin. Paljon mahtuu kaikkea yhteen kuukauteen… Helmikuussa odotettavissa on lisää aakkosia, ystävänpäivän viettoa, kellonaikoja ja talviloma. Mutta niistä lisää myöhemmin….