Menestystä, vastamäkiä ja edelläkäyntiä

Etäopetukseen ja muuhun etätoimintaan keskittynyt Turun VIRTA-hanke päättyi kesällä. VIRTA oli yksi Opetushallituksen oppimisympäristöhankkeiden veteraaneja, jonka kamppailut oppimisen ja tekniikan juoksuhaudoissa alkoivat jo vuonna 2008. Tai ei sentään juoksuhaudoissa, sillä asemasodasta ei ollut kysymys. Kun aloitimme, etäopetus oli Turun peruskouluissa tuiki harvinaista ja perustui isoihin videoneuvottelulaitteisiin. Vuonna 2013 etäopetus on vähintäänkin tuttua monille oppilaille, opettajille ja rehtoreille. Tekniikkakin on kiinnittynyt enemmän nykyaikaan.

Alussa ilma oli sakeanaan kysymyksiä: onko tietokoneiden välityksellä tapahtuva etäopetus edes laillista ja millä ehdoilla, miten oppilaat oppivat uudessa ympäristössä ja mikä tekniikka ylipäätään valitaan? Pieni mutta päättäväinen projektitiimi otti yhteyksiä sinne tänne ja haravoi netistä tietoa virkamiehen innolla. Oli myös löydettävä ennakkoluulottomia opettajia tarttumaan etäopetuksen haasteisiin. Työ tuotti lopulta tulosta. Oikeat opettajat ja sopiva ohjelma löydettiin. Etäopetus aloitettiin ensin parin pilottiryhmän kanssa ja myöhemmin suuremmalla joukolla. Ainutkertaiseksi ei tapahtumaa uskalla kuvata, mutta yhdessä Tampereen VIRTA-hankkeen kanssa Turussa oltiin taatusti ensimmäisten joukossa toteuttamassa verkkokokousohjelmiin perustuvaa peruskoulun etäopetusta. Tämän jälkeen vastaavanlaisia järjestelyjä on otettu käyttöön eri puolilla maata, mikä varmasti on osin VIRTA-hankkeidenkin ansiosta.

Tämän nostatuksen jälkeen voisi siis hieroa isällisesti päätään: hienosti tehty! Nyt kaikki on siis hyvin? No, kyllä ja ei. Totta on, että etäopetus on yleistynyt ja saatu juurtumaan esimerkiksi Turun perusopetukseen. Yhtä totta kuitenkin on myös, että paljon työtä on vielä edessäpäin. Ongelmat mm. yläkoulujen avustajien määrissä estävät Turussa A2-kielten ryhmien muodostamisen vapaasti eri kouluista. Yhteydenpidossa etäopettajien ja etäkoulujen välillä on parantamisen varaa. Eikä tekniikka toimi lainkaan niin luotettavasti kuin pitäisi. Nähtäväksi Turussa jää, riittävätkö ylläpitävä tekninen tuki sekä opettajien ja hallinnon oma aktiivisuus kannattelemaan etäopetusta kun kehittämishanke on päättynyt. Toivoa tähän toki on, sillä tavoitteet opetuksen saavutettavuudesta, sujuvuudesta ja laadusta ovat yhteiset.

Turun VIRTA-hanke ei häviä kuin varas yöhön, vaan jättää jatkokehittäjille ja tiedonjanoisille eväspaketin. Virtaa etäopetukseen -kirjanen sisältää paljon tietoa, vinkkejä ja ohjeita etäopetukseen ja verkkokokouksiin liittyen. Hankkeen siipien suojassa aloitetun lukion islamin monimuoto-opetuksen Moodle-materiaalit ovat myös vapaasti saatavilla allekirjoittaneelta.

Menestyksekästä lähi- ja etäopetusta kaikille!

 


Antti Huttunen

asiantuntija, etäopetuksen tuki
Turun kaupungin sivistystoimiala