Menestystä TAITAJA9-kilpailussa

image

Puropellon koulu osallistui 3.11. Turun ammatti-instituutin Peltolan koulutalossa järjestettyyn Taitaja9 -paikalliskilpailuun.
Kilpailu on tarkoitettu peruskoulun ysiluokkalaisille ja toimii kisaamisen ohella myös näyteikkunana erilaisiin ammatteihin ja niissä vaadittaviin taitoihin.
Taitaja9 -kilpailussa kisattiin kolmen hengen joukkueina erilaisissa leikkimielisissä tehtävissä, jotka vaativat näppäryyden ja kädentaitojen lisäksi hyvää yhteistyökykyä ja ripauksen tuuriakin.
Kisaan lähti Puropellon koulusta 14 joukkuetta, kun kaiken kaikkiaan Turun alueen yläkouluista mukana kisassa oli 82 joukkuetta.

Puropellon joukkueista yksi ylsi aina viiden parhaan joukkoon, ja teki näin historiaa etenemällä Loimaalla 26.11. järjestettävään Varsinais-Suomen aluekilpailuun.
Kilpailua varten itselleen nimen ”seiska4” antanut joukkue palkittiin 16.11. Turun ammatti-instituutin järjestämässä palkintojenjakotilaisuudessa pienillä palkinnoilla ja kunniakirjoilla.
Suurempi palkinto odottaa kuitenkin ensi viikolla, kun joukkue pääsee kisaamaan Varsinais-Suomen parhaimmiston kanssa.

Joukkueen jäsenet Jasse Elo 9D (vas), Kaisla Koskela 9H ja Aaron Lindberg 9D poseerasivat tyytyväisenä palkintojen jaon jälkeen ja uhkuivat jo intoa tulevaa Loimaan kilpailua ajatellen.

Vanhempainilta ti 10.11.

Tiistaina 10.11. Puropellon koulun juhlasali täyttyi vanhemmista. Vanhempainyhdistyksen järjestämän vanhempainillan teemana oli ”Hyvä arki perheen voimavarana”. Vanhempainyhdistys oli kutsunut aiheesta puhumaan kasvatuksen teologi Kari Kanalan. Hän pohjusti aihetta sekä johti vanhempien vilkasta keskustelua haasteista perheen arjessa murrosikäisten lasten kanssa.

IMG-20151111-WA0000

Nuorisovaltuustovaalit

image

Tänään perjantaina 6.11. Puriksessa harjoiteltiin yhteiskunnallista vaikuttamista ja äänestettiin uusia edustajia Turun nuorisovaltuustoon.

Oppilaskunnan hallituksen jäsenet ahkeroivat koko päivän vaalitoimitsijoina. Jäämme odottamaan vaalien tuloksia!

7A Tekniikan päivillä

7A -luokka osallistui perjantaina 30.10. Tekniikan päiville ICT-talossa. Ohjelmassa oli Mitattu minä -työpaja, jossa oppilaat pääsivät mittaamaan mm. hyppykorkeutta, käden puristusvoimaa, äänen perustaajuutta, verenpainetta ja sykettä. Lopuksi vertailtiin omia tuloksia muiden 7. -luokkalaisten tuloksiin ja tarkasteltiin niistä muodostettua tilastoa.

20151030_100339 20151030_100821