Ihmisoikeuksien opetus etänä: anna oppilaiden itse kysyä sorretuilta

Toimin ihmisoikeustarkkailijana Länsirannalla 2013. Uskonnon ja historian opettajana sekä toimittajana kokemus oli silmiä avaava. Palestiinalaisia kohtaan tehdyt ihmisoikeusloukkaukset olivat räikeitä ja arkisia, jotka verhottiin liian usein turvallisuuspoliittisten tekosyiden vaatteisiin ja esitettiin miehitykselle pakollisina toimina.  Haastattelin mm. 6-vuotiasta koulupoikaa, jota israelilailainen sotilas oli ampunut silmään, eikä ketään oltu syytetty. Seisoin viitenä päivänä viikossa turvatarkastuspisteellä valvomassa, että opettajat ja oppilaat pääsivät turvallisesti kouluun ja pois koulusta. Todistin kuinka sotilaat tutkivat turvallisuussyistä oppilaiden pieniä penaaleja ja koulukirjojen sivujen välejä. Mutta kun tapasin kolme kertaa vankilassa olleen 14-vuotiaan palestiinalaispojan, joka oli vangittu ensikerran 11-vuotiaana, päätin pitää etätunnin Israel-Palestiina konfliktista ja tarjota suomalaisille oppilaille mahdollisuuden kuulla ikätoverinsä kokemuksia.

Israel-Palestiina -konflikti on malliesimerkki siitä, miten eri aikakausien seuraukset vaikuttavat tämän päivän tapahtumiin. Eri aineiden opetuksessa tätä voisi käyttää mieIestäni laajemminkin, mutta ehkä se on aiheena vieläkin jonkinlainen tabu, kuten medialle konfliktin ihmisoikeudet.

Omalla etätunnillani vertailin israelilaisten ja palestiinalaisten eri näkemyksiä samoista historiallisista tosiasioista. Tällainen on esimerkiksi vuoden 1948 tapahtumat, jota Israelin kouluissa opetetaan itsenäisyyssotana ja Palestiinassa Nakbana eli suurena katastrofina. Nakban opettaminen Israelin kouluissa on muuten lailla kiellettyä, vaikka n. 20% maan väestöstä ovat arabeja.

Kun olin tehnyt PowerPoint-esityksen otin yhteyttä Bethlehemin yliopistoon. Sieltä sain tilan ja Skype-yhteyden Turun normaalikouluun. Oleellisin osa koko etätuntiani olisi se, että oppilaat saisivat suorana kysyä palestiinalaiselta ikätoveriltaan tämän kokemuksista. Näin he saisivat ja joutuisivat käytännössä käyttämään jo opittua sekä voisivat verrata omia ihmisoikeuksiaan hänen kokemuksiinsa.

Asiat eivät kuitenkaan sujuneet kuten suunnittelin, kuten Länsirannalla usein käy. Kutsumani poika ilmoitti neljä tuntia ennen oppituntia, ettei pääse tulemaan. Virallinen syy oli maanviljelytyöt. Todellisuudessa hän pelkäsi. Mairittelustani huolimatta hän ei loppujen lopuksi luottanut tarpeeksi minuun, yliopiston henkilökuntaan tai siihen että Suomessa ei olisi Israelin tukijoita, jotka kertoisivat hänen tunnustuksistaan miehittäjille. Kolme kertaa vankilassa ja kuulusteluissa oleminen oli tehneet hänestä syystäkin varovaisen. Olin kuitenkin varaututunut tilanteeseen ja pyytänyt jo etukäteen palestiinalaisen yliopisto-opiskelijan varalle. Tyttö kertoi koululais- ja yliopistoelämästä Länsirannalla, johon kuului mm. liikkumisen vapauden estäminen. Turussa oppilaat kirjoittivat innokkaasti muistiinpanoja ja ihmetteilivät sitä, että palestiinalaisten piti anoa lupaa päästäkseen esimerkiksi tulevaan pääkaupunkiinsa Jerusalemiin.

Suora yhteys lähteisiin on hyvä opetuskeino. Suomessa on useita järjestöjä, kuten Kirkon ulkomaanapu, joilla on erilaisia hankkeita ulkomailla. Nykyisen tietotekniikan avulla yhteydenotto näihin on taas vaivatonta ja järjestöt pääasiallisesti avustavat opetustoimintaa. Huomioiden oppilaiden innokkuuden ja sen kuinka helposti suorayhteys toimi, opetustapaa käytetäänkin mielestäni melko vähän. Erityisesti ihmisoikeusasioissa tapa on erittäin tehokas.

 


Rami Kolehmainen

Kirjoittaja on tällä hetkellä Turun normaalikoulussa mediakerhon ohjaaja ja Ylen Uutisluokka-hankkeen vetäjä. Hän on vapaa toimittaja ja toimi EAPPI (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) ihmisoikeustarkkailijan Länsirannalla marraskuuhun 2013 asti.