Aihearkisto: Peruskoulu ja varhaiskasvatus

Peruskoululaisten palautetta etäopetuksesta

Maaliskuussa 2017 tehtiin verkkokysely niille peruskoulun oppilaille, jotka osallistuvat Turun kaupungin järjestämään etäopetukseen Turussa, Ylöjärvellä sekä Seinäjoella. Tarkoituksena oli selvittää, millaisena he kokevat etäopetuksen ja onko eri ryhmien (luokka-aste, paikkakunta) välillä eroja. Lue loppuun

Etäopetus uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet on otettu virallisesti käyttöön lukuvuoden alussa. Monien huomio on keskittynyt tietotekniikan osalta ohjelmoinnin tuloon mutta myös etäopetus – tai tarkemmin sanottuna ”etäyhteyksiä hyödyntävä opetus” – mainitaan perusteissa nyt ensimmäistä kertaa. Asiaa voinee hyvin pitää tämän tärkeän ja alati yleistyvän opetusmuodon virallisena hyväksyntänä.

Lue loppuun

Opetusanalytiikka vapauttaa opettajien resursseja

Opettajat työskentelevät suurten muutosten keskellä, kun teknologiaa käytetään yhä laajemmin opetustyössä. Nykyisin kaikki käytetyt tekniset oppimisympäristöt tuottavat suuria määriä tietoa, joka voidaan muuttaa opettajien kannalta hyödylliseksi. Opetusanalytiikalla voidaan vaikuttaa merkittävästi oppilaiden opiskelumenestyksen, parantaa opetusta ja kehittää uusia opetusmenetelmiä.

Lue loppuun

Terveisiä islamin etätunneilta!

Minulla oli ilo aloittaa islamin opettajana viime syksynä ja heti alkuun sain tutustua itselleni ja monille oppilaillekin uuteen oppimisympäristöön: etäopiskeluun tietokoneen välityksellä. Kävin koulutuksessa, jossa käytiin läpi etäopetuksessa käytettävän Adobe Connect-ohjelman käyttöä ja ominaisuuksia. Etäopetuksen asiantuntijat vakuuttelivat minulle, että ohjelma on monipuolinen: opettajana voin seurata kaikkia oppilaita livenä videokameran välityksellä ja keskustella heidän kanssaan mikrofonin välityksellä. Sen lisäksi ohjelmassa on chatti, jota voimme käyttää keskustelujen apuna. Ohjelmassa voin käyttää taulutoimintoa, eli kirjoittaa taululle ihan kuin tavallisessa luokassa, tai jakaa PowerPoint-tiedostoja tai videoita oppilaiden nähtäviksi. Vaikutti hienolta!

Lue loppuun

Etäpuheterapia – asenteiden yli kohti teknologian kehityksen aallonharjaa

Suuren tietokoneruudun videoneuvotteluyhteys välähtää auki. Pienen pojan ilahtuneet kasvot ilmestyvät ruudulle. Pojan vieressä istuu hänen äitinsä, molemmat tervehtivät minua tuttavallisesti.

Lue loppuun

”Voi, kunpa pääsisin joskus synttäreille.”

Kristikunnan suurimpaan syntymäpäiväjuhlaan on aikaa vain muutama viikko. Syntymäpäivien järjestäminen ja niihin osallistuminen on lähes jokaisen lapsen elämän huippuhetkiä. Kaikille lapsille tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Lue loppuun

Valinnaiskielten etäopetusta Kuopion kaupungin perusopetuksessa

Kuopion kaupunki on useiden 2000-luvulla tapahtuneiden kuntaliitosten myötä laajentunut pinta-alaltaan jo 3740 km2:n kokoiseksi ja on samalla kasvanut Suomen 15. suurimmaksi kunnaksi. Perusopetusta tarjoavia kouluja on yhteensä 40, joiden välillä on pisimmillään matkaa jopa 117 kilometriä. Ei siis ihme, että etäopetus on viime vuosina vakiintunut Kuopiossa merkittäväksi muodoksi oppia valinnaisia A2- ja B2-kieliä.

Lue loppuun

Yhteisöllistä tiedonrakentelua, eikä vain pidempiä johtoja!

Kun runsas sata vuotta sitten ennustettiin tulevaisuutta, yksi visioista oli kone, johon kaadettujen kirjojen tieto siirtyisi johtoja pitkin oppilaiden aivoihin. Opettajan roolina olisi enää valikoida, mitä tietoa oppijoiden päihin kaadettaisiin – lopusta huolehtisi tietokone.

Lue loppuun