Suuren tietokoneruudun videoneuvotteluyhteys välähtää auki. Pienen pojan ilahtuneet kasvot ilmestyvät ruudulle. Pojan vieressä istuu hänen äitinsä, molemmat tervehtivät minua tuttavallisesti.
”Huomenta. Millainen keli siellä teillä päin tänään on?”, kysyn hymyillen.
On vuosi 2013 ja teen pro gradu -tutkielmani aineistonkeruuta toteuttamalla videovälitteistä kuntoutusta alle kouluikäisten lasten äännepulmiin. Videoyhteyden päässä näkyvä poika äiteineen asuu Lapissa, minun istuessani videoruudun edessä Oulussa. Tutkimukseeni osallistui kolme 5-vuotiasta poikaa eri puolilta Suomea. Tapasin jokaista poikaa useita kertoja viikossa ja videoneuvotteluyhteyden ansiosta sain sovittua kaikkien lasten terapiakäynnit samoille päiville, vaikka välillämme oli satoja kilometrejä. Useissa Suomen kunnissa puheterapian saatavuus on resurssipulan vuoksi kroonisesti erittäin heikko, ja näin on myös tutkimukseeni osallistuvien lasten kotikunnissa. Vain erittäin vaikea-asteisia kielellisiä pulmia omaavat lapset saavat puheterapeuttista kuntoutusta – ja hekin vain ollessaan alle kouluikäisiä. Ilman gradututkimukseni tarjoamaa mahdollisuutta videovälitteiseen kuntoutukseen myös tutkimukseen osallistuneet lapset olisivat todennäköisesti jääneet kokonaan vaille tarvitsemaansa puheterapeuttista kuntoutusta. Perheet eivät joutuneet matkustamaan puheterapiaan vaan videoneuvottelulaitteet toimitettiin heille joko kotiin tai lähikouluun/-päiväkotiin, jolloin myös lapsen lähiympäristö sai ohjausta äännevirheen kuntoutukseen.
Videoneuvotteluyhteyden hyödyntämisen edut sekä terapeutille että erityisesti pienelle asiakkaalle perheineen ovat useilla resurssityypeillä mitattuna kiistattomat. Miksi teknologian laajamittainen hyödyntäminen kuntoutuksessa on käytännössä sitten niin haastavaa?
Graduprojektini eteneminen mallintaa mielestäni edelleen erinomaisesti sitä, millaiset tekijät voivat nousta haasteiksi projektin edetessä: asenteet, resurssit (kuten teknologiset ratkaisut ja rahoitus) sekä tiedon puute haastavat voimakkaasti projektiluontoisia kokeiluja integroida teknologia osaksi kuntoutuksen arkea. Graduaiheeni valintaa kuvailtiin yliopistolla ”herkäksi aiheeksi”, ja tutkimukselle oli vaikea löytää suostuvaista ohjaajaa. Minulle suositeltiin aiheen vaihtamista perinteisempiin tutkimuskohteisiin, kuten luki-taitoihin tai lapsen kielenkehitykseen. Laitteistoa yliopistolta en saanut tutkimuskäyttöön, vaikka useissa opetusluokissa oli käytössä videoneuvotteluyhteys. Onnekseni yksityinen kuntoutusalan yritys Tutoris Oy kiinnostui yhteistyöstä graduni tiimoilta ja sain heidän tiloissaan sijaitsevan laitteiston lainaan tutkimukseni ajaksi. Koska kotimaista kirjallisuutta aiheesta ei ollut omia tekstejäni lukuun ottamatta lainkaan saatavilla tein paljon käännöstyötä materiaalien ja termistön parissa. Etäkuntoutusta kaukaisesti sivuavan telelääketieteenkin materiaalit olivat 90-luvun teknologisen kehityspiikin ajoilta, eivätkä tarjonneet hyötyä nykyteknologiaa hyödyntävän kuntoutuksen saralle.
