Laulujen nauhoitusta, hienosti meni!
Laulujen nauhoitusta, hienosti meni!

image

Katariinan kuutosluokkien musaprojekti on edistynyt hienosti. Työn alla ollut ”Lähtisitkö”-kappale on saatu valmiiksi ja äänitetty. Odottelemme vielä julkaisulupaa WarnerMusicilta, tavoitteena olisi saada tälle sivustolle ääninäyte kappaleen omasta versiostamme. Kappaleen myötä olemme opiskelleet sointujen rakentumista eri sävelistä, rytmiikkaa ja rytmien yhdistelemistä, kappaleen sovittamista, yhteissoittoa ja laulua. Oppilaiden motivaatio on ollut korkea ja useampi oppilas onkin pyytänyt kotiin tehtäviä, joiden avulla kappaletta voi harjoitella itsenäisesti. Musiikillisen harrastuneisuuden heräämisessä olemme oikealla tiellä.

Kappaleen nauhoitus ja äänitekninen tuottaminen on ollut kappaleen huipennus, jossa oppilaat ovat nähneet ja oppineet kokonaisuuden muodostuvan yksittäisistä ääniraidoista. JP-ope on ollut päävastuussa miksauksesta, mutta siinäkin olemme pyrkineet kuulemaan oppilaiden mielipidettä; onko esimerkiksi joku soitin liian kovalla tms. Lopputulokseen olemme tyytyväisiä, ja kappale on tarkoitus saada myös oppilaiden vanhemmille kuultavaksi.

Projektimme jatkuu vaihteeksi eri musiikkityylien kokoamisella sähköiseen oppikirjaan. Myös uuden kappaleen pohdinta on jo alkanut ja pyrimme vielä keväällä tekemään ainakin toisen kappaleen soittokuntoon ja nauhoitettavaksi.

Ville Pajakkala & J-P Mynttinen

Katariinan musaprojekti jatkuu