Kokemuksia etäopetuksesta

Aloitin etäopettajana toimimisen syyslukukauden alussa vuonna 2008. Siitä lähtien minulla on ollut vaihteleva viikkotuntimäärä etäopetusta ja on edelleen. Mistä kaikki sitten alkoi?

Olen ollut Turun ortodoksisen seurakunnan päätoiminen uskonnon tuntiopettaja jo vuodesta 1987. Seurakunta on päätyönantajani, minkä lisäksi useat kunnat ovat olleet sivutyönantajiani. Minulle kertyi viikoittain mittava määrä ajokilometrejä, jopa 700/viikko. Tämä tietysti vaikutti palkanmaksuun seurakunnan puolella, koska sieltä maksettiin minulle sekä kilometrikorvaukset että tuntihuojennukset – ja niitähän tuli tuolla ajomäärällä paljon. Varsinaisia oppituntejakin minulla oli paljon; vaikkei ortodoksioppilaita niin kauheasti Suomessa olekaan, niin kuitenkin sen verran, että viikkotuntimäärä tuli täyteen ja ylittyikin, olenhan tällä alueella ainoa päätoiminen ortodoksisen uskonnon opettaja. Toimintaperiaatteena on, että kunta maksaa opetuksen, jos sen alueella on kolme ortodoksioppilasta, vaikka he olisivatkin eri kouluissa, ja seurakunta on sitten maksanut, jos oppilaita on 1-2. Ja kaikille halukkaille on pyritty opetus järjestämään, joten kouluja on ollut paljon kierrettävänä.

Seurakunnassa oli jo jonkin aikaa pohdittu uskonnonopetuskulujen pienentämistä, ja siksi Turun VIRTA-hankkeen Päivi Luoman vierailu seurakuntaan osui juuri sopivaan rakoon. Minä itse suhtauduin ajatukseen uskonnon opettamisesta etänä aika skeptisesti, mutta seurakunnassa asiasta innostuttiin valtavasti. Niinpä sitten minun käskettiin alkaa varautumaan etäopettamiseen kesän 2008 aikana.

Päivi sekä Antti Huttunen pitivät minulle etäopettamisen tekniikasta kursseja ja 2008 teimme lisäksi yhdessä maakuntaturneen, jonka aikana kävimme useissa eri kunnissa ja kouluissa jakamassa etäopetuksen ilosanomaa. Tämä oli hauskaa! Yleensä rehtorit olivatkin kovin innostuneita asiasta.

Niin sitten ensimmäiset tunnit alkoivat syyskuun alussa vuonna 2008. Seurakunnassa ajateltiin ensin, että menisin joka aamu sinne heidän tiloihinsa tunteja pitämään, mutta pyysin, että saisin pitää ne kotona. Tähän onneksi suostuttiin, koska olisihan se ollut aivan turhaa ajella Ruskolta Turkuun, kun juuri ajojen takiahan tähän opetusmuotoon siirryttiin. Eikä tule lisättyä hiilijalanjälkeä! Hankimme kotiin nopean yhteyden, 8 megaa, ja aivan hyvin se on pelittänyt kaikki nämä vuodet.

Alussa teknisiä ongelmia oli aika paljon, milloin ei näkynyt, milloin ei kuulunut. Eivätkä koulut ja kunnat ole sen innokkaammin ortodoksiopetukseen suhtautuneet kuin ennekään. Nimittäin käytännön ongelmat ovat ihan samoja kuin silloin, kun kävin kouluissa livenä. Eli: oppilas joutuu työskentelemään milloin missäkin tilassa ja sinne saattaa tunnin aikana tulla muitakin oppilaita, jotka ehkä tulevat irvistelemään etäoppilaan taakse tai muuten häiritsevät opetusta; oppilas joutuu vaihtamaan paikkaa, jolloin kone voi olla mitä sattuu tai kuulokkeita ei enää osatakaan yhdistää oikein; oppilaalla ei ole aina avustajaa (jopa pienet 1-2-luokkalaiset jätetään yksin koneelle); oppilaalla ei ole kyniä eikä muitakaan tarvittavia välineitä, oppilaan käyttäytymistä ei koulussa valvota, jolloin he voivat tehdä käytännössä mitä huvittaa, minähän en pysty muuta kuin tekemään Wilma-merkintöjä tai lähettämään rehtoreille sähköpostia.

Kuudes vuosi jo, ja silti teknisiä ongelmia on edelleen, vaikkei läheskään niin paljon kuin alussa. Tosin nämä tekniset ongelmat ovat enemmänkin inhimillisen toiminnan (tai oikeastaan toimimattomuuden) johdosta tapahtuvia teknisiä ongelmia. Oppilaathan eivät välttämättä osaa ratkaista esim. ääneen liittyvää ongelmaa. Siksi olisikin erittäin tärkeää, että joku koulussa aina ennen tunnin alkua kokeilisi kuulokkeet päässä, miltä äänimaisema siellä oikeasti kuulostaa. Jostakin voi tulla oppilaan ääni kuin kiven alta pienellä piiperryksellä, ja jos erehdyt laittamaan äänen kovemmalle, voivat korvasi hiukan kärsiä, kun seuraava oppilas puhuu; hänellä saattaa ääni tulla kovinkin kovalla volyymilla. Jos taas on valittu väärä mikki, mitä tapahtuu vieläkin tosi paljon, kuuluu osallistujille kaikki äänet, mitä toisten huoneista tulee. Kun yhdellä tunnilla voi olla vaikkapa kymmenen oppilasta, on siellä jo melkoinen kakofonia, kun mikit ja kuulokkeet toimivat miten sattuu. Joskus huomaa, että avustaja on liikaakin mukana, ja oppilas ei juurikaan kuuntele mitä opettaja puhuu vaan esittää kaikki kysymykset avustajalle, ja ikään kuin toimii hänen kanssaan pelkästään.