Sittemmin olen onnekseni saanut osallistua useiden vastaavantyyppisten etäprojektien starttaamiseen tarjoamalla yhteistyötahoille asiantuntemustani aiheesta. Harmillista kyllä, monet projektit alkavat suurella innolla, mutta kuihtuvat nopeasti kasaan haasteiden edessä. Edellä kuvattu, kronologisesti etenevä haastevyyhti noudattelee kokemukseni mukaan hämmästyttävän usein samaa kaavaa, jonka läpi on etukäteen se tunnistaessaan helpompi navigoida. Graduprojektini ei keskittynyt suoranaisesti etäkuntoutuksen starttaamisen haasteisiin, mutta projektin sivutuotteena tietyt piirteet nousivat vahvasti esiin:
Asenne ja motivaatio ratkaisevat. Paitsi kuntoutukseen suoraan osallistuvien tahojen (terapeutti sekä asiakas avustajineen ja lähiympäristöineen) myös välillisesti osallistuvien tahojen asenteet ja motivaatio ovat erittäin ratkaisevassa asemassa etäprojektien onnistumisen kannalta. Asenteiden kartoittaminen ja ajantasaisen informaation tarjoaminen dialogissa hälventää useita ennakkoluuloja. Usein myös käytännön terapiatyöskentelyn seuraaminen sivusta sai monet tahot ymmärtämään menetelmän toimivuuden.
Resurssien pitkäaikainen saatavuus. Vaikka usein teknologian saatavuus on asenteita pienempi haaste, on resurssien saatavuutta ajateltava myös pitkällä aikajänteellä. Projektiluontoiselle toiminnalle on tyypillistä, että projektin päättyessä resurssit (rahoitus, laitteet) poistuvat saatavilta. Laitteiston ja rahoituksen jatkuva saatavuus on vaikeampi taata, mikäli esimerkiksi laitteistovalinnat on tehty projektin tarjoamien resurssien puitteissa, irrallaan paikallisen infrastruktuurin tarjoamasta – usein heikompitasoisesta – arkitodellisuudesta.
Viranomaistahojen antama hyväksyntä. Muutamia vuosia sitten tein runsaasti selvitystyötä viranomaistahojen kanssa etäpuheterapian hyväksyttävyyttä koskien. Ymmärrettävästi kuntoutuksen laatua ajatellen useat eettiset seikat, kuten tietoturva sekä laitteiston tarjoama kuvan- ja äänentarkkuus, nousivat etäkuntoutuksen keskiöön viranomaistahojen silmissä. Vaikka nämä seikat ovat kriittisiä terapian laatua ajatellen ei niihin kuitenkaan tulisi kompastella liiaksi, tietyt minimivaatimukset saavutettuaan.
Moni asia on muuttunut muutaman lyhyen vuoden aikana, joka heijastelee nopeatempoisesti kehittyvälle teknologiakentälle ominaisia piirteitä. Gradukuntoutusta toteuttaessani Kelan kiinnostus korvata videovälitteisesti toteutettavaa puheterapiaa olisi tuntunut suorastaan absurdilta – nykyhetkellä sen ollessa jo todellisuutta. Edelleen teknologisten innovaatioiden sijaan nimenomaan juuri asenteet ovat suurin haaste etäkuntoutuksen yleistymiselle.
Perheemme arjessa teknologian hyödyntäminen on arkipäivää. 5-vuotias poikani pyytää nostamaan läppärin ja ”skaipin” lattialle, jotta hän saa leikittyä lattialle asettelemillaan legohahmoilla Helsingissä asuvan isänsä kanssa. Pojan mentyä nukkumaan muutamaa tuntia myöhemmin mieheni skypettää kertoakseen kuulumisia työmatkaltaan Australiasta. Teknologia ja sen myötä videovälitteiset ratkaisut ovat monelle meistä jo osa jokapäiväistä elämää. Miksi enää käsittelisimme mielessämme kuntoutuksen arkea irrallaan normaalista arjestamme?
Eveliina Stam
Kirjoittaja on IT-alan ammattilainen ja laillistettu puheterapeutti, joka on tutkinut videovälitteistä puheterapiaa kandidaatintutkielmassaan ja pro gradu -työssään. Hän on osallistunut asiantuntijana useisiin etäkuntoutusprojekteihin ja bloggaa etäpuheterapiasta osoitteessa http://www.etapuheterapiaa.blogspot.com