Katariinan kutosten livekeikka muutama viikko sitten Katariinan Karnevaaleilla sujui loistavasti! Oppilaat esittivät molemmat projektin aikana harjoittelemamme kappaleet kahteen kertaan, aamulla ja iltapäivällä. Poutainen ilma keräsi ulkolavan eteen mukavasti kuuntelijoita ja oppilaiden vanhemmat saivat olla ylpeitä nuorista muusikoistaan. Varsinkin Lähtisitkö-kappale sujui jo hyvällä rutiinilla ja tahti pysyi mainiosti kasassa. Myös Huuda-kappaleen muutamat hankalat kohdat selätettiin ja onnistumisen elämykset näkyivät oppilaiden kasvoilla.

Nyt projektimme on edennyt jo loppusuoralle. Tällä hetkellä teemme iPadeilla esitelmiä ABBA-yhtyeestä ja tutustumme näin musiikin historiaan. ABBA valikoitui aiheeksi sen vuoksi, että lähdemme toukokuun lopulla Tukholmaan opintoretkelle ja siellä menemme vierailemaan ABBA-museoon.

Projekti on ollut antoisa kokemus sekä meille vetäjille, että uskoaksemme myös oppilaille. Vuoden aikana on ollut selkeä teema ja tavoite, joka huipentui upeasti Karnevaalien esiintymisenä.

Katariinan koulu kiittää ja kumartaa, sekä toivottaa kaikille hyvää kesää 2016!

Ville Pajakkala & J-P Mynttinen

Katariinan musaprojekti loppusuoralla