Hyvin toimiviakin kouluja tietysti on. Niissä avustaja on avannut koneen ja yhteyden ennen tunnin alkua, ja on itse mukana tunnilla omilla kuulokkeilla, jolloin hän voi korjata oppilaan mahdolliset häiriöt. Tämä kullanarvoinen avustaja myös pitää järjestystä luokassa, niin ettei sinne tule kukaan ulkopuolinen häiritsemään tietokoneella olevaa oppilasta, mutta valvoo tietysti samalla myös tuon etäoppilaan käytöstä. Mutta tällaiset ovat vieläkin valitettavan harvassa. Tällä hetkellä minulla on 39 etäoppilasta, ja heistä 11:llä on avustaja, joka on kuulokkeiden kanssa mukana tunnilla. Lisäksi tiedän varmasti, että 15:llä muulla oppilaalla on luokassa avustaja (jalat näkyy). Muut ovat ilmeisesti yksin, jopa ekaluokkalaiset. Minulla on valitettavasti tämmöisiä kokemuksia. Ehkä muihin uskontoihin suhtauduta niin kovin suurella innolla kouluissa, aiheuttavathan tuntijärjestelyt kaikenlaisia hankaluuksia. Minulla on jo vuodesta 1987 asti kokemusta tästä, ja voi sanoa, että monessa paikassa vierasuskontoiset mielellään lakaistaan maton alle, ja vanhemmille suositellaan oppilaan laittamista normaaliin uskontoon.

Sitten etäopetuksessa minun ja oppiaineeni kannalta on tietysti myös positiivisiakin puolia. Minun kannaltani parasta on se, ettei enää tarvitse kelissä kuin kelissä ajella ympäri maakuntaa tukka putkella. Aineen kannalta erinomaista on se, että opetusryhmät ovat homogeenisia. Perinteisessä luokkaopetuksessa kaikki ortodoksit tietenkin sullotaan samalle tunnille, pahimmillaan on saman yhden oppitunnin aikana ollut oppilaita luokilta 1-9. Nyt minulla on yhdellä etätunnilla yleensä vain yhtä vuosiluokkaa, korkeintaan kahta. Tämä on todellinen helpotus, sillä ei 45 minuutin pituisen oppitunnin aikana todellakaan käydä läpi kovin montaa eri opetussuunnitelma. Tosin näitäkin ryhmiä vielä minullakin on muutamassa paikassa luokkaopetuksessa. Kun oppilaat ovat nykyään ortodoksitunnilla pääosin maahanmuuttajia, ovat kielellisetkin vaikeudet arkipäivää. Etänä opetuksen pariin on saatu kuitenkin myös oppilaita saaristostakin, jonne sitä ei muuten saataisi. Löysin vielä yhden positiivisen puolen: entisessä mallissa oppilas saattoi joutua olemaan kanssani kahdestaan, mutta nyt hänellä on etätunnilla muita oppilaita jakamassa opettajan huomiota. Tämä lienee oppilaasta etäopetuksen hyvä puoli!

Etäopetuksessa on helppoa käyttää erilaisia laitteita. Normaalistihan minä käyn heittämässä yhden tunnin siellä toisen täällä. Joka koulussa on erilaiset laitteet, ja kopiokoodit ja tietokonetunnukset sun muut. Koulun muut opettajat ovat tietenkin saaneet niihin opastuksen silloin, kun ne ovat tulleet, mutta minä en, joten en välttämättä osaa/pysty käyttämään hyödyksi koulun laitteita. Mutta omalla tietokoneellani voin laittaa etätunnille kaikenlaista, mitä en liveopetuksessa pystyisi tekemään. Esimerkiksi Raamattu löytyy kätevästi netistä eikä minun tarvitse mennä niitä minnekään koulun kirjastoihin ja opehuoneisiin etsimään tai raahata mukanani. Toisaalta taas sitten, jos etäoppilaalla on kirjat kotona, joudun tekemään hänelle pikapikaa jotain erityistehtäväratkaisuja, koska enhän voi mennä monistamaan hänelle tehtäviä.

Alkuajoista vuodesta 2008 etäopetus on mennyt eteenpäin aika paljon. Tekniikka on kehittynyt ja koulujen yhteydetkin ovat parantuneet. Vielä kun saadaan ihmiset mukaan tähän kehitykseen niin etäopetuksesta tulee varmasti loistava väline moneenkin aineeseen.

 


Paula Rannikko

Turun ortodoksiseurakunnan seurakuntalehtori
ortodoksisen uskonnon opettaja