Deep Learning Lab 2015

Kansainvälisen New Pedagogies for Deep Learning (NPDL) -verkoston vuoden 2015 Deep Learning Lab pidettiin Seattlessa 13.-15.10.2015. Työpajapäiviin osallistui yli 150 syväoppimisesta innostunutta pedagogia 11 maasta. Mukana oli paitsi jo mukana olevien maiden edustajia, myös NPDL-ohjelmaan liittymistä harkitsevia maita ja alueita. Suomen moniammatillinen ryhmä koostui kuuden kaupungin ja Opetushallituksen edustajista. Kaksi ensimmäistä päivää oli suuremmalle yleisölle, kolmas päivä oli jo mukana olevien klustereiden workshop-päivä, jossa oli varattu aikaa myös maakohtaiselle työstölle.

npdl-seattle-otsikkokuvaPäivät keskittyivät tällä kertaa erityisesti mukana jo pidempään olleiden klustereiden kokemusten ja hyväksi todettujen käytänteiden jakamiseen ja niiden pohjalta keskustelemiseen: Kuinka muutosta johdetaan? Kuinka opettajien ja oppijoiden osaamista kehitetään kohti syväoppimisen taitoja? Kuinka näin suuri muutos toteutetaan hallitusti? Hyviä esimerkkejä NPDL-ajattelun jalkauttamisesta kouluihin kuultiin muun muassa Australiasta (Tasmaniasta), Uudesta Seelannista ja Kanadasta. Myös Suomen klusterilla oli oma esityksensä, otsikolla ”NPDL – A catalyst and connector for Finland”.

Itseoikeutettuna keynote-puhujana oli NPDL-ohjelman johtohahmo Michael Fullan, joka korosti johtamisen tärkeyttä ja kunkin pajapäivän päätteeksi kokosi päivän teemat hienosti yhteen. Monista hyvistä tiivistyksistä mieleen jäi mm. oppilaan oppimista tukevat avaintekijät: My learning, my belonging, my aspirations.

NPDL:n viisi keskeistä ajatusta.

NPDL:n viisi keskeistä ajatusta.

Mielenkiintoinen keynote-puheenvuoro etäyhteydellä kuultiin myös OECD:n koulutusosaston johtajalta Andreas Schleicheriltä. Hän käsitteli OECD:n keräämää laajaa tutkimusaineistoa ja tiivisti, että opettajilla on melko hyvä käsitys, mihin suuntaan omaa opetusta pitäisi kehittää, mutta aineisto osoittaa myös, että todellisuudessa opetus ei ole vielä juurikaan muuttunut. Hänen mukaansa kehittymistä edistää parhaiten opettajien välinen yhteistyö ja se, että opettajat seuraavat toistensa työskentelyä ja oppivat toisiltaan. Mielenkiintoinen oli myös tutkimusaineistosta noussut havainto, että sosiaaliset ja emotionaaliset taidot ennustavat oppijan menestystä yhtä paljon kuin kognitiiviset taidot. Tämän vuoksi mm. sosiaalisten taitojen ja yhteistyötaitojen kehittäminen koulussa on tärkeää tiedollisten taitojen ohella. Tähän haasteeseen vastaa mm. NPDL, erityisesti oppijan kuuden ydintaidon kehittämisen kautta.

Yksi monista Deep Learning Labissä esitetyistä inspiroivista videoista, case-esimerkki Australiasta:

Suomen ryhmällä oli erityistä ohjelmaa vielä perjantaina 16.10., mutta siitä lisää toisessa blogikirjoituksessa tuota pikaa.

Tietoja Jouni Paakkinen

Tietokone opetuksessa - TOP-keskus
Kategoria(t): NPDL, Yleinen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.