Kenelle?
Avoluokkaopetus on tarkoitettu oppilaille, joiden koulunkäynti on keskeytynyt tai on vaarassa keskeytyä. Avo-opetuspaikkaa haetaan oppilaan koulun, hoidon tai vanhempien toimesta. Avoluokkien oppilailla tulee olla avohoidon psykiatrinen hoitokontakti. Avo-opetusjakso kestää pääsääntöisesti puolesta vuodesta vuoteen. Avo-oppilaaksi voidaan hakea konsultaatioprosessin kautta.
Koulunkäynti kuntoutumisen tukena
Kiinamyllyn koulussa toimii avoluokkia vuosiluokilla 1.-9. suomeksi ja ruotsiksi. Opetus tapahtuu pienluokissa, joissa työskentelee erityisluokanopettajista ja koulunkäynninohjaajista koostuva tiimi. Avo-opetuksessa toimii myös koulupsykologi. Koulunkäynti suunnitellaan yksilöllisesti hoidon rinnalla oppilaan voimavarojen ja psyykkisen voinnin mukaan.
Oppilaan koulupaikka pysyy omassa koulussa ja hän noudattaa oman koulunsa opetussuunnitelmaa sairaalakoulujakson ajan. Oppimateriaalit tulevat omasta koulusta. Pedagoginen suunnittelu ja arviointi tehdään yhteistyössä sairaalakoulun ja oman koulun välillä. Näillä toimenpiteillä pohjustetaan oppilaan paluuta omaan kouluunsa.
Verkostoyhteistyö
Avo-opetusjakson aikana tehdään tiivistä yhteistyötä oppilaan asioita hoitavan verkoston kanssa. Verkostoon kuuluu mm. oma koulu, psykiatrinen hoitotaho, sosiaalitoimi ja muut oppilaan asioissa toimivat tahot. Avo-opetusjakson aikana on vähintään kolme verkostotapaamista.
Avo-opetusjakson lähentyessä loppuaan, oppilasta ryhdytään niveltämään takaisin omaan kouluunsa, toisen asteen opintoihin tai tarvittaessa muuhun, oppilaalle sopivaan opetusryhmään. Oppilaan paluuta pyritään valmistelemaan huolellisesti ja pitkäjänteisesti. Paluu omaan kouluun tai siirtyminen jatko-opintoihin tapahtuu sairaalakoulun aikuisen tuella.
Alakoulun avo-opetus, Datacity
Opettajat:
Anton Gustafsson 0406721043
Alexa Salminen 0406288045
Koulunkäynninohjaajat:
Jasmin Tiainen 0405474911
Jenny Vainio 0405416279
Teija Vähänikkilä 0405438176
Oliver Kangaslahti 0449074685
Minttu Niska 0403578410
Yläkoulun avo-opetus, Datacity
Opettajat:
Anniina Aaltola 0401928834
Heikki Kaunisto 0404878289
Lehto-Arvonen Karin 0449074684
Katariina Hietalahti 0404870856
Heli Liski 0504071521
Koulunkäynninohjaajat:
Uusitalo Hanna 0401395573
Oona Väihkönen 0406146221
Ella Suominen 0405433008
Sara Battilana 0405474911
Yläkoulun avo-opetus, Pharmacity
Opettajat:
Irmola Taina 0407050849
Tiina Lauren-Knuutila 0449074438
Koulunkäynninohjaaja:
Susanna Malka 0401856791