Etäopetus uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet on otettu virallisesti käyttöön lukuvuoden alussa. Monien huomio on keskittynyt tietotekniikan osalta ohjelmoinnin tuloon mutta myös etäopetus – tai tarkemmin sanottuna ”etäyhteyksiä hyödyntävä opetus” – mainitaan perusteissa nyt ensimmäistä kertaa. Asiaa voinee hyvin pitää tämän tärkeän ja alati yleistyvän opetusmuodon virallisena hyväksyntänä.

Uusi POPS huomioi etäyhteydet monipuolisesti ja mainitsee käyttökohteeksi mm. pienryhmäisten oppiaineiden opetuksen, yksilöllisen eriyttämisen sekä käytön pitkien sairausjaksojen aikana. Myös koulun rajat ylittävä verkostoituminen ja yhteydet asiantuntijoihin tuodaan esille.

Etäyhteyksien hyödyntämisen laajemmiksi tausta-arvoiksi mainitaan oppilaiden yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja oppimisympäristöjen monipuolistuminen.

Tässä suora lainaus uusista Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista (korostukset lisätty tätä artikkelia varten):

Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus

Perusopetuksessa voidaan hyödyntää etäyhteyden kautta tapahtuvaa opetusta ja näin täydentää opetusta sekä tarjota monipuolisia opiskelumahdollisuuksia eri oppiaineisiin. Etäyhteyden kautta annettavasta opetuksesta vastaa aina perusopetuksen järjestämisluvan saanut opetuksen järjestäjä. Opetustavan soveltuvuutta pohditaan erityisesti oppilaiden iän ja edellytysten näkökulmasta. Etäyhteyksillä voidaan tukea erityisesti harvemmin opiskeltujen kielten ja uskontojen sekä valinnaisten aineiden opetusta. Etäyhteyksiä hyödyntävällä opetuksella edistetään oppilaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia monipuoliseen ja laadukkaaseen perusopetukseen koulun koosta ja sijainnista riippumatta. Etäyhteyksien käyttö lisää osaltaan koulun toiminnan ekologista kestävyyttä.

Etäyhteyksiä hyödyntämällä opetusta voidaan sekä eriyttää että eheyttää. Opetuksella voidaan
vastata oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin – tarjota erityislahjakkuuden kehittymistä tukevaa ope-
tusta, syventää koulun tarjoamaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea tai huolehtia opetuksesta
joissakin poikkeustilanteissa, esimerkiksi oppilaan pitkän sairausjakson aikana. Etäyhteyksien ja erilaisten opetusteknologioiden käyttö monipuolistavat oppimisympäristöjä. Tällöin voidaan käyttää eri opettajien osaamista sekä koulun yhteistyökumppaneiden ja mahdollisten kansainvälisten verkostojen asiantuntemusta oppilaiden tarpeiden ja opetuksen tavoitteiden mukaisesti.

Oppimisympäristön turvallisuudesta sekä oppilaiden valvonnasta ja ohjauksesta huolehditaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin muissakin opetustilanteissa. Opetusryhmällä tulee olla turvallisuudesta ja hyvinvoinnista vastaava opettaja ja oppilaiden mahdollisuudet oppimista edistävään vuorovaikutukseen tulee turvata. Oppilaiden tarpeet huomioonottavalla ja opetusteknologian mahdollisuuksia hyödyntävällä pedagogisella suunnittelulla varmistetaan opetuksen laadukas toteuttaminen. Tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön toteutumiseen kiinnitetään erityistä huomiota.

(Lähde: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet)


Antti Huttunen
asiantuntija, etäopetuksen tuki
Turun kaupunki, sivistystoimiala, TOP-keskus