Mmiisas

Mmiisas on 23-vuotias tubettaja, joka asuu Tampereella. Kerron nyt vähän lisää hänestä ja siitä millaisia videoita hän tekee.

Mmiisas oikealta nimeltään Miisa, on yksi Suomen suosituimmista YouTubettajista. Ensimmäisen YouTube-videonsa (niistä jotka ovat edelleen näkyvissä) hän julkaisi vuonna 2013 eli viisi vuotta sitten. Hänellä on noin 350 000 tilaajaa ja yhdessä Miisan videossa on keskimäärin 100 000­-300 000 näyttökertaa. Yksi Miisan video on saanut 1,2 miljoonaa näyttökertaa. Miisalta löytyy myös muita lähes yhtä suosittuja videoita. Miisa julkaisee videoita joka perjantai, mutta myös poikkeuksia voi olla. Tällä hetkellä Miisan kanavalla on 384 videota.

Miisa tekee videoita laidasta laitaan esimerkiksi ruuanlaitto-ja leipomisvideoita, meikkaus- ja asuvideoita, videoita joissa hän kuvaa omaa päiväänsä, haastevideoita, sisustusvideoita, videoita joissa hän kertoo omasta lapsuudestaan, meikkivideoita ja myös muita videoita löytyy. Miisa on tehnyt myös videosarjoja ja suosituin niistä on varmaan ollut Brekkie, jossa Miisa kokkasi aamupalaa ja puhui eri aiheista. Brekkietä hän julkaisi joka viikko maanantaisin kello 7.00, 52 viikon ajan. Toinen suosittu sarja on Mästerzef, jossa Miisa kokkaa ja leipoo erilaisia juttuja. Tällä hetkellä Mästerzefiä Miisa on julkaissut 24 kappaletta. Viimeisimmässä jaksossa hän esimerkiksi teki suklaabrownie-kuppikakkuja.

Miisa on siis 23-vuotias ja asuu Tampereella. Lapsuutensa Miisa asui Keuruulla. Miisalla on poikaystävä nimeltään Tomas ja myös Tomas tekee videoita YouTubeen. Tomaksella on noin 100 000 tilaajaa. Miisa ja Tomas tekevät hyvin erilaisia videoita, mutta itse tykkään molemmista.

Tehnyt: Salla